Miltä päätöksenteko näyttää lapsen silmin, ja millaiset tavat auttavat lapsia kertomaan, mikä heille on tärkeää? Näitä kysymyksiä olemme tarkastelleet Lapsivaikutusten arviointi ja lapsen osallisuus päätöksentekoon -hankkeessa, jota SOS‑Lapsikylä toteuttaa yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa vuosina 2025–2026.
Hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida lapsilähtöisiä tapoja kuulla lapsia ja nuoria päätöksenteossa – erityisesti tilanteissa, joissa heidän äänensä jää helposti kuulumattomiin.
Viime syksynä tapasimme 11–12‑vuotiaita lapsia SOS‑Lapsikylän Mun elämä -toiminnan ryhmissä sekä keväällä viidesluokkalaisia kolmessa koulussa pääkaupunkiseudulla ja Varsinais‑Suomessa. Mun elämä -toiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, jotka kokevat yksinäisyyttä eivätkä ole syystä tai toisesta kiinnittyneet kaveriyhteisöihin.
Mun elämä -ryhmien kanssa testasimme Pelastakaa Lapset ry:n kehittämiä materiaaleja, joita on tarkoitus hyödyntää pienempien lasten lapsivaikutusten arvioinnin pilottiin. Keskustelujen ja toiminnallisten tehtävien avulla selvitimme muun muassa:
Turvallista paikkaa pohdittiin esimerkiksi majaa rakentamalla sekä piirtämisen, kirjoittamisen ja tarrojen avulla. Lisäksi teimme mielenosoituskylttejä lapsille tärkeistä teemoista ja kävimme läpi lapsen oikeuksia toiminnallisen KIM‑leikin avulla.
Koulukäynneillä tapasimme kahta viidesluokkaa ja yhtä ET‑opetusryhmää. Koulut sijaitsivat alueilla, joiden sosioekonominen tilanne on keskimääräistä heikompi, jotta hankkeessa kuultaisiin erityisesti lapsia, jotka ovat usein päätöksenteossa heikommassa asemassa.
Ensimmäisellä oppitunnilla tutustuimme, keskustelimme lapsille tärkeistä asioista ja teimme ryhmätehtäviä. Toiselle oppitunnille oli kutsuttu kansanedustajia, ja yhdessä lasten kanssa toteutettiin Skididialogi – yhteinen, tasa-arvoiseen keskusteluun pyrkivä dialogimalli, joka muistuttaa Erätauko‑keskustelua.
Yksi selkeimmistä oivalluksista oli se, kuinka merkittävä rooli leikillä ja toiminnallisuudella on lasten osallistumisessa. KIM‑leikki nousi monissa palautteissa lasten suosikiksi, ja jo pelkästään lelujen ottaminen esiin kirkasti lasten ilmeet ja lisäsi innostusta.
Vaikka leikit eivät aina tuota välittömästi syvällisiä vastauksia, ne tarjoavat monille lapsille luontevimman tavan olla mukana. Toiminnallisuuden kautta syntyy usein turvallisempi tila ajatusten jakamiselle.
Majanrakennuksen yhteydessä yksi nuori, jolle pöydän ääressä keskusteleminen oli ollut vaikeaa, kertoi ohimennen uskovansa olevansa aikuisena työtön. Kommentti pysäytti pohtimaan, olisiko tämä ajatus jäänyt kokonaan kuulematta ilman toiminnallista tekemistä – ja oliko lause selitys sille, miksi lapsi ei osallistunut, jonkinlainen kokemus osattomuudesta vai hänelle kerrottu näkemys siitä, että hänestä ei ole työhön?
Tilanne muistutti siitä, että lasten ajatukset voivat nousta esiin yllättävissä hetkissä – ja että aikuisen tehtävänä on luoda tilaa näille hetkille.
Toimiva osallistuminen vaatii lapsille turvallisen ilmapiirin. Yhdessä luokassa keskustelua vaikeutti levoton tunnelma, eikä tila tuntunut kaikille turvalliselta mielipiteiden jakamiseen. Tällöin käyttöön otettu vaihtoehtoinen tapa – ajatusten kirjoittaminen post‑it‑lapuille – osoittautui toimivaksi ratkaisuksi.
Myös tuttu ja lapsille turvallinen aikuinen, kuten oma opettaja, on ratkaisevan tärkeä. Parhaimmillaan opettaja oli valmistellut teemaa lasten kanssa etukäteen, mikä tuki keskustelun syventymistä.
Skididialogi osoittautui toimivaksi menetelmäksi pienemmissä ryhmissä ja tilanteissa, joissa paikalla oli riittävästi aikuisia tukemassa lasten osallistumista. Noin 20 oppilaan luokat olivat kuitenkin haasteellisia: ilman aktiivista aikuisten tukea vahvimmat äänet nousivat helposti esiin muiden kustannuksella.
Onnistuneimmassa dialogissa mukana oli useampi aikuinen eri rooleissa, mikä mahdollisti aidomman yhteisen keskustelun. Tällainen resursointi ei kuitenkaan ole arjessa aina mahdollista.
Hankkeen kokemukset vahvistavat sen, että lasten kuuleminen päätöksenteossa vaatii lapsilähtöisiä menetelmiä, aikaa, turvallista ilmapiiriä ja aikuisilta herkkyyttä. Lapsille on usein luontevampaa, että päättäjät tulevat heidän luokseen sen sijaan, että lapset viedään heille vieraaseen ja jännittävään ympäristöön, kuten eduskuntaan.
Parhaassa tapauksessa arjen omat aikuiset voisivat kuulla lapsia systemaattisemmin osana päätöksentekoa – mutta ilman, että kouluille tai opettajille kasautuu lisää vastuuta.
Seuraavassa blogikirjoituksessa avaamme lasten omia ajatuksia heille tärkeistä asioista ja siitä, mihin he haluaisivat vaikuttaa.
SOS-Lapsikylä on hankekumppanina Pelastakaa Lapset ry:n koordinoimassa EU:n osarahoittamassa Lapsivaikutusten arviointi ja lapsen osallisuus -hankkeessa (2025–2026), jonka tavoitteena on lisätä lasten osallisuutta päätöksentekoon.
