
Fiskars-konsernin ja SOS-Lapsikylän yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 2012. Pitkäjänteinen kumppanuus on tarjonnut konkreettista tukea erityisesti itsenäistyville nuorille – ja samalla vahvistanut lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ehkäisevän työn kautta.
Yhteistyön ytimessä ovat astioista ja keittiötarvikkeista koostuvat starttipaketit, joita yhtiö on lahjoittanut itsenäistyville nuorille jo vuosien ajan. Monelle nuorelle omaan kotiin muuttaminen on suuri askel, ja arjen perusasiat, kuten astiat ja keittiötarvikkeet, voivat olla yllättävän iso taloudellinen haaste. Starttipaketti helpottaa arjen aloitusta ja tuo turvaa tilanteessa, jossa moni asia on uutta.
Nuorten palaute on ollut yksiselitteistä: starttipaketit ovat olleet todella pidettyjä ja tarpeellisia. Ne eivät ole vain tavaroita, vaan käytännön apua ja välittämisen osoitus – viesti siitä, ettei nuori ole yksin uuden elämänvaiheen kynnyksellä.
Starttipakettien lisäksi Fiskars-konserni on tukenut SOS-Lapsikylän työtä myös taloudellisesti jo vuosien ajan. Yhteistyö näkyy muun muassa Iittalan myymälöissä näkyvässä joulukampanjassa, jonka avulla kerättyjä varoja kohdennetaan SOS-Lapsikylän ehkäisevään työhön lasten, nuorten ja perheiden tueksi – ennen kuin ongelmat ehtivät kasvaa liian suuriksi.
Fiskars-konsernille kumppanuuksissa korostuvat yhteiset arvot ja pitkä aikajänne.
”Fiskars-konserni on tehnyt yhteistyötä SOS Lapsikylän kanssa jo yli kahden vuosikymmenen ajan tarjoten nuorille tukea itsenäistymisessä ja arjen taidoissa. Yhteinen oppiminen ja pitkäaikaiset tavoitteet yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollistavat aidon vaikutuksen luomisen”, sanoo Kati Ihamäki, VP, Sustainability & Public Affairs, Fiskars-konsernilta.
”Meille on tärkeää, että kumppanuutemme perustuvat yhteisiin arvoihin ja pitkän aikavälin tavoitteisiin. Yritysvastuun ei tulisi olla pelkkää raportointia, vaan vaikuttavia tekoja, joilla rakennetaan parempaa huomista lapsille ja nuorille. Lasten oikeudet ja sosiaalinen vastuu tulee yhdistää yritysten strategiaan, sillä toimimme osana yhteiskuntaa.”
SOS-Lapsikylässä Fiskars-konsernin kanssa tehtävää yhteistyötä arvostetaan erityisesti sen jatkuvuuden ja aktiivisuuden vuoksi.
”Olemme erittäin kiitollisia Fiskars-konsernille pitkäaikaisesta ja sitoutuneesta yhteistyöstä. Yhtiö on ollut mukana aidosti ja pitkäjänteisesti – ei vain tukijana, vaan kumppanina, joka haluaa olla mukana tukemassa nuoria konkreettisesti arjen nivelkohdissa”, sanoo SOS-Lapsikylän varainhankintajohtaja Pinja Hirvilammi.
”Starttipaketit ovat hyvä esimerkki siitä, miten pieneltäkin tuntuva asia voi olla nuorelle merkittävä. Samalla ehkäisevään työhön kohdistuva tuki auttaa meitä tavoittamaan lapsia ja perheitä ajoissa.”
Yhteistyö Fiskars-konsernin kanssa osoittaa, miten pitkäjänteinen yrityskumppanuus voi parhaimmillaan tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia – konkreettisesti, vastuullisesti ja vaikuttavasti.
Lue lisää: Yrityskumppanina mukana rakentamassa parempaa huomista »