fbpx
Hätäapulahjoitus

Lahjoita turvallinen huominen

Ukrainan kriisi

Sasha ja yli 3 miljoonaa lasta Ukrainassa ei pääse kouluun. He tarvitsevat apuasi!

Lasten ei pitäisi kokea sotaa. Heidän ei pitäisi joutua kuulemaan sireenien ääniä ja ryntäämään turvaan. Heidän ei pitäisi joutua keskeyttämään koulunkäyntiä ohjusten takia ja menettämään oikeuttaan koulutukseen. Silti näin tapahtuu. Juuri nyt. Jo 3 miljoonaa lasta on paennut Ukrainasta ja joutunut jättämään kotinsa vailla tietoa paluusta. Monet heistä ovat joutuneet eroon perheistään. Jotkut ovat nähneet sukulaisten ja ystävien loukkaantuvan, jopa menehtyvän. Jotkut ovat niin traumatisoituneita, että he ovat lakanneet puhumasta ja leikkimästä.

Nämä lapset ovat jonain päivänä vastuussa Ukrainan jälleenrakentamisesta, siksi koulutien jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää sekä lasten että maan tulevaisuuden kannalta.

Yritysten tukea tarvitaan etenkin nyt, suojelemaan lapsuutta Ukrainassa.

Lastensuojelujärjestö SOS-lapsikylä työskentelee lasten oikeuksien edistämiseksi Ukrainassa. Sodan kauhujen keskellä on erityisen tärkeää, että lapsille on olemassa turvallisia paikkoja, joissa he voivat paitsi olla lapsia ja leikkiä, saada myös ammattilaisten tukea turvaten heidän koulunkäynnilleen jatkuvuus. Tutkitusti lasten ahdistus vähenee, kun he voivat käydä koulua.

Tekemällä yrityslahjoituksen olette mukana turvaamassa mahdollisuuden ukrainalaislapsille palata kouluun.

Tee lahjoitus alla olevalla lomakkeella.

Ohjukset tuhosivat Sashan koulun

9-vuotias Sasha perheineen joutui pakenemaan kotoaan sodan jaloista. Nyt, monta kuukautta myöhemmin he ovat voineet palata. Sasha on neljännellä luokalla, mutta koska ohjukset tuhosivat hänen koulunsa, hän saa nykyään etäopetusta. Hän kaipaa ystäviään ja opettajiaan. Sasha käy lähes päivittäin SOS-lapsikylän lapsiystävällisessä tilassa, joka on saanut hänet onnellisemmaksi, avoimemmaksi ja vähemmän ahdistuneeksi. Hän nauttii piirtämisestä ja hyppimisestä pallomeressä uusien ystäviensä kanssa.

Lapset ovat Ukrainan tulevaisuus

Koska ukrainalaislapset ovat jonain päivänä auttamassa Ukrainan jälleenrakentamisessa, heidän koulutuksensa on tärkeää, sekä lasten että maan tulevaisuuden kannalta. Lahjoita, jotta ukrainalaislapset pääsevät jälleen kouluun.

Lahjoituksellasi mahdollistetaan:

Opiskelutilat

Koulutarvikkeita

Laitteita etäopiskelua varten

Psykososiaalista tukea sodan traumojen käsittelyyn

Tukea opettajille ja muille kasvattajille

SOS-Lapsikylän ukrainankielisen chat-palvelun Let’s Chatin toiminta

Hätäapulahjoitukset ohjataan suoraan sinne, missä tarve on suurin.

90%
Suoraan ukrainalaislasten auttamiseen

Hätäapukeräystemme keräyskulut ovat 10 %. Loput 90 % ohjaamme suoraan sinne, missä tarve on suurin.

Lue lisää