”Jos lasten hätään vastattaisiin ajoissa, en minäkään saisi turpaan”, toteaa lastenkodin ohjaaja Aino HS:n artikkelissa (21.5.2021). Samassa artikkelissa myös Talentian puheenjohtaja painottaa lasten ongelmiin puuttumista jo varhaisessa vaiheessa, korostaen koulukuraattorien ja -psykologien sekä varhaiskasvatuksen merkitystä samoin kuin koulun ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saumatonta yhteistyötä.
Aloitin lastensuojelun lakimiehenä kesällä 1998. Ensitöikseni perehdyin silloin voimassa olevan lastensuojelulain hallituksen esitykseen, joka on lain soveltamisopas. Siinä lainsäätäjä korosti varhaisen puuttumisen ja oikea-aikaisen, riittävän tuen merkitystä perustason palveluissa sekä painotti, että lasten hyvinvointi ja kehitys ei ole yksin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun vastuulla. Lainsäätäjän ohjeen mukaan lasten suojeleminen edellyttää viranomaisten välistä yhteistyötä ja muiden lapsille ja perheille tarkoitettujen palvelujen panosta lasten kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisessa. Hallituksen esitys oli vuodelta 1983.
Koko urani ajan olen kuullut puhuttavan varhaisesta puuttumisesta ja oikea-aikaisen, riittävän tuen merkityksestä lasten suojelemisessa. Olen vuosien varrella ehtinyt perehtyä hyvin perustuslaista ja lapsen oikeuksien sopimuksesta alkaen sääntelyyn, joka velvoittaa myös muita viranomaisia kuin lastensuojeluviranomaista kantamaan vastuuta maamme lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. Olen myös kouluttanut monialaisesta yhteistyöstä ja julkisen vallan yhteisestä vastuusta lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista. Ajoittain ääneni on ollut turhautunut, joskus epätoivoinen.
Lainsäädäntöä on uusittu ja muutettu useamman kerran lähes 25-vuotisen urani aikana. Lakimuutoksilla on pyritty muun ohella tehostamaan varhaista puuttumista ja tukea. Lainsäädäntötyön käytännön vaikutuksia lasten tilanteessa en ole juurikaan havainnut. Päinvastoin lastensuojelun asiakkaiden määrä on jatkuvasti kasvanut, ja vuonna 2019 teimme kyseenalaisen ennätyksen kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärässä.
Toimivan lasten kehityksen ja hyvinvoinnin suojelun yhtälö ei ole vaikea. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta haitallinen tilanne havaitaan ja siihen puututaan, sen helpompi – ja halvempi – se on riittävällä ja oikea-aikaisella tuella korjata ja muuttaa lapselle suotuisalla tavalla. Jos lapselle haitallisen tilanteen annetaan perustason palvelussa jatkua ja kärjistyä pidempään ilman tukea tai riittämättömällä tuella, tilanteen korjaaminen ja muuttaminen lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tuella on jo hankalampaa, joskus jopa mahdotonta – ja huomattavasti kalliimpaa.
Miksi emme saa varhaisen puuttumisen ja tuen puolesta puhuvaa yksinkertaista yhtälöä toimimaan käytännössä? Kaikki kuitenkin tuntuvat tietävän, mistä järjestelmä vuotaa ja on vuotanut jo pitkään.
Vuosien varrella olen saanut lukea lukuisia artikkeleita, joissa syyttävä sormi on osoittanut lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua, jos lasta on kohdeltu kaltoin tai lapsi on itse tehnyt jotain aikuisten mieltä kuohuttavaa. Kukaan ei kuitenkaan tunnu kiinnittävän huomiota siihen, että sama lapsi on kohdattu vähintään neuvolassa, varhaiskasvatuksessa tai koulussa taikka kaikissa edellä mainituissa, joiden olisi tullut lakiin perustuvan velvoitteen nojalla tarjota lapselle ja perheelle tukea ja apua riittävän varhaisessa vaiheessa.
Lastensuojelulaitosten ongelmista on puhuttu jo pitkään lasten kaltoinkohtelun ja perus- ja ihmisoikeuksien loukkausten vuoksi. Työntekijöiden altistuminen lasten aikuisiin kohdistamalle henkiselle ja fyysiselle väkivallalle on erittäin kielteinen ilmiö, josta ei kuitenkaan saa lähteä syyllistämään lapsia. Kuten Aino artikkelissa toteaa ”He ovat lapsia, jotka tulevat rikkinäistä olosuhteista.”
On selvää, että lastensuojelulaitosten ongelmiin, myös aikuisten kohtamaan väkivaltaan, pitää puuttua viipymättä. Kuitenkin sen varmistaminen, etteivät tulevaisuuden ainot saa turpaan, edellyttää lasten hätään vastaamista ajoissa. Järjestelmämme on rakennettu siten, että lapselle haitalliseen tilanteeseen pitää puutua jo ennen kuin lapsi tarvitsee lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun korjaavaa tukea. Vahvasta juuresta – varhaisesta puuttumisesta ja tuesta – kasvaa tehokas lasten kehityksen ja hyvinvoinnin suojelujärjestelmä, joka toteuttaa jokaisen lapsen oikeutta kasvaa mahdollisuuksiensa mittoihin.
