Uusi läksyaputoiminta saa suuren avustuksen BMR-säätiöltä

SOS-Lapsikylän uusi läksyaputoiminta saa 40 000 euron avustuksen Brita Maria Renlunds minne -säätiöltä. Tänä vuonna läksyavussa kokeillaan erilaisia toteuttamisen tapoja ja vuonna 2023 toimintaa laajennetaan suuremmalle yleisölle. (Läs nyheten på svenska )
Läksyaputoiminnassa tarjotaan oppilaille tukea läksyjen tekemiseen sekä lähitukena että etätoteutuksena. Toiminta suunnataan ensi vaiheessa yläkouluihin ja myöhemmin myös toiselle asteelle. Erityisesti kohderyhmänä ovat opintojen nivelvaiheessa olevat oppilaat.
Brita Maria Renlunds minne -säätiön avustuksen avulla toimintaa voidaan nyt myös suunnitella ruotsinkielisille.
”Kiitos BMR:ltä saadun tuen voimme kehittää mallia jo alusta alkaen kaksikieliseksi suomeksi ja ruotsiksi”, toteaa SOS-Lapsikylän vapaaehtoistyön koordinaattori Veera Jahnukainen.
Säätiön toimitusjohtaja Birgitta Forsström toteaa, että säätiö halusi olla mukana tukemassa toimintaa, koska kaikki lapset eivät saa läksyapua kotona.
”Tämä on tapa tasoittaa lasten välisiä eroja”, Forsström sanoo.
Brita Maria Renlunds minne -säätiö jakaa tänä vuonna noin 10 miljoonaa euroa. Painopisteinä vuoden 2022 avustuksissa on lasten ja nuorten hyvinvointi sekä toiminta, joka vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
”Saimme monta hyvää hakemusta, jossa fokus on lasten ja nuorten mielenterveydessä”, Forsström kertoo.
Vapaaehtoiset tukemassa nuoria
Läksyapua tarjoavat SOS-Lapsikylän kouluttamat vapaaehtoiset, jotka voivat näin jakaa omaa osaamistaan, ja samalla saavat mielekkään tavan osallistua lasten ja nuorten tukemiseen.
Tarkoituksena on vahvistaa toimintaan osallistuvien oppilaiden voimavaroja, edistää heidän kokemustaan itsestään oppijana sekä ehkäistä koulupudokkuutta. Läksyaputukea tarjoamalla edistämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä mahdollisuuksiensa mittoihin.
Pääyhteistyökumppanimme Paulig on myös mukana tukemassa läksyaputoimintaa.
Lisätietoja:
Veera Jahnukainen
Vapaaehtoistyön koordinaattori
044 4910 723
veera.jahnukainen@sos-lapsikyla.fi