
SOS-Lapsikylän Aikuiskaveritoiminta on suunnattu 7–12-vuotiaille lapsille, jotka kaipaavat arkeensa lisää mielekästä tekemistä turvallisen aikuisen seurassa. Vapaaehtoiset aikuiskaverit korostavat erityisesti sitä, ettei toiminta ole niin aikaa vievää, kuin moni ajattelee.
Michael aloitti aikuiskaverina keväällä 2024. Hän oli tuolloin vielä opiskelija ja oli huomannut ylioppilaskunnalta tulleessa sähköpostissa mainoksen aikuiskaveritoiminnasta. Opiskelijana mahdollisuudet rahalliseen hyväntekeväisyyteen ovat usein rajalliset, joten Michael ajatteli, että voisi tehdä hyvää antamalla aikaansa sitä tarvitsevalle lapselle.
“Mielestäni toiminnan valmennus oli todella hyvä. Meitä oli siinä neljä tai viisi, ja mukana oli tosi erilaisia ihmisiä erilaisissa elämänvaiheissa. Muilla saattoi olla omia lapsia ja he olivat jo työelämässä, itse olin selkeästi porukan nuorin. Ryhmäsessiot olivat tosi toimivia, ja muilta sai erilaisia näkökulmia asioihin – niistä syntyi hyvää keskustelua”, Michael toteaa.
Kolme vuotta aikuiskaverina toiminut Katja on ensimmäisiä, jotka on koulutettu aikuiskaveriksi SOS-Lapsikylässä. Katja oli toiminut vapaaehtoisena päivystäjänä Apuu-chatissa ja huomannut netistä, että on käynnistymässä aikuiskaveritoimintaa.
“Olemme joskus pohtineet tukiperheenä toimimista, niin ajattelin että tämä olisi hyvin matalan kynnyksen juttu kokeilla. Valmennuksesta sai paljon ajatuksia ja työkaluja aikuiskaverina toimimiseen ja lapsen kohtaamiseen”, Katja kertoo.
Katjalla on lapsikaverinsa kanssa monenlaisia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja tekemiseen on helposti löytynyt yhteinen sävel.
“Hänellä on oma harrastuksensa, joka ei ole minulle niin tuttu, mutta puhumme siitä paljon. Meillä molemmilla on kiinnostusta luonnontieteisiin ja kielten opiskeluun, ja lisäksi puhumme paljon eläimistä”, Katja kertoo.
Michaelilla kesti aluksi hetken saada oma lapsikaveri, sillä välimatkan takia hän ja aikuiskaveritoiminnan kehittämissuunnittelija Tuula Ylänne halusivat muodostaa sellaisen kaveriparin, jolla on runsaasti samoja kiinnostuksen kohteita.
“Sitten löytyi sopiva tyyppi. Vanhemmilta tuli toive, että oltaisiin paljon ulkona erilaisten aktiviteettien parissa. Mutta onneksi yhteisistä kiinnostuksen kohteista, kuten tietokonepeleistä ja Pokemon-korteista, voi puhua missä tahansa! Olemme käyneet esimerkiksi pyöräilemässä, uimassa ja avannossa. Monesti teemme aika nollabudjetin juttuja, mutta olemme käyneet myös esimerkiksi Heurekassa ja leffassa. Tekemisen ei tarvitse olla mitään spesiaalia”, Michael muistuttaa.
Myös Katja korostaa aikuiskaveritoiminnan hienoutena sitä, että ei ole tarvinnut tehdä mitään suurta ja ihmeellistä. Hän on lapsikaverinsa kanssa ulkoillut, käynyt kirjastossa ja aktiviteettipuistossa, kiipeillyt kallioilla ja käynyt leffassa sekä kahvilassa.
“Kerran tutkimme vanhoja luolaraunioita monta tuntia”, muistelee Katja.
Aikuiskaveritoiminnassa tärkeintä on aito halu ja kiinnostus olla läsnä lapselle. Vapaaehtoiset kokevat, että ei tarvitse olla tietynlainen persoona tai erityisen sosiaalinen.
“Toiminta ei vaadi räiskyvää persoonaa tai lapsen jatkuvaa naurattamista. Tosi usein lapset vain kaipaavat elämäänsä ihmistä, jonka kanssa puhua omista asioistaan. Alku voi olla tahmeaa, kun kyseessä on tuntematon ihminen, mutta pikkuhiljaa lapsikin alkaa kyllä luottaa ja huomata, että tässä on turvallinen aikuinen, joka kuuntelee. Hyvä aikuiskaveri osaa myös lukea tilannetta eikä pakota lasta puhumaan mistään. Mielestäni valmennus antaa hyvät eväät toimintaan, ja aito kiinnostus riittää pitkälle”, Michael pohtii.
“Ei tarvitse olla täydellinen tai keksiä jotain mahtavaa tekemistä. Tärkeintä on, että on luotettava ja haluaa olla läsnä, sekä on valmis kohtaamaan toisen sellaisena kuin hän on. Joustavuus ja avoin mieli on tärkeää – joskus se paras tapaaminen voi olla vain kävely tai kahvihetki”, Katja sanoo.
Aikuiskaverin tarkoituksena on toimia turvallisena lisäaikuisena lapsen elämässä, ei korvata vanhempia. Joskus esimerkiksi koulussa on saattanut tapahtua jotain, josta voi olla aluksi oman vanhemman kanssa vaikea puhua. Aikuiskaverin kanssa voi pohtia asiaa vähän neutraalimmin, toteaa Katja.
Vapaaehtoisena toimimisessa yksi palkitsevimpia asioita on lapsen tyytyväisyys ja ilo.
“Sain jossain vaiheessa lapsen vanhemmilta viestiä, että lapsi oli aluksi ollut hieman epäileväinen, haluaako lähteä mukaan toimintaan, mutta myöhemmin kysyttäessä hän oli sanonut, että on ollut tosi kivaa”, Michael iloitsee. “Lapselta ei välttämättä saa suoraa palautetta, mutta olen itse nähnyt sen muutoksen käytöksessä, mikä kertoo minulle, että hän luottaa minuun ja viihtyy seurassani. Se riittää minulle oikein hyvin.”
“Pienetkin kommentit ovat tuntuneet mukavilta ja vahvistaneet ajatusta siitä, että yhteisellä tekemisellä on merkitystä. Ja joskus ne yksinkertaisimmat asiat, kuten yhdessä leipominen tai uimassa käyminen, ovat lapsen mielestä kaikkein parhaita juttuja”, Katja toteaa.
Jokaisella vapaaehtoisella on omat syynsä lähteä mukaan toimintaan – usein juurisyyt voivat tulla vaikkapa omasta lapsuudesta.
“Minulla ei lapsena aina ollut välttämättä erityisen läheisiä ystäviä, ja se on ollut osasyy siihen, miksi lähdin tähän toimintaan. Olen aiemmin valmentanut juniorijoukkueita ja se on aina ollut itselleni tärkeää, että saan olla mukana lasten ja nuorten kehityksessä”, Michael kertoo.
“On hyvä muistaa, ettei vapaaehtoistoiminta ole sidottu mihinkään ikään tai sukupuoleen. Monenlaisissa eri elämäntilanteissa olevat voivat ryhtyä aikuiskaveriksi. Ei tarvitse olla mikään alan ammattilainen. Varmasti moni ihminen, joka miettii vapaaehtoistyöhön lähtemistä, ajattelee sen olevan liian pitkäksi aikaa sitovaa. Itse ajattelen, että emme tiedä, mitä elämässä tapahtuu, vaikka kuinka suunnittelisimme. Mitään peruuttamatonta ei tapahdu, vaikka oma elämäntilanne muuttuisikin yllättäen eikä pystyisikään jatkamaan toiminnassa”, Katja muistuttaa.
Hän myös pohtii, että jos on esimerkiksi opiskelija tai muuttanut uudelle paikkakunnalle, voi uuden ympäristön ihmettely lapsen tai nuoren kanssa olla todella kivaa tekemistä.
Myös Michael haluaa painottaa, ettei aikuiskaveritoiminta ole niin aikaa vievää, mitä moni ehkä ajattelee. Kaveriparit tapaavat kerran tai kaksi kuussa, muutaman tunnin kerrallaan.
“Aika pienellä oman ajan investoinnilla saa todella paljon aikaan. Sen muutaman tunnin kun voi niin helposti käyttää myös aivan turhaan”, Michael toteaa. “Toivoisin, että näkisin erityisesti enemmän opiskelijoita aikuiskavereina.”
Katja näkee toiminnassa valtavasti hyviä puolia.
“Parasta on se yhdessä vietetty aika ja se, että voi tarjota toiselle turvallisen aikuisen, jolla on aikaa olla läsnä. Tämä toiminta muistuttaa kyllä siitä, miten pienillä asioilla voi tehdä toisen päivästä paremman tai antaa tilan kertoa ajatuksistaan. Oma lapsikaverini on todella pohdiskeleva ja filosofinen, hänellä on ihania ajatuksia. Se antaa mahdollisuuden nähdä maailmaa välillä siitä mielenkiintoisesta lapsen ja nuoren näkökulmasta. Se on myös pysäyttänyt miettimään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Se ei ole niinkään kalliit harrastukset ja aktiviteetit, vaan arvokkainta on yhdessä tekeminen ja läsnäolo.”
Kiinnostuitko toiminnasta? Lue lisää ja ota yhteyttä!
Kaipaisiko lapsesi lisää turvallisen aikuisen aikaa? Hakekaa aikuiskaveria nettisivujen lomakkella.