Teemme
työtä
paremman
huomisen
eteen
Kehittämistyö Suomessa
Olemme lastensuojelun ja lapsiperheiden auttamisen innovatiivinen kehittäjä ja uudistaja.
Suomessa lasten ja perheiden hyvinvointierot jatkavat kasvamistaan. Samaan aikaan varhainen auttaminen näkyy ja kuuluu lähinnä vain juhlapuheissa.
Me SOS-Lapsikylässä kehitämme aktiivisesti lastensuojelua ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukea, jotta lapset, nuoret ja perheet saisivat oikeanlaista apua oikea-aikaisesti.
Kehittämistyömme ytimessä ovat:
- lapsen oikeus hyvään lapsuuteen
- perheiden oikeus pysyä yhdessä
- eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen.
Haluamme omalla työllämme vaikuttaa siihen, että Suomessa jokainen lapsi voi kasvaa mahdollisuuksiensa mittoihin.
Näitä asioita kehitämme
Lasten ja nuorten osallisuus
Lapsiperheiden tukeminen
Sijaishuollosta itsenäistyville nuorille suunnattu tuki
Lasten vapaa-ajanvieton eriarvoisuuden ehkäisy
Lastensuojelutarpeen siirtymisen ehkäisy sukupolvelta toiselle
Lapsille ja perheille antamamme tuen vaikuttavuuden mittaaminen
Digitaaliset auttamisen muodot
Vaikuttavia tekoja eriarvoisuuden vähentämiseksi
- Unelmista totta -harrastustuen tavoitteena on, että jokainen lapsi saisi harrastuksen.
- Lapsen osallisuus on SOS-Lapsikylän jatkuvaa kehittämistyötä lasten ja nuorten äänen saamiseksi kuuluviin.
- H’uraa-työelämävalmennus pyrkii parantamaan nuorten työelämävalmiuksia.
- Ylitse MentorApp tarjoaa paikasta ja ajasta riippumatonta vertaistukea.
- POLKU-applikaation avulla sijaishuollossa kasvavien lasten nuorten hyvinvointia voidaan yhdessä suunnitella ja seurata.
- Nuorisokumppani-palvelumme tarjoaa jälkihuollon nuorelle turvallisen aikuisen rinnallakulkijaksi.
- E-kumppani-palvelumme antaa perhekumppanien tarjoaman tuen perheille verkon välityksellä.
- Kehitämme jatkuvasti palveluidemme laatua ja vaikuttavuutta.
- SOS-kumppanuuden puitteissa kehitämme lapsiperheiden tukea yhdessä kuntien ja kuntayhtymien kanssa.
Päättyneet kehittämishankkeemme
- Unelmista totta -hankkeessa mahdollistettiin heikoimmassa asemassa olevien lasten harrastustoimintaa. Toiminta jatkuu osana SOS-Lapsikylän ennaltaehkäisevää työtä.
- Lähellä-hankkeessa sukupolvet toimivat toistensa tukena syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
- Ylitse-hanke tähtäsi lastensuojelun ylisukupolvisen tarpeen vähentämiseen.
- TUKENA-hankkeen keskiössä oli ilman huoltajaa maahan tulleiden alaikäisten kotoutumisen tukeminen.
- SOS-Lapsikylä kehittämiskumppanina -hankkeessa kehitettiin toimintamallia, jolla voidaan yhteistyössä kunnan kanssa parantaa lapsiperheiden hyvinvointia ja vähentää yhteiskunnallisia kustannuksia.