Juuret löytyivät Turkista

Isä ja hänen sukunsa olivat ennen matkaa minulle läheisiä mutta tuntemattomia. Nyt tunnen isäni ja omat juureni, kertoo Maria, joka matkusti Turkkiin tapaamaan biologista isäänsä.

Maria ja hänen sisaruksensa viettivät lapsuutensa SOS-lapsikylässä. He pitivät yhteyttä äitiin ja äidinpuoleiseen mummiin, mutta turkkilainen isä jäi etäiseksi. Nyt vihdoin, yli 30 vuotta myöhemmin, Maria päätti matkustaa tapaamaan isäänsä Turkkiin.

Matkalle lähtivät mukaan Marian kaksi poikaa, sisko ja SOS-Lapsikylän psykologi, Hillevi Westman. Hillevi oli Marialle eräänlainen sijaisäiti silloin, kun Maria nuorena asui SOS-oppilaskodissa eli Mimmilässä, jonka johtajana Hillevi silloin toimi. Hillevi on myös Marian lasten kummi ja oli mukavaa, että lapset saivat viettää matkalla aikaa kunnolla myös kumminsa kanssa.

"Matka omille juurille on identiteetin vahvistumisen kannalta hyvin tärkeä", toteaa Hillevi Westman.

Facebook yhdisti

Maria oli tavannut isänsä viimeksi 1990-luvun alussa 17-vuotiaana, jolloin isä kävi Suomessa.

"Olin siihen asti rakentanut isästä mielessäni vähän idealisoitua kuvaa, sillä olin tavannut hänet sitä ennen 5-vuotiaana. Tuo vierailu oli tärkeä, vaikka osin romuttikin jotkut kuvitelmani", kertoo Maria.

Vierailun jälkeen Maria piti isäänsä vaihtelevasti yhteyttä, välillä osoitteet olivat hukassa ja kirjoittamisesta ei tullut mitään. Seitsemän vuotta sitten Maria löysi kaksi serkkuaan Facebookista ja sitä kautta myös isänsä joitakin vuosia myöhemmin. 

Heti kotoinen olo

"Turkissa minulle tuli heti sellainen olo, että kuulun tänne, kuulun tähän maisemaan ja kulttuuriin. Tunne oli hyvin voimakas. Koin samanlaisuutta. Suomessa olen tottunut olemaan eksoottisen näköinen, siellä olin yksi muiden joukossa."

Maria on aina kokenut itsensä suomalaiseksi tytöksi, mutta Turkissa vahvistui olo siitä, että hänellä on myös turkkilaiset juuret. 

"Olisi hienoa, jos jossain vaiheessa voisin perheeni kanssa hankkia Turkista vaikka loma-asunnon ja voisimme viettää siellä enemmän aikaa. Myös poikani sopeutuivat uuteen sukuun nopeasti. Jäähyväiset olivat haikeat."

Menneisyys auttoi ymmärtämään

Vasta Turkissa selvisi myös isän vanhempien kohtalo: isä oli jäänyt orvoksi noin 10-vuotiaana. Hänet lähetettiin sotilaskouluun, josta hän siirtyi aikuistuttuaan armeijan leipiin.

"Isäkin menetti siis vanhempansa ja joutui elämään vieraiden hoivissa. Minulla ja siskollani oli samanlainen kohtalo, kun meidät huostaanotettiin. Isällä oli armeijassa raskasta ja jossain vaiheessa hän erosikin sieltä. Kaiken tuon kuuleminen auttoi ymmärtämään isää ja hänenkin valintojaan paremmin."

Nyt Marian isällä on oma Facebook-tili ja yhteydenpito on helpompaa. Isä ei ole mennyt uusiin naimisiin, eikä hänellä ole muita lapsia Marian ja hänen siskonsa lisäksi. Siksikin Maria ja hänen siskonsa ovat hänelle hyvin tärkeitä.

"Heti tuli sellainen olo, että kuulumme yhteen, minä ja isänpuoleinen suku. Halasin isää lämpimästi jo ensi tapaamisen yhteydessä. Olin todella iloinen, että myös poikani saivat tutustua Turkin puoleiseen sukuunsa", Maria sanoo.

"On tärkeää selvittää välit menneisyyteen ja siksi tapaaminen, jos se vain on mahdollista ja kummankin osapuolen mielestä toivottavaa, on hyvä tapa tehdä se. Toisinaan taas menneisyydestä on parempi päästää kokonaan irti", Hillevi Westman muistuttaa.

Kuva: Pirkko Soininen