SOS-Lapsikylän uudessa podcast-sarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kirjailija Elina Hirvoselle, miten yksi kannatteleva aikuinen voi muuttaa lapsen tai nuoren koko elämän

4.6.2024
Uutiset

Vanhemman perustehtävä on huolehtia omasta lapsestaan, mutta kaikkien aikuisten tehtävä on välittää kaikista lapsista. SOS-Lapsikylän uudessa Ei jätetä lapsia yksin -podcast-sarjassa puhutaan kannattelusta niin yhteiskunnallisesta kuin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Kirjailija Elina Hirvonen tapaa sarjassa asiantuntijoita sekä tuttuja aikuisia – jotka ovat itsekin olleet joskus kannattelun tarpeessa.

SOS-Lapsikylän vuoden 2024 kymmenosaisen podcast-sarjan teemana on kannattelu – se kuinka jokaisen aikuisen pitää huolehtia ja välittää muistakin kuin omista lapsistaan. 

Yhä useammat lapset ja nuoret kokevat yksinäisyyttä, mielenterveyden ongelmat ovat kasvussa ja eriarvoisuus aiheuttaa ulkopuolisuutta ja näköalattomuutta. Suomessa on noin miljoona lasta, ja heistä joka kymmenes tarvitsee lastensuojelun apua. Lähes 19 000 lasta ei voi asua omassa kodissaan. Maailmassa on yhä enemmän sodissa tai konflikteissa traumatisoituneita lapsia, ja osa heistä muuttaa Suomeen.

Miten tavalliset aikuiset voivat auttaa? Entä millaisia yhteiskunnallisia ja rakenteellisia  toimia tarvitaan, jotta lapsista kasvaisi yhteiskuntaan luottavia aikuisia, jotka kokevat olevansa turvassa? 

“Tehtävämme on auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan mahdollisuuksiensa mittoihin. Podcastissa haluamme nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun teemoja, jotka haastavat lasten ja perheiden hyvinvointia juuri nyt ja muistuttaa, että yksikin kannatteleva kohtaaminen voi muuttaa maailmaa”, sanoo viestintä- ja markkinointijohtaja Anni Romu SOS-Lapsikylästä.

Podcast-sarjan juontaa palkittu kirjailija ja dokumentaristi Elina Hirvonen, joka on perehtynyt myös lastensuojelua koskeviin kysymyksiin. 

“Haluaisin kääntää koko kysymyksen ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta ylisukupolviseksi etuoikeuksien kasaumaksi. Jos ajatellaan, että me juoksemme yhteistä maratonmatkaa, niin millaisella sukupolvien etumatkalla ovat ne ihmiset, jotka ovat saaneet kasvaa turvallisessa, hyvin toimeentulevassa kodissa ilman taloudellisia huolia tai kaltoinkohtelua?” Hirvonen kysyy podcastin ensimmäisessä jaksossa. 

Ensimmäisessä jaksossa vähävaraisesta ja näköalattomasta nuoruudestaan lama-ajan Suomessa kertoo juuri tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut sotatieteilijä Ilmari Käihkö.  

Podcast-sarjasta on julkaistu kolme ensimmäistä jaksoa, ja loput 7 julkaistaan elokuusta alkaen. Loppuvuoden jaksoissa käsitellään esimerkiksi koulumaailmaa, syrjintää, vanhemmuutta, mielen hyvinvointia ja tukiperheitä. 

Ei jätetä lapsia yksin -podcastin uudet jaksot:

Jakso 1: Lapsen kohtalo ei ole vain hänen omissa käsissään 
Hellimme ajatusta, että jokainen on oman onnensa seppä, vaikka tutkimuksesta tiedetään, että vähävaraisuus ja muu vähäosaisuus periytyy. Miten huono-osaisuuden tai toivottomuuden ketjun voisi katkaista, ja millainen rooli siinä on perheen ulkopuolisilla aikuisilla? Elina Hirvosen vieraina ovat köyhyystutkija Anna-Maria Isola ja lama-ajan lapsi, sotatieteilijä Ilmari Käihkö.

Jakso 2: Sotien lasten tulevaisuus on sidottu omaamme 

Sodat eivät ole vain kaukaisten maiden konflikteja, vaan ne tulevat meille Suomeen yhä useammin pienin, tepsuttevin jaloin. Pelkästään Ukrainasta on tullut viime vuosina Suomeen tuhansia lapsia, ja satoja ilman vanhempiaan. Miten maamme omia kokemuksia sodasta ja sen pitkistä jäljistä voisi hyödyntää lasten turvallisuuden tunteen jälleenrakentamisessa? Elina Hirvosen vieraina ovat elokuvantekijä ja taiteilija Zagros Manuchar sekä sodalle altistuneiden lasten mielenterveyttä tutkinut Kirsi Peltonen

Jakso 3: Lapsen yksinäisyys ei ole luonnonvoima

Lapsen ja nuoret kokevat yhä enemmän yksinäisyyden tunteita. Some on helppo syyllinen, mutta voisiko kohtaamattomuudelle ja roolituksille myös tehdä jotain koulussa ja varhaiskasvatuksessa? Suomalainen kulttuuri myös kannustaa itsenäisyyteen jo pienenä. Miksi meillä puhutaan niin vähän siitä, kuinka paljon lapset viettävät aikaa yksin myös kotona? Elina Hirvosen vieraina ovat kirjailija Antti Rönkä ja HelsinkiMission yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki.

Ei jätetä lapsia yksin on kuultavissa SOS-Lapsikylän  nettisivuilta sekä kaikilta yleisimmiltä podcastalustoilta. Sarjan on tuottanut F-tuotanto.