Futiskenttä voi olla ainoa paikka, jossa nuori kokee pärjäävänsä – moni perhe tarvitsee taloudellista tukea lapsen harrastukseen

Perheen vähävaraisuus voi olla syy siihen, miksi monet lapset joutuvat lopettamaan rakkaan harrastuksensa. Lopettamiset tuovat vaikeuksia myös urheiluseuroille, kun kerättävien seuramaksujen määrät pienenevät. SOS-Lapsikylän Unelmista totta -hankkeen tavoitteena on, että jokainen lapsi saisi harrastaa itselleen mieluisaa harrastusta perheen taloustilanteesta riippumatta. Lasten tukeminen auttaa myös harrastustoiminnan järjestäjiä, kun motivoituneimmat harrastajat saadaan pidettyä mukana menossa.

Perheiden vaikea taloustilanne ovat näkyneet myös Itä-Helsingissä toimivan Puotinkylän Valtin arjessa, jonka toiminnasta suurin osa on lasten ja nuorten jalkapallojoukkueiden pyörittämistä.

”Valitettavasti meidänkin joukkueissa on lapsia, joiden laskut jäävät maksamatta, eikä vanhempiin saada yhteyttä. Tuntuu todella pahalta erottaa lapsi joukkueesta maksamattomien laskujen vuoksi, eikä sitä kovin usein tehdäkään, vaan pyrimme löytämään tilanteeseen ratkaisun. Meillä on ollut myös tapauksia, joissa lapsi on lopettanut pelaamisen siinä vaiheessa, kun lasku on lähtenyt perheelle. Harrastuksen lopettaminen on hankala asia myös joukkueen kannalta, sillä tarvitsemme tarpeeksi pelaajia, jotta joukkue voi ylipäätään toimia, kertoo Puotinkylän Valtin toiminnanjohtaja Kennet Holmström.

Holmström on vetänyt seuraa yhdeksän vuotta. Hänen mukaansa tukea lasten harrastamisen mahdollistamiseen tarvitaan. Seura saa jonkin verran yrityslahjoituksia, joiden avulla voidaan mahdollistaa tukea tarvitsevien pelaajien harrastaminen.

”Monenlaisia tukimuotoja tarvitaan, ja tuki on ohjattava sitä eniten tarvitseville. Joskus tukea harrastamiseen tarvitaan myös muista kuin perheen taloustilanteeseen liittyvistä syistä: olemme esimerkiksi mahdollistaneet jalkapallon pelaamisen innokkaalle tytölle, jonka vanhemmat eivät olleet valmiita tukemaan tytön harrastamista”, Holmström kertoo. 

Harrastus tuo iloa vaikeuksien keskelle

Harrastuksen merkitys voi näkyä lapsen tai nuoren elämässä monin tavoin.

”Varmaan jokainen valmentaja meidänkin seurassa on törmännyt lapsiin, joilla kotiolot eivät ole parhaat mahdolliset ja tuttu joukkue tuo turvaa. On myös lapsia, joiden elämää hankaloittaa tarkkaavaisuuden häiriö ja heidän koulunkäyntinsä ei suju. Näille lapsille futiskenttä voi olla se ainoa paikka, jossa he kokevat pärjäävänsä”, Holmström summaa.

Kevään aikana puhjennut koronatilanne sulki jalkapallokentät, mutta toukokuussa toimintaa on jälleen alettu käynnistää pienryhmissä.

”Tilanne on tietysti seuroille taloudellisesti hankala, sillä emme kerää kenttä- tai valmennusmaksuja niiltä kuukausilta, joina treenit pyörivät etänä, emmekä saa tuloja kentän muista tapahtumista. Nuorille olisi myös tärkeää päästä pelaamaan, sillä jos energiaa ei pääse purkamaan pelikentällä, se voi kanavoitua ikävämmillä tavoilla”, Holmström pohtii.

Sitkeydellä takaisin pelikentälle

SOS-Lapsikylän Unelmista totta -hankkeeseen Puotinkylän Valttia luotsaava Holmström törmäsi erään sisukkaan nuoren kautta.

”Tämä 15-vuotias nuorimies oli itse lähtenyt etsimään taloudellista tukea, kun perheellä ei ollut varaa kustantaa hänelle tärkeää futisharrastusta. Hänellä oli jäänyt velkoja aiempaan seuraan, mikä oli este uuteen seuraan siirtymiselle. Yhdessä SOS-Lapsikylän kanssa saimme asian selvitettyä ja nuoren perhe sai kipeästi kaipaamaansa taloudellista tukea seuramaksuihin. Ja mikä tärkeitä, nuorimies itse pääsi taas pelikentälle rakkaan harrastuksensa pariin.”

 

Juttu on julkaistu 19.5.2020.

 

Teksti: Matleena Merta
Kuvat: Colourbox, Kennet Holmström

 

Lue tarinoita toiminnastamme Suomessa

Lue lisää tarinoita työstämme Suomessa

Lue juttuja lapsikyliemme arjesta, sijaisvanhemmuudesta ja muusta toiminnastamme.

Olisiko sinusta sijaisvanhemmaksi? Lue lisää

Oletko kiinnostunut sijaisvanhemmuudesta

Lue millaista sijaisvanhemmuus on ja miten sijaisvanhemmaksi voi hakeutua.

Lue kuukausilahjoittamisesta lasten hyväksi Suomessa

Tietoa kuukausilahjoittamisesta

Kuukausilahjoittajana tuet toimintaamme Suomessa. Pyrimme auttamaan entistä useampia vaikeuksissa kamppailevia perheitä.