SOS-Lapsikylä ry keskeyttää Mummun ja Vaarin tupien toiminnan Espoossa ja Vantaalla toistaiseksi.

Tupatoiminta jatkuu viranomaisten linjausten muuttuessa ja tilanteen niin salliessa.

Tule Mummun ja Vaarin tuvalle vapaaehtoiseksi

Kiinnostaako sinua vapaaehtoistyö lasten kanssa? Etsimme uusia vapaaehtoisia Mummun ja Vaarin tuvillemme Vantaalle ja Espooseen.

Mitä Mummun ja Vaarin tuvalla tapahtuu?

Mummun ja Vaarin tupa on perhekahvilanomainen kohtaamispaikka lapsiperheille ja vapaaehtoisille ikäihmisille. Tupa on vapaaehtoisuuteen ja hyvään mieleen perustuva viikoittainen iltama.

Tuvalla valmistetaan yhteinen ateria aikuisten toimesta sekä vietetään aikaa leikkien ja erilaisten touhujen parissa lasten ja perheiden kanssa. Mukana auttamassa on myös aina SOS-Lapsikylän työntekijä. Lapset tulevat tuvalle aina vanhempien kanssa. Vapaaehtoiset saavat myös opastusta tehtäväänsä.

Lue vapaaehtoisen Heikin kokemuksista Mummun ja Vaarin tuvalla

Tupa on auki viikoittain kolme tuntia kerrallaan. Tuona aikana lapset pääsevät viettämään aikaa mukavien varaisovanhempien kanssa ja perheiden vanhemmat saavat hengähdystauon ja vertaistukea arjen keskelle.

Toiminnan sydämen muodostavat vapaaehtoiset, jotka nauttivat lapsiperheiden ja lasten kohtaamisesta.  Varamummuja  ja  -vaareja  kaivataan  toimintaan  jatkuvasti  lisää.

Kiinnostuitko? Täytä lomake, niin olemme sinuun yhteydessä.

Raisa

''Lapset tuovat paljon iloa elämään. Vaikka välillä väsyttäisi niin tuvalla tulee aina hyvälle mielelle.''

Heikki 

Teemme täällä yhdessä ruuan ja syömme saman pöydän ääressä. Askartelemme ja käymme pihalla, sellaista ihan tavallista tekemistä. Eivät lapset kaipaa kalliita lomia ulkomailla tai hiihtokeskuksissa, vaan yhdessäoloa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Jonna Kutvonen
puh. 044 729 9709
jonna.kutvonen(at)sos-lapsikyla.fi

Elisa Vesterinen
puh. 044 734 8255
elisa.vesterinen(at)sos-lapsikyla.fi

Tupien osoitteet ja aukiolo

Espoon keskus

Espoon keskus, Suvelan asukaspuisto (Kirstintie 20)
Ma klo 16-19

Espoon Leppävaara

Åbergin lastentalo (Ajurinkuja 4)
Ke klo 15-18

Vantaan Koivukylä

Koivukylän avoin kohtaamispaikka (Karsikkokuja 17)
Ti klo 16.15-19

Vantaan Myyrmäki

Vihertien asukaspuisto (Vihertie 56 b, Vantaa)
To klo 15-18

Vantaan Hakunila

Nissaksen asukaspuisto (Nissaksentie 9, Vantaa)
Ke klo 15-18

Sivun kuvat: Satu Kemppainen ja Oona Myöhänen