Vanhemmuudessa ollaan kasvun matkalla

Vanhemmuus haastaa meidät kasvuun. Vanhemmuuden myötä asetumme peilin eteen, josta näemme itsestämme sellaista, jota emme ehkä koskaan ajatelleet itsessämme olevan.

Kotiäitiys merkitsi minulle sellaista ajanjaksoa elämässäni, jolloin olin jatkuvasti tekemisissä oman epäonnistumisen ja raadollisuuden kanssa. Kotiäitiys oli arvokasta aikaa enkä sitä vaihtaisi pois. Mutta samaan aikaan se oli hyvin raskasta aikaa.

Jos biologinen vanhemmuus vie meidät kasvun matkalle lastemme rinnalla, niin vielä enemmän sijaisvanhemmuus haastaa ja kutsuu kasvuun. Sijaisvanhempana todennäköisesti kohtaa sellaisia asioita, joita ei ole aiemmin kohdannut ja kokee sellaisia tunteita, joita ei ole aiemmin tuntenut. Sijaisvanhempana joutuu huomaamaan, miten sijoitetun lapsen kokemusmaailma ja kiintymyssuhteen traumat tulevat osaksi oman perheen vuorovaikutusta ja dynamiikkaa.

***

Itse olen sekä sijoitettujen lasten kanssa työskennellessäni että vanhempana palannut aina uudestaan kiintymyskeskeisen vanhemmuuden ja vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian ajattelun äärelle. Se ajattelu ei päästä helpolla, koska se haastaa nimenomaan vanhemmuuden. Mutta samaan aikaan se luo toivoa, koska keskittymällä vanhemmuuden kasvumatkaan ja vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen on saatu hyviä hoitotuloksia jopa vaikeista kiintymystraumoista kärsivien lasten ja nuorten hoidossa.

Keskeisenä ajatuksena on, että sijaisvanhemmat ovat hyvän hoitotuloksen avain. Kiintymystä edistävä vanhemmuus on keskeistä hoidon onnistumiselle. Sijaisvanhempia valmennetaan luomaan hoitava asenne, joka lähtee siitä, että sijaisvanhempia autetaan katsomaan lasta uusin silmin. Heitä autetaan katsomaan pinnan alle, lapsen käyttäytymisen taakse, jolloin he näkevät välähdyksen käyttäytymiseen vaikuttaneista emootioista ja havainnoista.

***

Olen oppinut, että jos tunnemyrskyn keskellä ajattelen, että lapsi toimii tahallaan kuten toimii, on minun hyvä pysähtyä ajatukseni äärelle. Syntynyt ärtymys ohjaa sitä, millaisen vuorovaikutuksellisen valinnan teen tilanteessa. Se ohjaa sitä, miten tulen tilanteeseen; millaisella tunteella ja asenteella. Näenkö lapsen, joka on vailla tekemistä eikä kykene sitä itse itseohjautuvasti keksimään? Näenkö lapsen, joka on pulassa tunteidensa ja sisäisen kaaoksensa kanssa – joka tarvitsee apua tunteiden säätelyyn? Näenkö lapsen, joka tarvitsee minut vuorovaikutukseen kanssaan?

Sijaisvanhemman oletukset ja tulkinnat lapsen motiiveista, intentioista ja tarkoituksista ratkaisevat sen, miten hän näkee lapsen ja tämän kokemuksen, ja tämä puolestaan vaikuttaa suoraan siihen, mitä hän tuntee lasta ja tämän kokemusta kohtaan.  

***

Kun vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa alkaa ilmetä paineita, vanhemmat usein kiinnittävät vähemmän huomiota suhteen tärkeään merkitykseen ja keskittyvät pelkästään lapsen käyttäytymiseen. Näin toimiminen on houkuttelevaa, koska käyttäytymiseen puuttuminen on helppoa vaikkakin tulokset ovat usein pettymys. Toki on tilanteita, joissa lapsen käyttäytymiseen tulee puuttua. Mutta pelkästään jatkuvalla käyttäytymiseen puuttumisella emme saavuta hyviä tuloksia.

Vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde on ratkaisevan tärkeä ja keskeinen tekijä lapsen kehityksen kannalta, kun taas lapsen käytöksen korjaaminen ei sitä ole. Kiintymykseen keskittyvä vanhemmuus on paljon enemmän kuin pelkästään ohjausta ja kurinpitoa. Lapsen kehitystä tukeva vuorovaikutus muodostuu turvallisuudesta, tuesta sekä vastavuoroisesta mielihyvästä ja asioiden jakamisesta.

Tällaisessa kontekstissa lapsen on mahdollista kokea niin syvää luottamusta ja sitoutumista, että kaikki kokemukset, ja erityisesti vanhemman ja lapsen väliset, sulautuvat yhteen eheäksi ja kehittyväksi itsetuntemukseksi. Tällaiset kokemukset antavat lapselle ydintunteen omasta arvostaan; hän tuntee, että häntä rakastetaan ja että hän itse kykenee antamaan vastarakkautta.

Turvallinen kiintymyssuhde tukee lapsen kehitystä monella osa-alueella. Näihin kuuluvat fysiologinen ja emotionaalinen säätely, itseluottamus, lannistumattomuus, sosiaaliset taidot suhteessa ikätovereihin, empatia toisia ihmisiä kohtaan, symboliset leikit, ongelmanratkaisu, älyllinen kehitys, viestinnälliset ja kielelliset taidot sekä oman minuuden eheytyminen ja omanarvontunne.

***

Sijaisvanhempana sitä saattaa välillä kokea olevansa mahdottoman äärellä. Mutta ajattelen, että aina kun sijaisvanhempi on halukas pysähtymään katsoakseen lasta toisin, yrittääkseen tavoittaa sen, mitä pinnan alla on, on toivoa. Aina kun sijaisvanhempi on valmis reflektoimaan omaa toimintaansa ja omaa asennettaan, on toivoa.

Parisuhteessakin usein saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa ajatellaan, että kaikki olisi paremmin, jos tuo toinen vain muuttuisi tietyissä asioissa. Mutta toista emme voi muuttaa – sen olemme kuulleet monta kertaa. Sijoitettujen lasten kanssa ollaan aina välillä samankaltaisissa tilanteissa; jos he vain alkaisivat käyttäytyä toisin, eivät tahallaan ärsyttäisi, alkaisivat kokea empatiaa, alkaisivat osoittautua luottamuksen arvoisiksi, alkaisivat puhua totta, niin kaikki olisi paremmin.

Mutta kuten edellä on todettu, emme voi lapsia muuttaa ohjaamalla heidän käyttäytymistään. Voimme ainoastaan alkaa vaikuttaa siihen, millaista on meidän ja lapsen välinen vuorovaikutus ja siihen, miten katsomme lasta ja millaisella asenteella hänet kohtaamme.