Sukupuolittunut väkivalta on edelleen vakava haaste Etiopiassa. Väkivallan kierrettä ylläpitävät syvälle juurtuneet patriarkaaliset normit, köyhyys ja haitalliset perinteet, kuten lapsiavioliitot ja sukuelinten silpominen. Pitkittyneet konfliktit lisäävät turvattomuutta ja altistavat naiset ja tytöt seksuaaliselle väkivallalle, samalla kun oikeusjärjestelmän heikkous ja palveluiden puute johtavat siihen, että monet tapaukset jäävät piiloon. Stigma ja häpeä estävät uhreja hakemasta apua, ja taloudellinen riippuvuus sekä koulutuksen puute kaventavat mahdollisuuksia irtautua väkivallan kierteestä. Yhdessä nämä tekijät luovat ympäristön, jossa väkivalta normalisoituu ja voi jatkua sukupolvesta toiseen.
Arviolta jopa yli 7 miljoonaa ihmistä tarvitsee väkivaltaa kokeneiden tukipalveluita. Palveluiden kattavuudessa on kuitenkin suuria puutteita. Tukipalvelut löytyvät pääasiassa isoista kaupungeista. Maaseudulla, syrjäseuduilla sekä konfliktialueilla asuvilla on hyvin rajallinen pääsy tukeen. Etiopiassa arviolta jopa 60 % naisista kohtaa väkivaltaa elämänsä aikana ja 65 % naisista ja tytöistä on joutunut sukuelinten silpomisen kohteeksi. Väkivalta ei ole vain fyysistä. Se rajoittaa koulutusta, toimeentuloa ja yhteiskunnallista osallistumista. Nuoriin kohdistuessaan se vie lapsuuden, ennen kuin se ehtii alkaa. Lapsiavioliitot, seksuaalinen väkivalta ja koulussa tapahtuva häirintä johtavat usein koulun keskeyttämiseen. Hararin alueella tytöt joutuvat yhä liian usein lapsiavioliittoihin, seksuaalisen väkivallan uhreiksi tai keskeyttämään koulunkäynnin turvattomissa olosuhteissa.
Väkivallan seuraukset ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti raskaita. Niihin kuuluu vakavia vammoja, seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmia, traumaperäisiä oireita ja muita pitkäaikaisia terveysvaurioita. Kun tähän yhdistyy stigma, tuen puute ja se, että palvelut sijaitsevat usein hajallaan ja kaukana toisistaan, moni väkivaltaa kokenut ei koskaan saa tarvitsemaansa apua tai uskalla hakea oikeutta. Tarvitaan ratkaisuja, jotka vahvistavat yhteisöjä, puuttuvat haitallisiin käytäntöihin ja varmistavat, ettei kukaan jää yksin.
Hararissa toimiva One-Stop Center eli väkivaltaa kokeneiden tukikeskus on sijoitettu Jugel-sairaalan yhteyteen. Sairaala on perustettu vuonna 1902 ja se kuuluu Unescon suojelemiin rakennuksiin. Tukikeskus toimii tällä hetkellä vain yhdessä huoneessa, mikä kertoo karulla tavalla alueen resurssien niukkuudesta sekä poliittisesta tahtotilasta. Tukikeskus perustettiin vuonna 2016, jotta väkivaltaa kokeneet voisivat saada kaikki tarvittavat palvelut yhdestä paikasta. Tämä tarkoittaa, että väkivaltaa kokeneiden ei tarvitse kulkea eri viranomaisten ja ammattilaisten välillä, vaan he voivat saada lääketieteellisen hoidon, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut, psykologisen tuen, juridisen avun sekä yhteyden poliisiin ja syyttäjään samasta tilasta.
Vaikka tukikeskuksen tila on äärimmäisen pieni ja henkilökuntaa on vain neljä kokoaikaista työntekijää, keskuksen vaikutus on ollut huomattava. Kokoaikaisia työntekijöitä ovat yleislääkäri, sairaanhoitaja, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Yli kaksi tuhatta väkivaltaa kokenutta on saanut apua vuodesta 2016 alkaen, ja etenkin koronapandemian aikana tapausten määrä kasvoi voimakkaasti.
Huhtikuussa 2025 Suomen ja Etiopian SOS-Lapsikylät aloittivat ensimmäisenä järjestönä yhteistyön tukikeskuksen kanssa. Tuen avulla keskukseen on voitu rakentaa lapsiystävällinen nurkkaus, kouluttaa terveydenhuollon henkilöstöä kohtaamaan väkivaltaa kokeneita henkilöitä, ja lisätä yhteisöissä tietoisuutta väkivallan riskeistä ja haitallisista käytännöistä. Tuki jatkuu koko kolmivuotisen hankkeen ajan ulkoministeriön tuella.
Näin ensimmäisen kerran toivoa ja muutosta työssämme, kun SOS-Lapsikylä alkoi työskennellä kanssamme, Sebrin Ahmed sanoo. Yhteistyön ensimmäisten kuukausien aikana tukikeskus on tukenut jopa 25 alle kymmenvuotiasta lasta ja 46 nuorta 11–20-vuotiaiden ikäryhmästä. Heistä kuusikymmentä seitsemän on ollut tyttöjä ja naisia, ja yhdeksän poikaa tai miestä.
Ilman yhtä yhtenäistä tukikeskusta väkivaltaa kokeneiden on usein kuljettava useiden eri toimijoiden välillä: sairaalasta poliisiasemalle, sosiaalitoimistoon, psykologin vastaanotolle ja lopulta mahdollisesti oikeusjärjestelmän piiriin. Tämä on monelle paitsi raskas ja traumaattinen prosessi myös käytännössä ylivoimainen, etenkin silloin kun matkat ovat pitkiä ja olosuhteet turvattomia. Moni luopuu avun hakemisesta kokonaan.
Hararin tukikeskuksessa lääketieteellinen hoito, seksuaali- ja lisääntymisterveyden palvelut, psykologinen tuki ja juridinen apu löytyvät samasta tilasta. Lääketieteellinen hoito voi sisältää esimerkiksi haavojen hoitoa, raskauden ehkäisyä ja HIV-altistuksen estolääkitystä. Psykososiaalinen tuki auttaa sekä akuutissa kriisissä että pidemmässä toipumisessa. Juridinen tuki puolestaan auttaa rikosilmoitusten tekemisessä ja oikeusprosessin ymmärtämisessä. Erityisen tärkeää on turvallinen ja luottamuksellinen ympäristö, jossa väkivaltaa kokenut uskaltaa puhua.
Nykyinen yhden huoneen tukikeskus ei riitä vastaamaan Hararin alueen tarpeisiin. Tukikeskus tarvitsee kipeästi oman, erillisen rakennuksen, jossa olisi turvatiloja väkivaltaa kokeneille, tiloja ryhmäterapialle ja kuntoutukselle, sekä mahdollisuus suorittaa oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia, kertoo tukikeskuksen yleislääkäri Sebrin Ahmed. Nykyisellään tuomiot perustuvat pelkästään lääkärin raporttiin, koska DNA-tutkimuksia tai muita rikosteknisiä keinoja ei ole saatavilla. Tämä johtaa usein siihen, että tekijät jäävät tuomitsematta.
Sebrin kertoo, että kriittisissä tapauksissa väkivaltaa kokeneet voidaan sijoittaa sairaalan osastolle tai poliisin tiloihin, mutta pahimmillaan he voivat päätyä viereiseen selliin rikoksen tekijän kanssa. Tukikeskus pystyy auttamaan vain yhtä potilasta kerrallaan, mikä tekee toiminnasta äärimmäisen haastavaa.
Henkilöstön osaamisen vahvistaminen, resurssien lisääminen ja kattavien tapausseurantajärjestelmien kehittäminen on välttämätöntä. Kukaan ei saa jäädä yksin prosessin eri vaiheissa.
Yhteisöissä tarvitaan laajaa asennemuutosta. Tämä tarkoittaa tiedotusta haitallisista käytännöistä, väkivallan seurauksista ja väkivaltaa kokeneiden tukemisen tärkeydestä. SOS-Lapsikylän työ on merkittävä askel kohti tätä tavoitetta, mutta muutoksen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja laajempia resursseja.
Sukupuolittunut väkivalta ei ole vain “naisten asia”, vaan koko yhteiskunnan kriisi. Kun naiset ja tytöt, mutta myös pojat ja miehet, joutuvat väkivallan kohteiksi, se murentaa yhteisöjen perustaa ja hidastaa kehitystä monella tasolla. Lapsiavioliitot, sukuelinten silpominen ja muu väkivalta tuhoavat ihmisten elämän polkuja peruuttamattomasti.
Väkivaltaa kokeneiden tukikeskus on konkreettinen vastaus tähän ongelmaan. Se tarjoaa paikan, jossa ihmiset voivat tuntea olonsa turvatuksi ja tulla kuulluiksi. Paikan, jossa he saavat apua ei vain selviytymiseen, vaan myös toipumiseen. SOS-Lapsikylän tuki mahdollistaa sen, että yhä useampi väkivaltaa kokenut löytää turvaa, oikeutta ja uuden alun. Lue lisää työstämme Etiopiassa.
Tule mukaan tukemaan työtämme kertalahjoituksella tai ryhtymällä LapsiSponssiksi!
