fbpx
Yrityksille

Yritykset kantamassa vastuuta lapsen oikeuksista

Yrityksille

Arvot todeksi sijoittamalla lasten tulevaisuuteen

SOS-Lapsikylä tekee yhteistyötä yritysten kanssa, jotta voimme edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Meidän kauttamme yrityksenne toteuttaa sosiaalista vastuuta, jolla on pitkäaikainen vaikutus.

Yrityksien yhteiskuntavastuu kasvaa entisestään. Investoimalla lapsen oikeuksien edistämiseen yrityksenne voi olla osana positiivista muutosta, sillä jokainen euro, jonka SOS-lapsikyläjärjestö yrityskumppaneineen sijoittaa lapsiin ja nuoriin, tuottaa yhteiskunnalle viisi euroa takaisin.

Yhteistyö SOS-Lapsikylän kanssa on konkreettinen tapa toteuttaa yritysvastuuta läpileikkaavasti. Yhdessä voimme kehittää uusia ratkaisuja ja auttaa haavoittuvassa asemassa olevia perheitä ja lapsia kestävällä tavalla.

Tutustu yhteistyö- ja lahjoitusmahdollisuuksiin

SOS-Lapsikylästä yrityksenne vastuullisuuskumppani?

Vastuullisuuskumppanina SOS-Lapsikylä toteuttaa yrityksellesi räätälöityjä projekteja niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti.

Yritysyhteistyö tai lahjoitus

Valitse yrityksellesi sopiva tapa auttaa. Yritysyhteistyön tai yrityslahjoituksen kautta edistät lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa tai maailmalla.

Osallistu tai järjestä yrityksenä

SOSdinner ja henkilöstön vapaaehtoistyö ovat aktiviteetteja, joihin osallistumalla yritys voi tehdä hyvää.

Ota yhteyttä

Maria Ulvinen
yritysyhteistyöpäällikkö
0400 436 493
maria.ulvinen(at)sos-lapsikyla.fi
yritykset(at)sos-lapsikyla.fi

Äiti ja lapsi pitävät käsissään moniväristä paperista leikattua perhettä.

Yhteistyökumppanimme

SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppanit ja yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet tukemaan SOS-lapsikylätoimintaa pitkäjänteisesti. Näissä yrityksissä arvostetaan sitä työtä, jota lapsikylät tekevät apua tarvitsevien lasten ja perheiden eteen niin Suomessa kuin maailmalla.

Yritykset tekemässä hyvää