Kansainvälinen työ

Kohti väkivallatonta tulevaisuutta Hararissa, Etiopiassa

Hararin alueella Etiopiassa liian moni tyttö kasvaa riskissä joutua lapsiavioliittoon, keskeyttää koulun tai kohdata väkivaltaa.

Etiopia on Saharan eteläpuolisen Afrikan toiseksi väkirikkain maa. Vaikka talous on viime vuosina kokenut nopeasti, kehitys ei ole jakautunut tasaisesti. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat kuivuudet ja tulvat sekä pitkittyneet konfliktit ovat ajaneet miljoonia ihmisiä kodeistaan ja heikentäneet heidän toimeentulomahdollisuuksiaan. Arviolta 4,5 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. 

Erityisesti tytöt ovat haavoittuvassa asemassa. Vain puolet heistä suorittaa peruskoulun loppuun ja neljäsosa jatkaa toiselle asteelle. Köyhyys, perinteiset sukupuoliroolit ja lapsiavioliitot estävät monia tyttöjä saamasta koulutusta. Usein perheet panostavat poikien koulutukseen, kun taas tytöt joutuvat hoitamaan kotitöitä tai menemään naimisiin alaikäisinä. 

Samaan aikaan jopa 60 % naisista kokee väkivaltaa elämänsä aikana, ja 65 % naisista ja tytöistä on joutunut sukuelinten silpomisen kohteeksi. Väkivalta ei ole vain fyysistä, se rajoittaa naisten ja tyttöjen koulutusta, toimeentuloa ja yhteiskunnallista osallistumista. Nuoriin kohdistuessaan se vie lapsuuden ennen kuin se ehtii alkaa. Lapsiavioliitot, seksuaalinen väkivalta ja koulussa tapahtuva häirintä johtavat usein koulun keskeyttämiseen. Lisäksi puutteelliset koulutilat, pitkät koulumatkat ja kuukautishygieniaan liittyvät haasteet vaikeuttavat tyttöjen koulunkäyntiä. 

SOS-Lapsikylän työ Hararissa 

Suomen ulkoministeriön tukema hanke (2025-2027) vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja ehkäisee sukupuolittunutta väkivaltaa Hararin alueella. Hanke tukee jopa 350 naisen johtamaa kotitaloutta ja heidän 977 lastaan, joista 465 on tyttöjä. Tämän lisäksi jopa 30 000 yhteisön ihmistä hyötyy hankkeen vaikutuksista välillisesti. 

Työ perustuu paikalliseen tarveanalyysiin ja toteutetaan yhteistyössä Etiopian ja Suomen SOS-Lapsikylien sekä paikallisten viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.  

Ensimmäisen vuoden aikana hankkeen kautta tavoitettiin jo 1 327 suoraa hyödynsaajaa ja jopa 3 760 hyötyi hankkeesta välillisesti. 

Asenteiden muuttamisesta toimeentulon vahvistamiseen 

Keskeinen osa työtä on yhteisöjen kouluttaminen tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja sukupuolittuneen väkivallan seurauksista. Vuoden 2025 aikana tuotettiin 13-viikkoinen radio-ohjelma, jossa näitä teemoja käsiteltiin ja joka tavoitti jopa viisi miljoonaa kuulijaa. Järjestämme psykososiaalista tukea ja neuvontaa sukupuolittunutta väkivaltaa kokeneille. Ryhmäneuvonnassa kävi ensimmäisen vuoden aikana yli 200 naista. Lisäksi lisäämme tietoisuutta vammaisten oikeuksista ja vammaisinkluusiosta. 

Taloudellinen itsenäisyys on tärkeä osa väkivallan ehkäisyä. Hankkeessa tarjotaan naisille ammatti- ja yrittäjyyskoulutusta sekä tukea yritystoiminnan käynnistämiseen. Vuonna 2025 yhteensä 30 naista osallistui ammattikoulutukseen ja 75 naista sai pienen pääalkuoman ja tukea yrityksen perustamiseen. Tutustu Misran tarinaan ja muutokseen hänen elämässään. 

Melika on yksi naisista, joka on saanut tukea ja koulutusta oman yrityksen perustamiseen hankkeen kautta

Tämän lisäksi, järjestämme vanhemmuuskoulutuksia, jotta vanhemmilla olisi paremmat työkalut tarjota lapsilleen oikeanlaista tukea, sekä koulutamme lapsia tunnistamaan omat oikeutensa. 

Tuemme ja koulutamme säästö- ja luotto-osuuskuntia (SACCO – Savings and Credit Cooperative Organization). Nämä jäsenomisteiset yhteisöt tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden säästää rahaa ja saada edullisia lainoja, mikä tukee perheiden siirtymistä kohti taloudellista omavaraisuutta. Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana jopa 250 huoltajaa liittyi osuuskuntiin hankkeen kannustamana. 

Palveluiden laadun parantaminen 

Keskeinen osa työtämme on parantaa pääsyä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin sekä vahvistaa viranomaisten ja paikallisten järjestöjen osaamista, jotta ne voivat tarjota turvallisia, saavutettavia ja tasa-arvoisia palveluita. 

Siksi vahvistamme Hararin väkivaltaa kohdanneiden tukikeskuksen henkilöstön resursseja ja osaamista. Tukikeskus tarjoaa sukupuolittunutta väkivaltaa kokeneille mahdollisuuden saada kokonaisvaltaista tukea yhdestä paikasta. Vuonna 2025 loimme keskukseen lapsiystävällisen asiointinurkkauksen, joka parantaa lasten turvallisuuden tunnetta ja mahdollistaa heidän huomioimisensa tukiprosessissa.  

Tukikeskuksessa on nyt lapsiystävällinen nurkkaus

Muutos näkyy arjessa

Kun naiset ja tytöt saavat koulutusta, toimeentulon mahdollisuuksia ja pääsyn turvallisiin palveluihin, he voivat rakentaa tulevaisuuden ilman väkivaltaa. Samalla yhteisöt oppivat tunnistamaan ja torjumaan haitallisia käytäntöjä, kuten lapsiavioliittoja ja sukupuolittunutta väkivaltaa. 

Muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Siksi työtä tehdään pitkäjänteisesti yhdessä paikallisten viranomaisten ja naisjärjestöjen kanssa, jotta sukupuolittuneen väkivallan torjunta olisi pysyvä osa yhteisöjen toimintaa. Koulutamme yhteisöjohtajia ja edistämme vuoropuhelua, jotta naisten ja tyttöjen oikeudet tunnustetaan osana jokapäiväistä elämää. 

Lue lisää työstämme Etiopiassa.