”Ilman lapsikylää en olisi minä”

Nadia Ammouri varttui Ylitornion lapsikylässä suuren sisarusparven ympäröimänä. Lapsuus sijaisperheessä antoi eväät uusperhearjen pyörittämiseen ja opetti, että perhe voi tarkoittaa muutakin kuin verisiteitä.

Nadia Ammourin ja Amin Asikaisen uusperheestä ei vilskettä puutu. 6-vuotias Amir ja 4-vuotias Gabriel eli Kaapo esittelevät itsensä reippaasti ennen kuin uppoutuvat taas leikkeihinsä. 11 kuukauden ikäinen Antton nukkuu vielä päiväuniaan.

"Toivon, että pojat kasvaisivat pitäen toisiaan veljinä eivätkä velipuolina. Itse sijaisperheessä kasvaneena tiedän, että perhe tai suku voi olla muutakin kuin biologinen sukulaisuus. Kutsun omaa sijaisäitiäni äidiksi ja hän on Anttonille mummo", Nadia pohtii.

Amir ja Gabriel syntyivät Aminin edellisen suhteen aikana ja he viettävät osan ajasta äitinsä luona.

"Lapsuudessani Ylitorniolla vallitsi aivan mahtava yhteishenki ja aikuiset olivat täysillä mukana lasten arjessa ja harrastuksissa. Samanlaisen lapsuuden haluaisin tarjota myös pojille."

Tavallista arkea

Nadia ja hänen sisaruksensa huostaanotettiin, kun Nadia oli 3-vuotias. 11-vuotias vanhempi sisko jäi asumaan äidin luo hiukan pidemmäksi aikaa, ennen kuin hänkin muutti samaan sijaisperheeseen.

"Meitä oli viisi sisarusta, joista neljä nuorimmaista syntyivät vain vuoden välein. Isämme oli lähtenyt jo aikaisemmin, eikä biologinen äitimme jaksanut arkea neljän vilkkaan lapsen kanssa. Hän kärsi masennuksesta ja sairastui myöhemmin skitsofreniaan."

Nadia muutti sisaruksineen ensin lastenkotiin, josta heidät sitten sijoitettiin Ylitornion lapsikylään. Sijaisperheessä asui vanhempien lisäksi kahdeksan lasta ja koira. Arki lapsikylässä oli samanlaista kuin muissakin perheissä aamupuuroineen ja koulupäivineen.

Suuren sisarusparven keskellä varttuvat lapset oppivat huomiomaan toinen toisiaan.

"Olemme läheisiä sisarusteni kanssa. Käymme pohjoisessa äidin luona useita kertoja vuodessa ja vietämme siellä joulua. Kun olimme lapsia, äiti otti meidät mukaansa lähtiessään Pohjanmaalle sukulaistensa luokse. Hänen sukulaisensa kutsuvat meitä serkuikseen, vaikka emme virallisesti sukua olekaan."

Tiivis yhteisö

Nadian lapsuus Ylitorniolla oli täynnä harrastuksia ja aikuiset tutustuttivat lapset omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Luistimet pääsemiseksi tarvittiin autoa, joku lapsikylän vanhemmista lähti kyyditsemään.

"Yhteisömme oli tosi tiivis ja Ylitorniolla oli hyvät mahdollisuudet harrastaa. Meille tehtiin selväksi, että koulu piti hoitaa kunnialla, mutta läksyissä sai myös apua aina tarpeen mukaan. Harrastin kaukalopalloa, sählyä ja ratsastusta. Etenkin teininä hevoset olivat tärkeä osa elämääni, sillä hevoset toimivat terapiana teini-iän tunnemyrskyjen keskellä. Perjantai-illan myöhäinen ratsastusvuoro piti minut myös poissa muista houkutuksista", Nadia nauraa.

Lapsikylässä ei oltu rikkaita, mutta välineet harrastuksiin saatiin hankittua lahjoituksina tai lainattuina, ja vaatteita kierrätettiin lapselta toiselle. Arki oli mukavaa ja lapsilla oli kaikki tarvittava.

"Kun tapasimme biologista äitiämme muutaman kerran, hän huomautti katkerasti, että me elimme suuressa yltäkylläisyydessä. Saimme kyllä harrastaa monipuolisesti, mutta emme tosiaankaan olleet rikkaita. Muistan kun koulun alkaessa saimme kaupasta uuden puseron ja housut, sekä repun ja penaalin. Uusien tavaroiden saaminen oli harvinaista ja tuntui tosi hienolta."

Äiti pysyy rinnalla

Nadian mukaan lapsikylä oli monessa asiassa edellä aikaansa. Kylässä tehtiin esimerkiksi kaikille lapsille laskettelukypärät vanhoista jääkiekkokypäristä, sillä tuolloin lasketellessa ei juuri kypäriä pidetty.

"Kun olin teini-ikäinen, ammattikoulua ei arvostettu silloin, vaan kaikkien olisi pitänyt mennä lukioon. Lapsikylä piti kuitenkin kiinni siitä, että kaikilla nuorilla tulisi olla jokin ammatti. Nykyäänhän ei voi tehdä oikein mitään ilman ammatillista tutkintoa."

Nadia lähti yläasteen jälkeen ammattikouluun opiskelemaan lastenohjaajaksi. Hän muutti lapsikylän itsenäistymisasuntoon, josta oli lyhyt matka lapsuudenkotiin.

"Vaikka sijaisvanhemmuus virallisesti loppuu nuoren tultua täysi-ikäiseksi, omat sijaisvanhempamme eivät koskaan lakanneet olemasta vanhempiamme. Osa sijaisäitimme huolehtimista lapsista on lähtenyt maailmalle ovet paukkuen, mutta hän on aina toivottanut heidät tervetulleiksi takaisin avosylin. Ihailen äitiäni myös siitä, että hän ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenenkään lapsen biologisista vanhemmista."

Nadian lapsuudessa kaikki tiesivät, mikä SOS-Lapsikylä oli, eikä hänen taustaansa juuri ihmetelty. Hän tajusi olevansa erilainen kuin muut vasta mennessään ammattikouluun.

"Ammattikoulussa ja myöhemmin muuttaessani etelään huomasin, että ihmisillä oli ennakkoasenteita huostaanotettuja kohtaan. En kuitenkaan ajattele, että ihmiset olisivat tahallaan ilkeitä, vaan tietämättömiä."

Moni saattaa luulla, että huostaanotto tapahtuu lapsen oman toiminnan vuoksi. Sijaisperheessä kasvamisen tai huostaanoton ajatellaan myös olleen traumaattinen kokemus.

"Ihmiset ovat ihmetelleet sitä, miten avoimesti puhun omasta taustastani. En olisi minä, jos en olisi saanut elää lapsikylässä sellaista lapsuutta kuin elin."

Rakkaus syttyi maalla

Lastenohjaajan tutkinnon jälkeen Nadia opiskeli maaseutuyrittäjäksi Tervolassa sekä ratsastuksenohjaajaksi Pudasjärvellä. Näiden opintojen jälkeen hän kouluttautui vielä Seinäjoella agrologiksi. Lapsuuden rakas hevosharrastus kulki hänen mukanaan, ja Nadia työskentelikin ratsastuksenopettajana sekä kilpaili ratsastuksessa Suomen huippuvalmentajien johdolla. Vuonna 2015 hän osallistui Paratiisihotelli-ohjelmaan ja tapasi TV-esiintymisensä jälkeen nykyisen miehensä Aminin.

"Aluksi Amin suhtautui minuun hiukan varautuneesti. Hän halusi selvittää, olinko julkisuushakuinen tai turhamainen. Kun lähdimme reissuun Kiuruvedelle yhteisen ystävämme luo, onnistuin tekemään häneen vaikutuksen sillä, miten luontevasti kohtelin muita ihmisiä enkä vierastanut navettahommia", Nadia nauraa.

Seurustelun syventyessä Nadia muutti Aminin luo Kirkkonummelle. Parin yhteinen lapsi Antton syntyi alkuvuodesta 2017. Anttonin syntymän myötä Nadiassa heräsi halu tutustua omiin juuriinsa biologisen isänsä kautta.

"Isä kävi luonamme, kun olimme lapsia. Hän yritti ostaa menetettyä aikaa takaisin tavaroilla. Biologinen isäni on algerialainen ja siinä kulttuurissa sukulaissiteet merkitsevät paljon, vaikka ei olisi nähty vuosiin. Hän yritti ottaa minuun yhteyttä ollessani 22-vuotias ja viedä minut Algeriaan. En halunnut lähteä itselleni käytännössä vieraan ihmisen mukaan vieraaseen maahan."

Yhteydenoton jälkeen Nadia ei kuullut biologisesta isästään mitään. Viisi vuotta myöhemmin, Anttonin synnyttyä, hän yritti jäljittää isäänsä, mutta tämä oli muuttanut takaisin Algeriaan.

"Minulla ei ollut muita yhteystietoja kuin hänen arabiankielinen Facebook-profiilinsa, enkä onnistunut tavoittamaan häntä sen kautta."

Lapsen etu edellä

Nadia kokee, että huostaanotto esitetään mediassa usein negatiivisessa valossa. Siksi hän haluaa puhua omasta taustastaan julkisesti.

"Lapsen oikeus onnelliseen elämään on aina tärkeintä. Anttonin syntymän myötä pelkäsin sairastuvani biologisen äitini tavoin. Onneksi niin ei käynyt. Jos minulle kuitenkin kävisi jotain, toivoisin Anttonin saavan samanlaiset mahdollisuudet, kuin olen itse saanut."

Lapsikylässä kasvaessaan Nadia näki, miten toiset lapset reagoivat vanhempiensa vierailuihin.

"Olen katsellut vierestä, miten jotkut lapset kantavat vanhempiensa taakkoja. Toivoisin, että myös ne biologiset vanhemmat, joilla on itsellään ongelmia, pystyisivät laittamaan lapsen edun omien toiveidensa edelle."

Nadian tausta auttoi häntä myös hyppäämään uusperhearkeen.

"Lapsikylässä kasvaminen on tehnyt minusta suvaitsevaisemman ja harkitsevamman. Huostaanotto oli minulle mahdollisuus uudenlaiseen elämään. Sijaisisäni sanoi aina, että kun parhaansa yrittää, niin se riittää. Se on minun elämänohjeeni."
 

Teksti: Matleena Merta
Kuvat: Satu Kemppainen

Lue tarinoita toiminnastamme Suomessa

Lue lisää tarinoita työstämme Suomessa

Lue juttuja lapsikyliemme arjesta, sijaisvanhemmuudesta ja muusta toiminnastamme.

Olisiko sinusta sijaisvanhemmaksi? Lue lisää

Oletko kiinnostunut sijaisvanhemmuudesta

Lue millaista sijaisvanhemmuus on ja miten sijaisvanhemmaksi voi hakeutua.

Lue kuukausilahjoittamisesta lasten hyväksi Suomessa

Tietoa kuukausilahjoittamisesta

Kuukausilahjoittajana tuet toimintaamme Suomessa. Pyrimme auttamaan entistä useampia vaikeuksissa kamppailevia perheitä.