Sijoitetun lapsen tarina – sinun, minun, meidän, hänen?

Ajoittain mediassa käsitellään yksittäisiä lastensuojelutapauksia, joista lapsi on välillisesti tunnistettavissa, vaikka hän ei esiinny ohjelmassa omilla kasvoillaan ja nimellään. Välillisesti lapsi voidaan tunnistaa esimerkiksi silloin, jos aikuinen, jonka luona lapsi asuu, esiintyy omalla nimellään ja kasvoillaan ohjelmassa tai haastattelussa. 

Lapsella on aina oikeus kertoa omasta elämästään, sijoitetullakin. Lapselta puuttuvat kuitenkin riittävä tietopohja ja elämänkokemus, jotta hän kykenisi arvioimaan asian arkaluontoisuuden ja julkisuuden vaikutukset elämäänsä nyt ja vastaisuudessa. Lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat.

Lapsella on oikeus suojeluun ja yksityisyyteen. Myös median on kannettava vastuu näiden oikeuksien toteutumisesta. Aikuisen velvollisuutena on syvällisesti pohtia, mitä hyötyjä ja haittoja julkisuudella on lapselle, ja edistääkö julkisuus lapsen parasta vai palveleeko se kenties enemmän aikuisen etuja. Sijoitetun lapsen edun arvioinnissa on aina otettava huomioon myös lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän näkemys. 

Kenen salaisuuksia kerrot

Yksi lastensuojelun tärkeimmistä peruskivistä on kaikkia lapsen asiassa mukana olevia tahoja sitova salassapitovelvollisuus. Salassapitovelvoite suojaa lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen, hänen vanhempansa ja perheensä yksityisyyttä, joka on turvattu jokaiselle perus- ja ihmisoikeutena.

Lastensuojeluasian julkisessa käsittelyssä on siksi aina huomioitava, että sijoitetun lapsen tarina on myös lapsen vanhemman yksityisyyden suojan piiriin kuuluva asia. Jos huoltaja itse ei ole hakeutunut julkisuuteen, häneltä on aina pyydettävä lupa asian julkiseen käsittelyyn. 

Salassapitovelvoite perustuu lakiin. Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto ovat asiakirjasalaisuuden lisäksi salassapitovelvoitteen osa-alueita. Vaitiolovelvollisuus tarkoittaa sitä, että salassapitovelvollinen henkilö ei saa kertoa yksityisyyden suojan piiriin kuuluvasta asiasta sivullisille tai antaa siitä tietoja muulla tavoin. Hyväksikäyttökielto tarkoittaa taas sitä, että salassapitovelvollinen henkilö ei saa kertoa tai antaa salassa pidettävää tietoa sivulliselle edistääkseen omaa etuaan tai vahingoittaakseen toisen etua. Sivullisia ovat kaikki muut henkilöt paitsi he, joilla on lain tai tehtävän nojalla oikeus lasta koskevaan tietoon. Kysymys on hyvin rajatusta joukosta. Salassapitovelvoitteen rikkomisesta seuraa rangaistus. 

Salassapitovelvoite sitoo kaikkia lastensuojelun julkisia toimijoita, kuten perhehoitajia ja laitoksen edustajia, jotka hoitavat ja kasvattavat sijoitettua lasta viranomaisen toimeksiannosta. Heillä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta kertoa tai antaa sijoitettua lasta koskevia tietoja sivullisille. Näin kuitenkin tapahtuu. 

Kenen etuja ajat 

Kun henkilö, jota lähtökohtaisesti sitoo vaitiolovelvollisuus, päättää kertoa lapsen salassa pidettävästä lastensuojeluasiasta julkisesti, lukijan, katsojan tai kuulijan on hyvä pohtia, kenen etua asialla ajetaan. Lapsen, huoltajan vai henkilön, joka on astunut julkisuuteen salassapitovelvoitettaan väheksyen. 

Mitä asian julkisella käsittelyllä tavoitellaan? Muuttaako asian julkinen käsittely vallitsevaa tilannetta kyseisen lapsen tai lasten kannalta paremmaksi? Onko asian julkinen käsittely välttämätöntä yleisen edun vuoksi? Onko kysymys laajemmasta ongelmasta vai yksittäisestä asiasta? Mitä hyötyä asian julkisesta käsittelystä on ja kenelle?

Kuten aina, yksipuolisten ulostulojen yhteydessä on myös punnittava sitä, onko julkisuuteen annettu tieto riittävän kattavaa, luotettavaa, tasapuolista ja puolueetonta. 

Isku pyhimpään

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lastensuojelun ongelmia voidaan ja pitääkin käsitellä ilmiötasolla. Tällöinkin toki perustuen asianmukaisiin lupiin ja harkintaan, jos on olemassa pienikin riski salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvan asian paljastumisesta. Yksittäisen, edes välillisesti tunnistettavissa olevan lapsen yksityisyyden suojan piiriin kuuluvan asian julkinen käsittely onkin jo kokonaan toinen juttu. Kun se tapahtuu lähtökohtaisesti salassapitovelvollisen henkilön toimesta, vaikkakin asianmukaisilla luvilla, isku osuu suoraan lastensuojelun pyhimpään – yksityisyyden suojaan. Siihen ei tule suhtautua kevyesti tai hyväksyen. 

Onneksi salassapitovelvollisten henkilöiden ulostulot ovat kuitenkin poikkeuksellisia. Valtaosa lastensuojelun julkisessa toiminnassa mukana olevista tahoista ja henkilöistä kunnioittaa salassapitovelvoitettaan, jonka perimmäisenä tarkoituksena on turvata lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen ja hänen vanhempansa perus- ja ihmisoikeuksia ja asiakassuhteen luottamuksellisuus.

Alta löytyy Armanin maailma -tuotantoyhtiölle lähettämäni sähköposti, johon olen koonnut ajatuksia, joita tieto Armanin Pohjantähden alla -ohjelman ensimmäisen jakson sisällöstä minussa herätti.

Hyvä vastaanottaja,

laitan tämän viestin tiedoksi myös Johanna Laisaarelle, joka on vastannut kansallisen lapsistrategian laatimisesta ja vastaa sen täytäntöönpanosta, STM:n Tiina Muinoselle (neuvotteleva virkamies, OTM) ja Susanna Hoikkalalle (neuvotteleva virkamies) sekä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle, koska nähdäkseni alla olevalla asialla on laajempaa merkitystä lapsen osallisuuden, suojelun ja lapsen edun näkökulmasta kuin myös arvioitaessa lastensuojelun perhehoidon kehittämistarpeita ja mahdollisia lakimuutoksia.    

Olen lastensuojeluun erikoistunut lakimies. Minulla on alalta 23 vuoden kokemus valtakunnallisen Lastensuojelun lakimiespalvelun lakimiehenä ja olen kirjoittanut lastensuojelusta kaksi kirjaa, useamman artikkelin ja myös paljon blogikirjoituksia. Toinen kirjani käsittelee lastensuojelun perhehoitoa ja lastensuojelun perhehoidon juridiikka on näin ollen vahva erityisosaamiseni alue.

Lähestyn Armanin maailma -tuotantoyhtiötä johtuen ohjelmasta, jossa Arman Alizad haastattelee perhehoitaja Minna Ahokasta. Pahoittelen jo etukäteen viestin pituutta ja lähetysaikaa. Asia on hyvin monimutkainen oikeudellisesta näkökulmasta ja lähdin kirjoittamaan tätä viestiä työpäivän päätyttyä.

Olen nähnyt sosiaalisessa mediassa lyhyen ohjelmaa esittelevän videoklipin, jossa perhehoitajan lisäksi haastatellaan lasta. Iltalehden uutislinkistä luin tänään, että myös lastensuojeluviranomaista haastatellaan, joskin haastateltu ei voi ottaa yksittäiseen asiaan kantaa. Lisäksi olen lukenut Arman Alizadin Facebook-sivun videoklippiin ja Iltalehden artikkeliin liittyviä kommentteja. Yhdessä niissä Alizad itse kertoo tiedostavansa lastensuojeluviranomaisen vaitiolovelvollisuuden ja sen, ettei kaikkia juttuja voi siksi avata. Toivottavasti tuotannossa on tiedostettu myös perhehoitajan vaitiolovelvollisuus sekä aivan erityisesti lapsen etu ja oikeus suojeluun, joka kattaa myös yksityisyydensuojan mediassa. Kommentissaan Alizad toteaa, että nyt Arman Pohjantähden alla -ohjelmassa avattua juttua on käsitelty korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka on todennut, että asiassa on toimittu lainvastaisesti ja rikottu lastensuojelulakia, hallintolakia ja Suomen perustuslakia ja toimittu lasten edun vastaisesti ja siksi siitä voi puhua julkisesti. Alizadin kommentista selviää myös, että lapset ovat palautuneet perhehoitajalle monen vuoden jälkeen. Näiden tietojen varassa haluan nostaa yleisellä tasolla esille muutaman huomioon otettavan seikan. Luonnollisesti kaikki alla mainitsemani seikat on saatettu ottaa huomioon jo ohjelmaa tehtäessä. Toivottavasti näin.

Aluksi totean 23 vuoden kokemuksella, että lastensuojelun perhehoidon juridiikka on yksi haastavimmista oikeudenaloista lastensuojelussa. Kaikilla lastensuojelun ammattilaisillakaan eivät ole tiedossa perhehoitajan julkiseen hallintotehtävään liittyvät lailliset vaatimukset kokonaisuudessaan. Lastensuojelun perhehoito vastaa oikeudellisesti laitoshuoltoa, eikä perhehoitajalla ole enempää oikeuksia kuin laitoksen edustajalla. Perhehoitajasta ei tule lapsen huoltajaa, kun lapsi sijoitetaan lastensuojeluviranomaisen päätöksellä perheeseen. Perhehoitaja hoitaa ja kasvattaa lasta kunnan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella palkkiota vastaan ja on ikään kuin lastensuojeluviranomaisen ”kädenjatke”, joka toimii lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valvonnan ja ohjauksen alla. Lastensuojelulaki velvoittaa perhehoitajaa tekemään yhteistyötä lastensuojeluviranomaisen ja lapsen huoltajan ja/tai vanhemman kanssa. Edellä mainittujen tahojen saumaton yhteistyö on lapsen edun mukaisen sijaishuollon toteutumisen ehdoton edellytys. Lisäksi perhehoitajalla on lastensuojelulakiin perustuva velvollisuus tukea ja edistää lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa sijaishuollon aikana siten, että lapsen ja vanhemman suhde ei katkea tai ohene sijoituksen takia. Perhehoitajan rikos- ja vahingonkorvausvastuu on julkisen hallintotehtävän hoitajana verrattavissa viranomaisen vastuuseen. Perhehoitaja on salassapitovelvollinen, eikä hän saa paljastaa perhehoidon aikana lapsesta ja lapsen vanhemmasta tietoonsa saamia seikkoja kirjallisesti tai suullisesti. Perhehoitajan vaitiolovelvollisuus jatkuu vielä senkin jälkeen, kun lapsi ei enää asu perhehoitajan luona.

Tiedossani on, että ohjelmassa haastatellaan perhehoitajaa, lasta ja lastensuojeluviranomaista. Toivottavasti myös lapsen vanhempi/vanhemmat, joka on tai jotka ovat pääsääntöisesti lapsen huoltajia, pääsee/pääsevät ääneen ohjelmassa, jotta ohjelma on mahdollisimman tasapuolinen. Vähintään huoltajalta on pitänyt pyytää lupa ohjelman tekemiseen, koska pelkästään lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän suostumus ei riitä. Kysymyksessähän on myös lasten vanhemman/vanhempien yksityisyyden suojaa koskeva asia, koska lapset voidaan välillisesti tunnistaa perhehoitajan esiintyessä ohjelmassa omilla kasvoillaan ja nimellään ottaen huomioon myös perhehoitajan yhteiskunnallinen asema ja siihen liittyvä tunnettuus. Hän on omalla asuinpaikallaan sekä valtakunnallisesti tunnettu henkilö asemastaan johtuen, joten hänen luonaan asuvat lapset voittaneen erittäin helposti tunnistaa. Samalla tietenkin paljastuu myös lasten lastensuojelun asiakkuus, joka on jo itsessään salassa pidettävä tieto.

Asianmukaiset luvat lienevät kuitenkin kunnossa, koska ohjelma on kuvattu ja on ulkona tuota pikaa. Yksin perhehoitajan ja lasten suostumuksella ohjelmaa ei nimittäin olisi voitu edes tehdä, tämä lienee tuotannonkin tiedossa. Kuten todettua, perhehoitaja ei ole lapsen huoltaja ja lapset taas eivät voi antaa suostumusta huoltajan puolesta.

Se, että asiaa on käsitelty korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei myöskään itsessään oikeuta käsittelemään salassa pidettävää asiaa julkisuudessa ilman kaikkien asianmukaisten tahojen suostumusta, vaikka korkein hallinto-oikeus olisikin kumonnut hallinto-oikeuden ja/tai viranomaisen päätökset. Korkeimman hallinto-oikeuden julkaistuista päätöksistä ei voi lähtökohtaisesti tunnistaa yksittäisiä henkilöitä, eivätkä ne välttämättä ole täysin julkisia, vaikka ne julkaistaisiin kaikkien nähtävillä olevassa vuosikirjassa. On myös otettava huomioon, että korkein hallinto-oikeus antaa sisällöltään ja vaikutukseltaan erilaisia kumoavia päätöksiä.

Korkein hallinto-oikeus voi valituksen johdosta todeta, että asiassa on tapahtunut menettelyvirhe. Menettelyvirhe tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lasta ei ole kuultu lastensuojelulain edellyttämällä tavalla. Kuuleminen on aina ehdoton pääsääntö lastensuojelussa, mutta lastensuojelulaissa on säännökset tilanteista, jolloin esimerkiksi lapsi voidaan jättää kuulematta laillisesta syystä. Korkein hallinto-oikeus voi kuitenkin päätyä arvioinnissaan toiselle kannalle säännöksen tulkinnassa kuin aiemmin asiaa käsitelleet tahot ja katsoa, ettei kuulematta jättämiselle ole ollut laillista syytä. Tämä ei itseasiassa ole edes mitenkään tavatonta. Tällöin korkein hallinto-oikeus kumoaa alemman oikeuden ja viranomaisen päätöksen ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi viranomaiselle, jotta lapsen tai muun asiaan osallisen kuuleminen suoritetaan lain vaatimalla tavalla. Viranomaisen alkuperäinen päätös pidetään näissä tilanteissa pääsääntöisesti voimassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä siihen saakka, kunnes uusi päätös tehdään viranomaisessa. Näin pyritään turvamaan lapsen tilanteen pysyvyys. Kun korkein hallinto-oikeus palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi viranomaiselle kuulemisvirheen vuoksi, se ei tällä ratkaisulla ota kantaa siihen, onko alemman tuomioistuimen ja/tai viranomaisen päätös muutoin lain mukainen. Eli korkein hallinto-oikeus ei esimerkiksi lausu mitään valituksenalaisen päätöksen laillisista edellytyksistä, siitä oliko päätös aineellisesti oikea vai väärä.  

Korkein hallinto-oikeus voi antaa myös päätöksen, jossa se toteaa hallinto-oikeuden päätöksen olevan lainvastainen ja kumoaa sen siksi. Tällöin korkein hallinto-oikeus on arvioinut valituksenalaisen päätöksen lailliset edellytykset, perustelut, näytön, lapsen edun mukaisuuden ja ottaa niihin kantaa oman päätöksensä perustelussa päätyen toiseen johtopäätökseen kuin alempi tuomioistuin ja viranomainen. Lapsen tilanne palautuu tällöin lähtötilanteeseen korkeimman hallinto-oikeuden kumottua päätökset, eikä viranomaisen tarvitse asiaa sen enempää käsitellä.  

Kuten edellä totesin, lastensuojelulaki mahdollistaa säädettyjen edellytysten täyttyessä myös kuulematta jättämisen. Jos korkein hallinto-oikeus päätyy kuulematta jättämisen laillisten edellytysten arvioinnissa samaan johtopäätökseen kuin alempi oikeusaste ja viranomainen, valituksenalainen päätös voi pysyä voimassa, jos se on aineellisesti oikea, vaikka esimerkiksi lapsen kuuleminen on jätetty kokonaan suorittamatta.

Toivottavasti päätöksen sisältö avataan ohjelmassa riittävän hyvin, jotta ihmiset saavat oikeellista tietoa. Uskallan siihen luottaa, koska korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen sisältö on kaiketi ollut tuotannon tiedossa ja tuotte varmasti ohjelmassanne esiin, oliko päätös lainvastainen kuulemisvirheen vuoksi vai siksi, että sijaishuoltopaikan muutokselle ei ollut laillisia edellytyksiä korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan.

Todettakoon vielä, että jos korkein hallinto-oikeus olisi todennut sijaishuoltopaikan muutosta koskevien päätösten olevan kokonaisuudessaan lainvastaisia, lapset olisivat palanneet viipymättä perhehoitajan perheeseen päätöksen tiedoksi antamisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan yllä lainatun Arman Alizadin kommentista päätellen ole tapahtunut. Oletan siis julkisuudesta saamieni tietojen perusteella, että kyseessä on ollut menettelyvirhe, jonka vuoksi asia on palautettu uudelleen käsiteltäväksi viranomaisessa, eikä koko päätöstä näin ole todettu lainvastaiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lastensuojelun ongelmia voidaan ja pitääkin käsitellä ilmiötasolla, mutta yksittäisen lapsen ja perheen yksityisyyden suojaan kuuluvan asian julkinen käsittely onkin kokonaan toinen juttu. Aikuisen syvällinen pohdinta lapsen edusta ja julkisuuden tuomista hyödyistä ja haitoista lapselle on aina tarpeen huolimatta siitä, että lapsi itse antaa suostumuksen haastatteluun. Lapsella ei välttämättä ole riittävää tietopohjaa ja elämänkokemusta, jotta hän kykenisi laaja-alaisesti arvioimaan yksityisyyden suojaan kuuluvan asian julkisen käsittelyn vaikutukset tässä ja nyt sekä vastaisuudessa. Oman näkemykseni mukaan yksittäisen lapsen lastensuojeluasian julkinen käsittely etenkin siten, että lapsi on tunnistettavissa, ei ole koskaan lapsen edun mukaista, eikä se nähdäkseni edistä lapsen parasta.  

Nähdäkseni on myös pohdittava, mikä merkitys yksittäisen salassa pidettävän asian käsittelyllä on yleisen edun kannalta. Kokemukseni mukaan pitkään jatkuneet sijoitukset perheeseen päättyvät harvemmin viranomaisen aloitteesta valmisteltuun lapsen sijaishuoltopaikan muuttamiseen ja silloin, jos näin tapahtuu, sijaishuoltopaikan muutokselle on vakavat syyt. Olen työtehtävässäni havainnut, että voittopuolisesti pidemmät sijoitukset perheeseen katkeavat lähinnä silloin, kun perhehoitaja toivoo itse esimerkiksi teini-ikäiseksi kasvaneen lapsen sijoittamista toisaalle, jos perhehoitajan voimavarat eivät riitä vastaamaan murrosikäisen muuttuneisiin tarpeisiin. Pitkäänkin kestäneet sijoitukset perheeseen voivat toki päättyä myös siksi, että lapsi palaa oman perheensä pariin lapsen oikeuksien sopimuksen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja lastensuojelulain perheen jälleenyhdistämisen tavoitteen mukaisesti. Jään siis miettimään, mikä on se yleinen etu, joka saavutetaan perhehoitaja Minna Ahokkaan esiintulolla Arman Pohjantähden alla -ohjelmassa?  

Ystävällisin terveisin,

Mirjam Araneva
VT, lapsioikeuslakimies
SOS-Lapsikylä, Lastensuojelun lakimiespalvelu