Lahjoittajien, kummien, yhteistyökumppaneiden sekä muiden tukijoiden avulla Hermann Gmeinerin visio on kasvanut seitsemänkymmenen vuoden aikana maailmanlaajuiseksi toiminnaksi.

Autamme vanhempiensa huolenpidon menettäneitä lapsia kasvamaan perheympäristössä ja tuemme perheitä pysymään yhdessä ja huolehtimaan lapsistaan.

Nykyään SOS-lapsikylätoimintaa on yli 130 maassa ympäri maailman. Autamme vuosittain satoja tuhansia lapsia sijaishuollon, perheiden tukemisen, koulujen, terveyskeskusten ja muun yhteisöjä vahvistavan työn avulla.

Nuori saksan kielen opiskelija Kaija Olkkonen (os. Laitinen) vieraili 50-luvun lopulla opintomatkallaan Itävallassa Imstin SOS-lapsikylässä ja vaikuttui niin, että päätti tuoda aatteen Suomeen. Kaijan palavan innon ansiosta Suomeen syntyi ensimmäinen lapsikylä.

”Vaikutuin heti kylän toiminnasta. Ajattelin, että näin asioiden pitäisikin olla: että lapset saisivat kasvaa perheessä.”

Kuvassa Kaija Olkkonen SOS-lapsikyläjärjestön 70-vuotisjuhlassa vuonna 2019.

Tuttavansa kautta SOS-lapsikylätoiminnasta kuullut sosiaalineuvos Albin Gebhardt ja hänen vaimonsa halusivat kovasti auttaa.

Pariskunta oli aiemmin haaveillut koulukodin perustamisesta ja heillä oli tyhjä tontti Espoossa. Gebhardt innostui SOS-lapsikyläaatteesta vuonna 1962 ja lähti perustamaan Suomen ensimmäistä lapsikylää. Tapiolan lapsikylä aloitti toimintansa vuonna 1966.

Tapiolan SOS-lapsikylän ensimmäiset asukkaat olivat Varpaisjärvellä kasvaneet Pentikäisen sisarukset, jotka olivat menettäneet äkillisesti molemmat vanhempansa.

Yhdeksästä sisaruksesta vanhin oli Raija Vainio (o.s. Pentikäinen), joka tuli lapsikylään 15-vuotiaana. Nuorin veli oli vain muutaman kuukauden ikäinen.

Sisarukset saapuivat perille 17.3.1966 yli yön kestäneen junamatkan jälkeen.

Pentikäiset asettuivat ensimmäisinä lapsina asumaan Tapiolan SOS-lapsikylään Espooseen Helli Nykäsen luo. Kyläyhteisö rakentui ympärille pikku hiljaa vuosien aikana.