Yhdenvertaisempia mahdollisuuksia harrastamiseen – Pienituloisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksia tuettiin kolmella miljoonalla eurolla
Harrastustukijoiden verkoston järjestöissä ja kirkon diakoniatyössä nähtiin viime vuonna, että lapsiperheet tarvitsevat yhä enemmän tukea lasten ja nuorten harrastamiseen. Myös vanhempien huoli lasten hyvinvoinnista on lisääntynyt.
Vuonna 2023 harrastustukijoiden verkoston jäsenet jakoivat lähes kolme miljoonaa euroa avustuksia lasten ja nuorten harrastamiseen. Avustusten tarkoituksena on edistää pienituloisten perheiden lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastamiseen, ja samalla ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä.
Avustuksia jaettiin yhteensä 8831 kappaletta 2 993 187 eurolla. Eniten avustuksia jaettiin Helsinkiin, Länsi-Uudellemaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle. Kullekin näistä neljästä alueesta jaettiin avustuksia 300 000–400 000 eurolla 800–1000 lapselle ja nuorelle. Koko Suomessa noin 94 prosenttia jaetuista avustuksista suunnattiin harrastuskustannuksiin ja noin neljä prosenttia opintojen tukemiseen.
Kartta osoittaa avustusten jakautumisen hyvinvointialueittain vuonna 2023. Avustusten määriin eri alueilla voivat vaikuttaa muun muassa järjestöjen ja paikallisyhdistysten toiminnan laajuus ja alueellisuus. Linkki karttaan ja avustusmääriin 2023.
Lapsiperheiden kasvava avun tarve huolestuttaa
Pienituloisten perheiden avun tarpeen kasvu on herättänyt järjestöissä ja diakoniatyössä huolta. Kustannusten noustessa pienituloisten perheiden pärjääminen vaikeutuu, eikä lapsilla ja nuorilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia harrastamiseen. Maksuttomasta harrastustoiminnasta ei aina löydy lapselle mieleistä vaihtoehtoa.
Harrastustukijoiden verkoston tavoitteena on tukea lapsia ja nuoria, joille harrastusten ja opintojen kustannukset aiheuttavat haasteita. Verkostossa ovat mukana Hope ry, Pelastakaa Lapset ry, SOS-Lapsikylä, Tukilinja-säätiö, Kirkon diakoniarahasto ja Tukikummit Säätiö.
Jokaisella harrastustukijoiden verkoston jäsenellä on omat ehtonsa avustuksille. Yhdistävä tekijänä on lasten ja nuorten harrastamisen tukeminen. Toimijoiden verkkosivuilta löytyy tietoa siitä, mihin ja miten avustuksia voi hakea. Avustuksia jaetaan järjestöjen ja diakoniatyön saamista lahjoitusvaroista mahdollisuuksien mukaan, minkä takia avustukset ovat harkinnanvaraisia. Lisäksi on monia muita tahoja, jotka tukevat lasten ja nuorten harrastuksia taloudellisesti.
Vähävaraisuus voi näkyä sosiaalisissa suhteissa
Köyhyys koskettaa yhä useampaa suomalaista lapsiperhettä. Taloudelliset haasteet voivat rajoittaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa, millä voi olla vaikutuksia myöhemminkin elämässä. Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Aino Sarkian mukaan köyhyys vaikuttaa lapsen elämässä monin tavoin. ”Erityisen voimakkaasti köyhyyden negatiiviset vaikutukset näkyvät lapsilla sosiaalisissa suhteissa: voiko tehdä samoja asioita kuin kaverit vai jääkö yhteisestä tekemisestä ulkopuolelle. Pahimmillaan seurauksena on pitkälle ulottuvia ulosjäämisen kokemuksia ja huonommuuden tunteita”, Sarkia toteaa.
Mieleinen harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä monin eri tavoin. Se voi vahvistaa itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lapsuus- ja nuoruusiän harrastuksilla voi olla myös kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveydelle ja elämässä pärjäämiselle. ”Vaikuttavuuskyselymme mukaan keskeinen asia mitä harrastukselta toivotaan, on kavereita. Harrastuksen myötä ruutuaika voi vähentyä ja mielekäs tekeminen lisää motivaatiota ja iloisuutta elämässä. Harrastuksella voi olla ratkaiseva merkitys nuoren elämässä”, kertoo ohjelmapäällikkö Päivi Häikiö SOS-Lapsikylästä.
Monien lasten ja nuorten mahdollisuudet harrastamiseen vaikeutuvat tulevaisuudessa entisestään muun muassa kustannusten nousun ja korkeiden harrastusmaksujen takia. Hyvän arjen mahdollistaminen lapsille ja nuorille on tärkeää. Tämän vuoksi eri toimijat tukevat yhdessä lapsia ja nuoria niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.
Voit auttaa lapsia ja nuoria yhdessä kanssamme:
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry: www.hopeyhdistys.fi
Eveliina Hostila, 040 931 0114 / eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi
Pelastakaa Lapset ry: www.pelastakaalapset.fi
Heidi Herranen, Eväitä Elämälle -ohjelma, 0505247360 / heidi.herranen@pelastakaalapset.fi
SOS-Lapsikylä: www.sos-lapsikyla.fi/lahjoita-lapselle-harrastus
Päivi Häikiö, 044 761 4197 / paivi.haikio@sos-lapsikylä.fi
Tukilinja-säätiö: www.tukilinja.fi
Salla Salmela, 09 41551508 (ma, ti, to 12–14) / salla.salmela@tukilinja.fi
Kirkon diakoniarahasto / Tukikummit säätiö: www.tukikummit.fi
Anita Salonen, 040 688 1568 / anita.salonen@evl.fi