
Venäjä teki torstain vastaisena yönä laajan ilmaiskun Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Drooneilla ja ballistisilla ohjuksilla toteutetussa iskussa kuoli paikallisviranomaisten mukaan ainakin 13 ihmistä ja yli 50 loukkaantui, heidän joukossaan lapsia. Iskut vaurioittivat laajasti siviilikohteita, kuten asuinkerrostaloja, terveydenhuollon rakennuksia ja muuta infrastruktuuria eri puolilla kaupunkia.
Yön iskujen kohteeksi joutui myös SOS-Lapsikylä Ukrainan toimipiste Kiovassa. Rakennus vaurioitui räjähdysten seurauksena.
SOS-Lapsikylä on rakentanut lapsiystävällisiä tiloja metroasemille, joille perheet pakenevat pommituksia. Tiloissa lapset voivat leikkiä, levätä ja osallistua turvalliseen ohjattuun toimintaan pitkien ilmahälytysten aikana. Vuoden 2025 aikana lähes miljoona ihmistä on viettänyt yönsä Kiovan metroasemilla ilmahälytysten vuoksi ja sama toistui viime yönä.
Sota on jatkunut Ukrainassa jo yli neljä vuotta, ja lapset sekä perheet elävät jatkuvan epävarmuuden keskellä. Toistuvat ilmaiskut, menetykset ja pakolaisuus kuormittavat erityisesti lapsia, jotka tarvitsevat turvallisia aikuisia ja pitkäjänteistä tukea selviytyäkseen kriisin keskellä.
SOS-Lapsikylä on tukenut Ukrainan lapsia ja perheitä sodan alusta lähtien. Humanitaarinen apu mahdollistaa ruoan, lääkkeiden ja muiden välttämättömien tarvikkeiden toimittamisen kriisialueille. Lisäksi järjestö ylläpitää maansisäisille pakolaisille sosiaalikeskuksia, tukee lasten koulunkäyntiä sekä tarjoaa psykososiaalista tukea lapsille ja vanhemmille. SOS-Lapsikylä on osallistunut myös perheiden ja ilman huoltajaa olevien lasten evakuointeihin sekä lasten ja heidän läheistensä jälleenyhdistämiseen silloin, kun se on ollut turvallista.
Suomessa 2022 SOS-Lapsikylän perustama lahjoitusvaroin toimiva Let’sChat-palvelu tarjoaa 7–17-vuotiaille ukrainankielisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden keskustella omalla äidinkielellään turvallisen aikuisen kanssa. Sodan aiheuttamien traumojen lisäksi palvelussa käsitellään myös muuttuneen arjen huolia ja lasten jokapäiväisiä kysymyksiä. Let’sChat pystyttiin avaamaan vain viidessä viikossa huhtikuussa 2022, koska SOS-Lapsikylällä on vankka osaaminen digiauttamisesta. Palvelu on ukrainankielinen versio SOS-Lapsikylän Apuu-chatista, joka on jo vuosien ajan toiminut tehokkaana auttamiskanavana kymmenille tuhansille suomalaisille lapsille tilanteissa, jossa lapsi on kokenut olonsa huolestuneeksi, turvattomaksi tai uhatuksi ja tarvinnut apua.
Kuva: Ksenia Semeniak
Lisätiedot: