Naiset ja tytöt teknologia-aloilla – IT-opintojen avulla gambialainen Sally otti askeleen lähemmäs unelmiaan

22.4.2021
Tarinoita maailmalta
Gambia artikkelikuva

SOS-Lapsikylän hanke Gambiassa tukee nuorten opiskelua ja työllistymistä. Hankkeessa mukana oleva 26-vuotias gambialainen Sally pääsi hankkeen avulla tietotekniikkaopintojen pariin, ja nyt hän uskaltaa haaveilla unelmiensa toteutumisesta. 

Gambia on edelleen yksi maailman vähiten kehittyneistä ja köyhimmistä maista. Maan talous nojaa pääasiassa maanviljelyyn, matkailuun ja siirtolaisten rahalähetyksiin. Noin 60 % väestöstä on alle 25-vuotiaita ja nuorten työttömyys on korkealla tasolla. Köyhyys ja työllistymismahdollisuuksien puute ovat suurimpia gambialaisten kohtaamia haasteita.

Gambia Sally Bah

26-vuotias Sally Bah on yksi monista gambialaisnuorista, jotka halusivat jatkaa opintojaan toteuttaakseen unelmansa ammattiin valmistumisesta. Sally asui Jarra Somassa äitinsä, isänsä ja sisarustensa kanssa, kunnes SOS-Lapsikylän hankkeen myötä hänelle tarjoutui mahdollisuus muuttaa Gambian pääkaupunkiseudulle Jeswangiin opiskelemaan Gambian teknillisessä oppilaitoksessa GTTI:ssä. Kuten monille muillekin nuorille, myös Sallylle mahdollisuus päästä takaisin opiskelemaan oli unelmien täyttymys.

Terveys koulunkäynnin esteenä

Nuoresta iästään huolimatta Sallylla on ollut elämässään paljon terveyshuolia, jotka ovat hankaloittaneet hänen koulunkäyntiään. Neljäntoista vuoden iässä Sally alkoi kärsiä voimakkaista kivuista, jotka johtivat hänen terveytensä heikkenemiseen. Seitsemännellä luokalla terveydelliset haasteet alkoivat vaikuttaa merkittävästi Sallyn koulumenestykseen, ja lopulta hän joutui keskeyttämään opiskelut. Jonkin ajan kuluttua Sally palasi opintojen pariin ja yritti kovasti saada loppukokeet suoritettua. “Tuolloin vanhempieni piti järjestää minulle moottoripyöräkyyti kouluun, sillä jopa lyhyen matkan käveleminen oli ongelma ja saattoi viedä minulta jopa neljä tuntia”, Sally kertoo. Lopulta loppukokeiden suorittaminen osoittautui liian haasteelliseksi ja Sally päätyi jäämään kotiin.

“Vuonna 2018 vanhempani veivät minut Fajaraan perusteelliseen lääkärintarkastukseen. Sinä päivänä lääkärin vastaanotolla meille kerrottiin, että minulla oli selkärangan kaarevuuteen liittyvä ongelma, jota ei voida parantaa Gambiassa, vaan hoitoa saadakseni minun tulisi matkustaa ulkomaille. Koska tulen köyhästä perheestä, mahdollisuuteni hoidon saamiseksi olivat olemattomat”, Sally muistelee.

SOS-Lapsikylän hankkeen myötä Sallyn elämässä kääntyi uusi sivu

Käänne Sallyn elämässä tapahtui, kun hän tapasi ystävänsä Lamin Saidyn. Kun Lamin sai kuulla Sallyn tilanteesta, tämä kertoi Sallylle SOS-Lapsikylän hankkeesta, joka tukee koulunsa keskeyttäneitä nuoria ja edistää nuorten työllistymistä. Sally pääsi mukaan hankkeeseen.

“Sosiaalityöntekijän kanssa käytyjen keskusteluiden ja mentoroinnin jälkeen päädyin valitsemaan tietotekniikkakurssin. Ennen IT-alan valitsemista olin ajatellut haluavani sairaanhoitajaksi. En kuitenkaan täyttänyt koulutuksen kelpoisuusvaatimuksia.” SOS-Lapsikylän hankkeen myötä Sally muutti vuonna 2021 Jeshwangiin tätinsä luokse asumaan ja aloitti tietotekniikkaopinnot Gambian teknillisessä oppilaitoksessa GTTI:ssä. “Päädyin valitsemaan ohjelmistosovelluksiin keskittyvän kurssin, sillä haluan olla tulevaisuudessa ohjelmistokehittäjä.”

Tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia

Sally ajattelee, että ohjelmistokehitys on tulevaisuuden kannalta täynnä mahdollisuuksia. ”Minun sukupolveni on vaikea pärjätä ilman IT-taitoja. Opiskelemalla tietotekniikkaa ja erityisesti ohjelmistokehitystä, voin olla tulevaisuudessa itsenäinen ammatinharjoittaja ja jopa tarjota muille töitä – siihen tähtään. “

”Olen onnellinen ja ylpeä, että pystyn tekemään tällaisia asioita elämässäni.”

Lisäksi Sally toivoo myös laajempaa, nuoria tukevaa muutosta yhteiskunnassa: “Gambiassa nuoret kohtaavat monia haasteita ja yksi suurimmista on työllistyminen. Lisäksi joillain on vaikeuksia kustantaa koulutuksesta syntyvät kulut. Toivon, että Gambian hallitus tukisi nuorten jatkokouluttautumista sekä loisi alustoja, joiden avulla nuoret voisivat toteuttaa unelmiaan.”

Sally on ehtinyt hankkeeseen päästyään kerryttää jo paljon tietoa ja taitoja. “Tähän mennessä olen oppinut tietokoneen käytön perusteet, viestinnällisiä taitoja sekä erilaisten ohjelmistojen, kuten Excelin ja Wordin käyttöä. SOS-Lapsikylän hankkeen tarjoama mahdollisuus on todella kääntänyt elämäni päälaelleen. Olen onnellinen ja ylpeä, että pystyn tekemään tällaisia asioita elämässäni.”

Opintojen myötä Sally uskaltaa haaveilla: “Haaveenani on päästä ohjelmistokehittäjäksi ja ansaita sen avulla riittävästi rahaa, jotta voin kustantaa itselleni tarvitsemani sairaanhoidon.”

***

Gambian kehitysyhteistyöhanke on toteutettu yhteistyössä Gambian SOS-lapsikyläjärjestön kanssa, Suomen ulkoministeriön, SOS-Kummien ja lahjoittajien tuella. Lahjoittamalla voit auttaa meitä parantamaan nuorten työllistymistä Gambiassa.