Alueilla, joissa lasten oikeudet ovat suurimmassa vaarassa, SOS-Lapsikylä jatkaa työtään, myös silloin kun siihen liittyy suuria riskejä. Kolme SOS-Lapsikylän maajohtajaa eri puolilta maailmaa pohtii, mitä vaaditaan toimimiseksi hauraissa konteksteissa, joissa lastensuojelujärjestelmät ovat heikkoja, valtio on poissaoleva tai heikentynyt ja päätökset on usein tehtävä paineen alla.
Monilla maailman alueilla SOS-Lapsikylä toimii vaikeissa olosuhteissa. Sodan, pitkittyneen väkivallan, valtiollisen romahduksen ja syvän epävarmuuden keskellä lasten suojeleminen ja hoivan tarjoaminen vaatii sekä rohkeutta että jatkuvaa eettistä pohdintaa.
Kansainvälisen SOS-Lapsikylän virkaatekevä toimitusjohtaja Angela Rosales (entinen Kolumbian SOS-Lapsikylän maajohtaja), Haitin SOS-Lapsikylän maajohtaja Faimy C. Loiseau ja Sudanin SOS-Lapsikylän maajohtaja Limia Ahmed tuntevat nämä haasteet omakohtaisesti. Heidän johtajuuttaan on muovannut kriisit. Kolumbian vuosikymmeniä kestänyt aseellinen konflikti, Haitin lähes täydellinen valtiollinen romahdus ja jengivalta sekä Sudanin sisällissodan väkivalta ja yhteiskunnallinen pirstaloituminen.
“Port-au-Princessa, Haitilla, turvattomuus vaikuttaa lähes kaikkeen. Suurin osa teistä on jengien hallinnassa, lentokenttä on suljettu, ja tarvikkeiden kuljetus sekä kenttäkäynnit viivästyvät, perutaan tai jäävät kokonaan toteuttamatta,” kertoo Faimy C. Loiseau, Haitin SOS-Lapsikylän maajohtaja.
Sudanin SOS-Lapsikylän maajohtaja Limia Ahmed näkee yli kaksi vuotta kestäneen sisällissodan jälkeisen julkisten järjestelmien hajoamisen heijastavan samaa haurautta. “Pääsy yhteisöihin on toisinaan haastavaa, julkiset instituutiot ovat toimintakyvyttömiä tai toimivat hyvin rajoitetusti tai ei lainkaan. Peruspalvelut, kuten syntymärekisteröinti tai perheenjäsenten jäljittäminen, ovat keskeytyneet. Olemme pakotettuja toimimaan eristyksissä huomioiden samalla paikalliset jännitteet ja turvallisuusriskit.”
Valtion romahduksella on vakavia seurauksia lapsille ja perheille. Haitilla Loiseau huomauttaa, kuinka pakkosiirrot, köyhyys ja palveluiden katkeaminen ovat tehneet yhteisöistä yhä riippuvaisempia järjestöjen, kuten SOS-Lapsikylän, tuesta.
Angela Rosales, kansainvälisen SOS-Lapsikylän vrt. toimitusjohtaja, joka muistelee kokemuksiaan Kolumbiassa, on samaa mieltä. Kun valtio on poissaoleva tai hauras, lasten riskit moninkertaistuvat ja järjestöjen on oltava valmiita täyttämään tämä tyhjiö. “SOS-Lapsikylässä olemme oppineet toimimaan ketterästi ja reagoimaan tilanteiden mukaan. Toimimme nopeasti suojellaksemme lapsia, joskus menemme tilanteisiin, joissa kukaan muu ei ole.”
Konflikteissa viralliset järjestelmät ja toimintatavat hajoavat usein. Lasten tarpeisiin vastaaminen ei kuitenkaan voi odottaa.
“Haitilla paikallisviranomaiset pyytävät järjestöä ottamaan kiireellisesti lapsia huostaan kaikkina vuorokauden aikoina, koska muita turvallisia paikkoja ei ole,” sanoo Loiseau. “Ei ole aikaa odottaa virallisia lupia, koska joskus oikeat asiakirjat saapuvat vasta viikkoja myöhemmin.”
Ahmed kuvaa samankaltaisia kokemuksia Sudanissa. “Viranomaisilta saaduissa luvissa saattaa kestää pitkään. Tämä vaikuttaa yleisesti ottaen toimintaamme ja ohjelmien nopeaan toteutukseen,” hän sanoo. Konfliktien todellisuus pakottaa SOS-Lapsikylän tiimit toimimaan nopeasti, samalla noudattaen lastensuojelun periaatteita.
Rosales korostaa, että juuri tässä valmistautuminen on ratkaisevaa: “Henkilöstön on tehtävä päätöksiä paineen alla. Heidän on ymmärrettävä toimintaohjeet sekä milloin tilanteet vaativat joustoa.”
Toimiminen hauraissa ympäristöissä pakottaa humanitaariset järjestöt tasapainoilemaan hienovaraisesti. Sopeutuminen paikallisiin realiteetteihin on joskus välttämätöntä, mutta se ei saa johtaa arvojen hylkäämiseen.
”Tässä kohtaa punaiset linjat ovat olennaisen tärkeitä”, Ahmed sanoo. ”Emme koskaan tee yhteistyötä sellaisten toimijoiden kanssa, jotka edistävät lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai osallistuvat siihen. Avoimuus ja periaatteellinen puolueettomuus, mikä tarkoittaa, että pysymme konfliktissa puolueettomina ja noudatamme keskeisiä humanitaarisia arvoja, ovat turvatoimiamme.”
Loiseau on yhtä selkeä: “Punainen linja on, ettei koskaan neuvotella aseellisten joukkojen tai terroristiryhmien kanssa. Olivatpa olosuhteet mitkä tahansa, ei pidä ryhtyä korruptioon.”
Ehkä vaikein päätös, jonka maajohtajat kohtaavat, on pysyäkö vaarallisissa olosuhteissa vai vetäytyäkö suojellakseen henkilöstöään.
“Tämä on yksi vaikeimmista asioista,” kertoo Ahmed Sudanista. “Vetäytyminen voi tarjota lyhytaikaista turvaa, mutta jättää lapset alttiiksi, erityisesti alueilla, joilla ei ole muita toimijoita läsnä.”
Hän kuvailee ”lepotilasuunnitelmien” käyttöä, joissa palveluja supistetaan riskien vähentämiseksi, mutta ne jatkuvat keskeisessä muodossa. ”Punnitsemme tätä kartoittamalla riskiskenaarioita, seuraamalla henkilöstön ja lasten turvallisuutta, ja tarkastelemalla säännöllisesti toiminnan toteutettavuutta.”
Rosalesille kysymys on syvästi henkilökohtainen: ”Mitä lapsille tapahtuu, jos emme voi auttaa?” hän kysyy. ”Joskus emme voi tehdä sitä, mitä mieluiten haluaisimme, koska asiayhteys ei yksinkertaisesti salli sitä. Näinä hetkinä tavoitteena on löytää eettisin ja tehokkain kompromissi.”
Haitin Loiseau on yksiselitteinen: ”Toimimatta jättämisestä ei voi keskustella. Tarpeet ovat liian tärkeitä ja liian suuria. Lapset eivät voi suojella itseään yksin.”
Vaikka nämä haasteet ovat valtavia, kaikki kolme maajohtajaa vahvistavat, että merkityksellinen lastensuojelutyö on silti mahdollista – mutta se vaatii uusia ajattelu- ja toimintatapoja.
”Lastensuojelu näissä olosuhteissa vaatii luovuutta, rohkeutta ja kompromisseja”, toteaa Ahmed. ”Suurin opetus on se, että suojelu ei aina tarkoita läsnäoloa – joskus yhteisöjen voimaannuttaminen ottamaan paikalliset suojelujärjestelmät haltuunsa on kestävämpää ja turvallisempaa.”
Hän lisää: ”Toinen keskeinen oivallus on, että muutos on mahdollista, vaikka se tapahtuukin hitaasti. Meidän on kuitenkin tunnustettava rajamme. Emme voi korjata rikkinäisiä järjestelmiä yksin. Edunvalvonta, kumppanuudet ja pitkäaikainen sitoutuminen ovat välttämättömiä järjestelmällisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.”
Haitissa yhteisölähtöisistä lähestymistavoista on tullut olennaisen tärkeitä. ”Santossa yhteisö suojelee infrastruktuuria”, Loiseau sanoo. ”He varoittavat meitä mahdollisista mielenosoituksista, eli he tarjoavat tietynlaista suojaa.”
Väkivallan keskelläkin on toivon pilkahduksia. ”Kun (SOS-lapsikylän) Hermann Gmeinerin koulujen oppilaat ja henkilökunta astuvat ulos kouluun, se on kuin astuisi vaarallisesta maailmasta hauraaseen mutta todelliseen turvallisuuden ja toivon turvapaikkaan,” Loiseau kertoo.
SOS-Lapsikylille toiminta epävakaissa oloissa ei ole koskaan helppoa. Vaara ja pelko voivat määrittää tilanteen, ne eivät määritä meidän toimia. Päätökset ovat monimutkaisia ja panokset ovat korkeat. Tehtävä pysyy kuitenkin muuttumattomana: suojella lapsia ja huolehtia heistä – erityisesti silloin, kun kukaan muu ei voi.
”Viime kädessä tavoitteenamme on vakauttaa toiminta mahdollisimman pian, jotta voimme noudattaa kansainvälisiä normeja”, Rosales sanoo. ”Mutta kriisin kriittisinä hetkinä me toimimme, jos lasten henki on vaarassa.”
Kolumbiassa, Sudanissa ja Haitissa maajohtajien kokemuksia yhdistää sama asia: kun järjestelmät romahtavat ja vaara on lähellä, ei ole aikaa odottaa virallista lupaa suojella lasta.
“Kun lapsen henki on vaarassa eikä ketään muuta ole suojelemassa häntä, välitön toiminta ei ole vain oikeutettua, se on välttämätöntä.” – Angela Rosales.
“Ei ole mahdollista viivytellä tai olla ottamatta huostaan lapsia, koska riskit ovat liian suuret kadulla.” – Faimy C. Loiseau
”Kun perheitä siirretään konfliktialueilta, arvioimme fyysisen turvallisuuden lisäksi myös emotionaalista ja kulttuurista hyvinvointia. Joustavuus on avainasemassa, mutta aina eettisten linjojen rajoissa. Luotamme virallisiin toimintaohjeisiin, mutta kuuntelemme myös lapsia ja huoltajia itseään.” – Limia Ahmed
Kun toimintaohjeet eivät pysy todellisuuden tahdissa, kiireellisyys pakottaa maajohtajat tekemään isoja päätöksiä. Näinä hetkinä eettisyys, harkintakyky ja rohkeus täyttävät aukon. Näitä johtajia ei yhdistä vain se, mitä he tekevät, vaan se, miten he tekevät. Rehellisesti, vastuullisesti ja uskoen vakaasti siihen, että lasten on oltava etusijalla.
