Sijoitus nostattaa tunnemyrskyn

Huostaan otettu lapsi käy läpi monenlaisia tunteita. Hyvä suhde sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien välillä rauhoittaa lapsen mieltä, kun hän saa rauhassa kiintyä molempiin osapuoliin.

Turvalliset, pysyvät ihmissuhteet ja luottamus vanhempien huolenpitoon sekä arjen ennakoitavuuteen ovat useimmille lapsille itsestään selviä asioita.

”Lapselle on tärkeää tietää, mihin hän kuuluu ja missä koti on. Emotionaalisesti turvallisissa olosuhteissa lapselle muodostuu perusluottamus ihmisiin ja omiin mahdollisuuksiinsa – siihen, että häntä rakastetaan ja hänestä pidetään huolta”, toteaa SOS-Lapsikylän psykologi ja perhepsykoterapeutti Hillevi Westman.

Sijoitetuilla lapsilla koti ja olosuhteet saattavat vaihtua moneen otteeseen.

”Ei ole tavatonta, että jo 5-vuotiaalla on takanaan useita sijoituksia: välillä hän palaa takaisin syntymävanhempien luo ja sieltä taas uuteen sijoituspaikkaan. Kun ihmiset ja olosuhteet vaihtuvat usein ja yllättäen, ei ole ihme, että se synnyttää epäluottamusta ihmisiä ja ympäröivää maailmaa kohtaan”, Westman toteaa.

Lapsen hätä ja stressitila, jonka hallintaan hänen tunteidensäätelykeinonsa eivät riitä, viestivät turvattomuuden kokemuksesta. Tämä voi näkyä lapsessa monenlaisena emotionaalisena oireiluna tai käytöshäiriöinä.

”Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen avukseen niin tunteiden kuin käyttäytymisenkin säätelyssä. Ahdistus ja ylivirittyneisyys saattavat viedä energiaa niin paljon, ettei lapsi pysty keskittymään leikkiin tai koulunkäyntiin. Kun lapsen stressitila vähenee, jää hänellä enemmän voimavaroja kaikkinaiseen kehitykseen.”

Ketään ei saa jättää yksin

Vanhempien tukeminen sijoituksen jälkeen on lapsen edun mukaista, sillä se vähentää lapsen huolta omista vanhemmistaan.

”Olisi tärkeää voida kertoa lapselle, että myös vanhemmista huolehditaan. Vanhempien tukemisessa sijoituksen jälkeen on vielä tänäkin päivänä puutteita. Vanhempien olisi tärkeää tietää, mitä heiltä odotetaan, jotta lapsi voisi palata kotiin. Sekin on tärkeää, että he ymmärtävät, jos lapsen kotiinpaluu ei ole mahdollinen. Kun lapsen vanhempi saa apua omiin haasteisiinsa, on suhteen luominen lapsen sijaisvanhempiin kipeistä tunteista huolimatta helpompaa”, Westman selvittää.

Westman muistuttaa, että sijoitus on lapselle aina traumatisoiva kokemus, joka tuntuu hylkäämiseltä. Toisinaan lapsi saattaa syyttää sijoituksesta itseään.

”On tärkeää, että lapsi saa ikä- ja kehitystasoonsa sopivalla tavalla selityksen sijoituksen syistä. Monella kohtaamallani nuorella on muistoja, joissa heidät vain vietiin kotoaan. Siltä huostaanotto on jälkeenpäin heistä tuntunut, ja siksi asiaan tulee palata myös sijoituksen aikana.”

Uusi ja jännittävä tilanne

”Lapsen tulo sijaisperheeseen on myös sijaisvanhemmalle uusi ja jännittävä tilanne”, Westman huomauttaa.

”Hyvä sijaisvanhemmuus merkitsee myös uskallusta kiintyä lapseen ja kykyä luopua hänestä. Lapsen pitää voida palata kotiin, mikäli vanhemmat kuntoutuvat ja olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, että paluu on lapsen edun mukaista”, hän jatkaa.

Toimivan rinnakkaisen vanhemmuussuhteen muodostaminen lapsen vanhempiin voi olla vaikeaa myös sijaisvanhemmille. Westmanin mukaan sijaisvanhempien tukeminen tehtävässään onkin tärkeää. Oikealla tuella voidaan ehkäistä myös sijoituksen katkeaminen.

Westman toteaa, että on hyvä, jos lapsi saa tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kotiinsa pikkuhiljaa ja lapsen elämänpiiriä laajennetaan vähitellen.

”Esimerkiksi uusia harrastuksia kannattaa miettiä vasta siinä vaiheessa, kun perusarki on asettunut uomiinsa”, Westman sanoo.

Lojaalius voi aiheuttaa ratkaisemattoman ristiriidan

Suhteen muodostuminen lapsen vanhempien ja sijaisvanhempien välillä voi olla vaikeaa kummallekin osapuolelle. Erityisen haastavaksi tilanne käy silloin, jos lapsen kannalta toimiva yhteistyösuhde ei pääse syntymään ja välit pysyvät tulehtuneina.

”Lapsen tulisi voida kiintyä myös sijaisvanhempiinsa. Tapaamiset vanhempien kanssa alkavat nopeasti sijoituksen jälkeen. Sijaishuollossa olevalla lapsella on kaksi, joskus kolmekin kotia, jotka virittävät hänessä monenlaisia tunteita, kuten iloa, ikävää, surua, häpeää, vihaa, syyllisyyttä ja rakkautta. Kun lapsi on sijaisvanhemmillaan, hän ikävöi vanhempiaan ja saattaa saattaa tuntea syyllisyyttä poissaolostaan. Samoin vanhempiensa luona ollessaan ikävöidä sijaisperhettään”, Westman summaa.

Westmanin mukaan tämä aiheuttaa lapselle stressiä. Lapsen tulisikin tietää, että molemmissa kodeista annetaan lupa kiintyä toiseen kotiin ja ihmisiin sekä myös lohtua ikävän tullen.

”Rinnakkaisen vanhemmuuden tukeminen sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien kesken on niin ikään tärkeää”, Westman muistuttaa.

Äitejä, isiä ja ratkaisuja yhteisymmärryksessä

”Vanhempiensa lisäksi erityisesti varhain sijoitettu ja pitkään sijaisperheessä kasvanut lapsi voi haluta kutsua myös sijaisvanhempiaan äidiksi ja isäksi. Tämä saattaa aiheuttaa kitkaa aikuisten välillä, sisältyyhän sanoihin äiti ja isä niin paljon tunteita ja oikeuksia”, Westman sanoo ja jatkaa: ”Lapsen omasta mielestä asiassa ei kuitenkaan välttämättä ole mitään kummallista. Kuten eräs työssäni tapaamista nuorista muistutti, kyseessä on aikuisten, ei lasten ongelma. Hän piti aivan luonnollisena sitä, että hänellä oli kaksi äitiä ja molemmilla oli oma, tärkeä merkityksensä hänen elämässään”, Westman kertoo.

Kun sijaishuollosta itsenäistynyt nuori saa aikuisena luettavakseen sijoituksen aikaiset paperinsa, olisi tärkeää, ettei hän jäisi yksin, vaan nuorella olisi tuolloin joku, jolta kysyä asioista.

”Usein taustalla on kipeitä asioita, jotka ovat saattaneet jäädä täysin käsittelemättä”, Westman toteaa.

Parhaimmillaan sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien välille syntyy luottamuksellinen suhde ja lapsen parasta voidaan miettiä yhteisvoimin. Westmanin mukaan tämä vaatii kuitenkin sitä, että biologiset vanhemmat ovat saaneet apua omiin haasteisiinsa.

”Olen ollut mukana prosessissa, jonka tavoitteena oli sopia siitä, voivatko lapset palata äitinsä luo pitkän sijoituksen jälkeen. Äidin ja sijaisvanhemman välille oli vaikeuksien jälkeen muodostunut hyvä ja luottavainen suhde. Prosessin aikana äiti sai ensin käydä läpi omaa elämänhistoriaansa, ja avata sitä sitten myös lapsilleen muiden aikuisten tukemana. Tämä auttoi lasta ymmärtämään, miksi huostaanotto oli tehty. Lopulta päädyttiin siihen, että toinen lapsista palasi äitinsä luokse ja toinen jäi asumaan sijaisvanhempien luo. Kaikki olivat ratkaisuun tyytyväisiä.”

Teksti: Matleena Merta
Kuvat: Mostphotos ja Canva