En ole hyvä numeroissa, enkä perusta tilastoista. Paitsi yhdestä. THL:n vuosittaisesta lastensuojelun tilastosta, joka kertoo siitä, mitä lastensuojelu on numeroissa. Vuoden 2022 tilasto kertoo muun muassa, että yhä useammasta lapsesta tehdään Suomessa lastensuojeluilmoitus. Lastensuojeluilmoitusten kohteena ovat viime vuosina olleet yhä enemmän kouluikäiset, erityisesti teini-ikäiset.
Sosiaalihuoltolaki tuli voimaan vuonna 2015, eikä lastensuojelu ollut ollut enää sen jälkeen entisensä. Tästä syystä tarkastelen blogissa THL:n tilastoja vuodesta 2016 alkaen vuoteen 2022 saakka. Luvut piirtävät mielestäni hyvän kuvan paitsi lastensuojelun tilanteesta myös siitä, onko sosiaalihuoltolailla päästy sille asetettuihin tavoitteisiin.
Pidän hyvänä sitä, että lastensuojeluilmoituksia tehdään lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla matalalla kynnyksellä. Lastensuojeluilmoitus tai yhteydenotto sosiaalihuollon viranomaiseen lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi ilmentää nimittäin yhteisen vastuun kantamista lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. Tarkoituksena on varmistaa, että lapsen tilanne tulee selvitetyksi ja tuen tarve arvioiduksi myös sosiaalihuollon viranomaisessa. Lastensuojeluilmoituksen tai yhteydenoton jälkeen asia tulee vireille sosiaalihuollon viranomaisessa. Ilmoitus tai yhteydenotto ei tietenkään vapauta tekijätahoa velvoitteesta auttaa lasta ja tukea vanhempaa kasvatustehtävässä.
Sosiaalihuoltolain voimaan tulon jälkeen minua on tilastoissa erityisesti kiinnostanut lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrän suhde vireille tulon jälkeen aloitettuihin palvelutarpeen arviointeihin, joiden yhteydessä selvitettiin lastensuojelulain mukaisen tuen ja toimenpiteiden tarve. Vuoden 2022 tilasto osoittaa, että vain murto-osa tehdyistä lastensuojeluilmoituksista ja yhteydenotoista on johtanut lapsen lastensuojelullisen tuen tarpeen arviointiin.
Myös edeltävien vuosien (2016–2021) THL:n tilastot osoittavat merkittävän eron ilmoitusten ja yhteydenottojen määrän ja lastensuojelullisen tuen tarpeen tosiasiallisen arvioinnin välillä. Lapsen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä on kuitenkin aina otettava huomioon myös mahdollinen lastensuojelulain mukainen tuen tarve, ellei asia ole selvästi sellainen, että lastensuojelun tukitoimia ei tarvita.
THL:n tilaston mukaan vuonna 2022 tehtiin yhteensä 184 685 lastensuojeluilmoitusta, jotka koskivat kaiken kaikkiaan 98 634 lasta vuonna. Vuoden 2022 tilastoon saatujen tietojen mukaan sosiaalihuoltoon tuli lastensuojeluilmoitusten lisäksi 19 588 yhteydenottoa lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi, ja ne koskivat kaikkiaan 14 827 lasta ja nuorta.
Yhteenvedonmaisesti vuoden 2022 tilasto kertoo, että sosiaalihuollon viranomaiseen saapui yhteensä 204 273 lastensuojeluilmoitusta ja yhteydenottoa. Vuoden 2022 tietojen mukaan kunnissa tehtiin kuitenkin vain 39 297 palvelutarpeen arviointia, joiden yhteydessä selvitettiin lastensuojelun tukitoimien tarve. Näin ollen viranomainen arvioi, että 164 976 tehdyistä ilmoituksista ja yhteydenotoista oli selvästi sellaisia, ettei lastensuojelulain mukaisia tukitoimia tarvita. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ja missä laajuudessa ”selvästi sellainen, ettei lastensuojelun tukitoimia tarvita” edellytys on selvitetty?
THL:n tilasto vuodelta 2022 kertoo myös, että lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät vähenivät 542 lapsella edellisestä vuodesta. Vuoden 2022 tilaston mukaan lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 36 996 lasta. Tilastot osoittavat, että asiakasmäärät ovat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana 2–7 prosenttia vuosittain. Tämä lienee ymmärrettävää osin siitäkin syystä, ettei lastensuojelun asiakkuuden edellytyksenä olevaa lastensuojelulain mukaista tuen tarvetta edes selvitetä lapsen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä kuin murto-osan kohdalla.
Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärien laskuun on vaikuttanut erityisesti sosiaalihuoltolain voimaan tulon yhteydessä tehdyt muutokset lastensuojelun asiakkuuden alkamisen edellytyksiin ja sosiaalihuoltolain säännös erityisen tuen tarpeessa olevasta lapsesta. Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen edellytykset vastaavat sosiaalihuoltolain erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen määritelmää, sillä erotuksella, että yksittäinen sosiaalihuollon viranhaltija arvioi palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tarvitseeko lapsi lastensuojelulain mukaisia tukitoimia vai onko perustason tuki riittävää. Kukaan ei varmasti tiedä, missä lähinnä arvioijan arvoista, asenteista, asiantuntemuksesta ja organisaation ohjeista riippuva sattumanvarainen raja kulkee. Lasten todellinen tuen tarve ei kuitenkaan ole vähentynyt tai muuttanut luonnettaan, vaikka lakeja muutettiin. Miksi ja mihin se olisi hävinnyt?
Nyttemmin lastensuojelun avohuollon asiakasmäärin vaikuttaa todennäköisesti myös lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden maksimiasiakasmäärät, jotka voivat olla tosiasiallisena esteenä lasten siirtymisellä perustasolta lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaaksi. Jossain päin Suomea saattaa näin ollen olla lapsi, joka ongelmineen jonottaa lastensuojelun sosiaalityöntekijältä vapautuvaa asiakaspaikkaa. Ehkä heitä on useampia.
Vuoden 2022 aikana sijoitettiin kiireellisesti kaikkiaan 4 498 lasta. Määrä kasvoi 121 lapsella edellisestä vuodesta. Tilaston mukaan 26 % lapsista otettiin huostaan saman kalenterivuoden aikana. Tilannetta kuvaa paremmin tilastosta ilmenevä pidempi seuranta-aika, joka kertoo, että 2021 kiireellisesti sijoitetuista lapsista (4 503) otettiin vuoden 2022 loppuun mennessä huostaan lähes puolet (44 %). THL:n tilastot osoittavat, että vuosina 2016 ja 2021 kiireellisten sijoitusten määrät vähenivät jonkin verran edeltävästä vuodesta. Vuonna 2016 tehtiin 3 529 kiireellistä sijoitusta ja vuonna 2021 määrä oli 4 503. Tilastot vuosilta 2017–2020 taas osoittavat, että lasten kiireellisten sijoitusten määrät lisääntyivät säännönmukaisesti edeltävästä vuodesta. Vuoden 2017 määrästä (4 081) kavuttiin sataluku tai pari kerrallaan vuoden 2020 ennätysmäärään (4 662) kiireellisiä sijoituksia.
Kiireellinen sijoitus on tilapäinen turvaamistoimenpide, johon ryhdytään, kun lapsen kasvuolosuhteesta, huolenpidon puutteesta tai lapsen omasta käyttäytymisestä aiheutuu välitöntä vaaraa lapselle. Vuoden 2022 tilasto osoittaa, että ikävuosittain kiireellisesti sijoitettiin eniten 15–16-vuotiaita. Teini-ikäisten kohdalla kiireellinen sijoitus johtuu usein myös lapsen omasta käyttäytymisestä, kuten esimerkiksi päihteidenkäytöstä tai muusta vastaavasta lapselle välitöntä vaaraa aiheuttavasta toiminnasta.
Mielestäni on perusteltua kysyä, miten ja miksi teini-ikään ennättäneen lapsen tilanne ja mahdolliset omat ongelmat ovat päässeet kärjistymään siihen pisteeseen, että kiireellinen sijoitus on välttämätön toimi ja onko lapsen tilanteeseen pyritty vaikuttamaan riittävällä, oikea-aikaisella ja oikeanlaisella tuella tilanteen kärjistymisen estämiseksi? Entäpä voidaanko sijaishuollolla enää tässä vaiheessa päästä tavoitteisiin – eli suojella lapsen terveyttä ja kehitystä vakavilta vaurioilta, katkaista vahingollinen kierre, tukea itsenäistymiskehitystä ja turvata lapselle hyvä tulevaisuus – vai olisiko lasta sittenkin pitänyt tukea ja auttaa varhaisemmassa vaiheessa vaikuttavalla ja riittävällä tuella ja avulla?
Tilaston mukaan vuoden 2022 aikana kaikkiaan 17 885 lasta oli avohuollon tukitoimenpiteen, kiireellisesti sijoitettuna tai huostaanotettuna sijoitettu oman kotinsa ulkopuolelle perhehoitoon, laitokseen tai muuhun lapsen tarpeita vastaavaan hoitoon. THL:n tilasto vuodelta 2016 kertoo määrän (17 330) vähentyneen edeltävästä vuodesta, vuonna 2017 määrä (17 956) taas kasvoi, samoin kuin vuonna 2018, jolloin kodin ulkopuolelle oli sijoitettu 18 544 lasta. Vuonna 2019 tehtiin kyseenalainen ennätys sijoitettujen lasten määrässä (18 928), eikä sijoitusten määrä (19 086) vuonna 2020 jäänyt aiemman vuoden varjoon. Vuoden 2021 oman kotinsa ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä (17 727) väheni ollen kuitenkin edelleen suurempi kuin vuonna 2016.
Sosiaalihuoltolain tärkeinä tavoitteina oli siirtää tuen painopiste korjaavasta tuesta varhaiseen tukeen siten, että lapsi ja perhe tulee autetuksi ennaltaehkäisevästi oikea-aikaisilla, oikeanlaisilla ja riittävillä sosiaalipalveluilla, jolloin myös tarve lasten kodin ulkopuolisille sijoituksille vähenisi. Ainakaan jälkimmäinen tavoite ei ole edellä mainittujen lukujen perusteella toteutunut, eikä luotettavaa tilastoitua tietoa perustason tuen piirissä olevista lapsista, järjestetyistä sosiaalipalveluista ja niiden vaikuttavuudesta ole. Tulevatko lapset autetuksi perustasolla? Jos niin, miksi kodin ulkopuolisten sijoitus määrä kasvaa jatkuvasti? Jokin lasten suojelemiseksi rakennetussa järjestelmässä kuitenkin mättää ja pahasti.
Kuva: Colourbox
