HIlda ja Rhonda pieninä

Kaksoset saivat uuden alun lapsikylässä

Kaksoset Hilda ja Rhoda tuotiin Chipatan lapsikylään vain viiden päivän ikäisinä

Kaksoset Hilda ja Rhoda syntyivät tien varteen ja heidän äitinsä kuoli pian vaikean synnytyksen jälkeen. Äiti oli kulkenut jalan tuntikausia yrittäen epätoivoisesti päästä lähimmälle terveysasemalle synnyttääkseen turvallisesti.

Tyttöjen isällä oli jo ennestään vaikea tilanne eikä hän voinut hoitaa tyttöjä yksin, niinpä Hilda ja Rhoda vietiin viiden päivän ikäisinä Chipatan lapsikylään. Heidän SOS-äitinsä hoitaa tyttöjä nyt kuin omiaan. Välittävän perheen ansiosta kaksosista on kasvanut vilkkaita ja iloisia nelivuotiaita, jotka opettelevat innolla uusia asioita ja taitoja.   

"Se oli ihana päivä", lapsikylä-äiti Maria muistelee, "ja muut lapset olivat hyvin innoissaan, kun he näkivät kaksoset."

Kaksoset ovat varsinaisia ilopillereitä tänä päivänä. Tytöt vaikuttivat identtisiltä ollessaan vauvoja, mutta nyt he ovat toistensa vastakohtia. Rhoda on paljon pidempi ja vilkkaampi kuin sisarensa. Hilda haluaa aina olla lapsikylä-äitinsä lähellä ja suostuu syömään ainoastaan, jos äiti istuu hänen vierellään. Hilda on myös hyvin tarkka siitä, mitä hän suostuu syömään. Hän rakastaa ruokia, joissa on lihaa, mutta jättää vihannekset omaan arvoonsa lautasen nurkkaan.

Kaksosten biologinen perhe on merkittävä osa heidän elämäänsä. Tyttöjen isä ja heidän isoäitinsä käyvät usein katsomassa tyttöjä lapsikylässä. Viime vuonna tytöt viettivät joulun kotona isänsä kanssa.

Kaksoset käyvät lapsikylän päiväkodissa ja ovat innokkaista oppijoita. Tytöt ovat samassa ryhmässä, mutta molemmilla on omat kaverinsa ja leikkinsä. Opettaja Chileshen mukaan kaksoset ovat molemmat hyvin aktiivisia ja puheliaita. Rhoda on aina innokas menemään aamulla päiväkotiin ja hoputtaa Hildaa niin, että he ehtisivät ajoissa kouluun.

*Nimet muutettu lasten yksityisyyden suojaamiseksi.

 

tutustu kehitysyhteistyöhankkeisiin

Kehitysyhteistyöhankkeet

Lue tarinoita maailmalta

Lue lisää tarinoita maailmalta

Tutustu millaisia lapsikylät ovat

Millainen lapsikylä on ja keitä siellä asuu?