Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Julia Kuokkanen kertoi Ylen aamussa (22.2.2021) syitä lastensuojelun krooniselle työvoimapulalle ja työntekijöiden suurelle vaihtuvuudelle. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävästä puuttuu vetovoima, johon vaikuttavat Kuokkasen mukaan muun muassa huono palkkaus sekä monet hyvinvointiin ja työsuojeluun liittyvät kysymykset.
Edellä mainittujen syiden lisäksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työn yleinen arvostus on matala. Itselläni on ollut tapana sanoa, että tekee lastensuojelu niin tai näin, aina moititaan. Media eturivissä. Toki myös lastensuojelun onnistumisia tuodaan mediassa esille, joskin harvemmin. Monella on siksi väärä kuva siitä, mitä lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu on. Usein ajatellaan, että lastensuojelu ei tee muuta kuin ottaa lapsia huostaan.
Olen toiminut valtakunnallisen lastensuojelun lakimiespalvelun lakimiehenä ja kouluttajana yli 20 vuotta. Näiden vuosien aikana olen tavannut satoja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ympäri Suomea ja keskustellut vielä useamman kanssa yksittäisten konsultaatioiden yhteydessä. Kuten kaikilla aloilla, toiset tekevät työnsä paremmin, toisten työssä taas on toivomisen varaa, mutta jokainen tapaamani sosiaalityöntekijä on tehnyt työtään suurella sydämellä ja auttamisen halusta.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat akateemisen koulutuksen saaneita asiantuntijoita, joista suurin osa on kutsumusammatissaan. Heitä motivoi haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden auttaminen. He kohtaavat päivittäin yhteiskuntamme nurjat puolet ja hädänalaiset lapset. Osa heistä uupuu ja vaihtaa alaa, koska työ on henkisesti raskasta ja vaativaa. Niin kutsumusammateissa usein käy.
En ole näiden yli 20 vuoden aikana koskaan kohdannut sosiaalityöntekijää, jolle lapsen huostaanotto olisi helppo ja mieluinen tehtävä. Sen sijaan olen kohdannut useampia sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat antaneet vanhemmalle tai vanhemmille liiankin monta uutta mahdollisuutta avohuollon asiakkuudessa.
Sosiaalihuoltolain voimaantulon jälkeen lapset siirtyvät liian usein lastensuojelun korjaavan tuen piiriin vasta siinä vaiheessa, kun huostaanoton syyt ovat jo olemassa. Kiireellinen sijoitus on usein lapsen ensimmäinen kosketus lastensuojeluun. Kiireellinen sijoitus voi toki johtaa myös siihen, että lapsi palaa vanhempiensa luokse avohuollon tukitoimenpiteiden tuella. Tilastot kuitenkin osoittavat, että myös huostaanottojen määrä on lisääntynyt.
Olen joutunut urani aikana lukemattomat kerrat korjaamaan yleistä harhaluuloa, jonka mukaan lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu olisi yhtä kuin huostaanotto. En olisi koskaan voinut kuvitella, että joudumme tilanteeseen, jossa väärästä väittämästä tulee liian monen lapsen kohdalta totta.
Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tavoitteellinen ja suunnitelmallinen avohuollon muutostyöskentely on ajallisesti lyhentynyt tai jäänyt jopa kokonaan pois. Lapsen kehityksen ja terveyden kannalta vahingollinen tilanne on perhesosiaalityön aikana pitkittynyt ja kärjistynyt siten, ettei lapsen edun mukaisen huolenpidon toteutumista kotona voida enää edes lastensuojelun avohuollon tuella turvata.
Lastensuojelujärjestelmämme kulmakiviä ovat paitsi lapsen kehityksen, hyvinvoinnin ja terveyden suojeleminen myös perheen yhtenäisyyden säilyttäminen ja perheen erottamisen estäminen. Kuinka moni sosiaalityöntekijöistä haluaa ryhtyä huostaanottoautomaatiksi, jonka ensimmäinen tehtävä lapsen asiassa on perustella päätös tai hakemus lapsen huostaanotosta? Kuinka moni sosiaalityöntekijä kokee kutsumuksekseen huostaanoton? Itse en ole kohta 23 vuoden aikana kohdannut yhtään.
Väheneekö lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävän vetovoima entisestään?
