Palvelut kunnille - Tukiperhe ja ammatillinen tukiperhe

Tukiperhe ja ammatillinen tukiperhe

SOS-Lapsikylä tarjoaa kunnille tukiperhetoimintaa sosiaalihuoltolain tai lastensuojelulain mukaisena palveluna. Meillä on toiminnassamme mukana valmennettuja tukiperheitä, joilla osalla on myös sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus ja mahdollisuus toimia ammatillisena tukiperheenä. Näin voimme taata lapsen tarpeita tukevan perheen.

Tukiperhe on henkilö tai pariskunta, jonka luona lapsi vierailee yleensä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa tai erikseen sovittavalla tavalla. Edellytämme tukiperheiltä kykyä ja tahtoa sitoutua tukivanhemmuuteen, valmiutta suojella ja hoivata lasta, tehdä yhteistyötä lasten läheisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa sekä sitoutua SOS-Lapsikylän toimintaperiaatteisiin. Kannustamme perheitä pitkiin tukisuhteisiin.


    Ammatillinen tukiperhe

    Tavallisten tukiperheiden lisäksi kauttamme on mahdollista saada ammatillisia tukiperheitä, jolloin vähintään toisella vanhemmalla on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus. Ammatillisilla tukiperheillä on hyvät valmiudet erityistä tukea tarvitsevien lasten tukemiseen ja ohjaukseen. Ammatillisella tukiperhetoiminnalla voidaan vastata myös niiden perhehoidossa olevien lasten tarpeisiin, joille etsitään turvallista paikkaa sijaisvanhempien vapaiden ajaksi.

    Meille on tärkeää tuottaa laadukkaita tukiperhepalveluja ja lasten osallisuutta. Olemme kehittäneet yhdessä lasten kanssa mm. tukiperheeseen tulevalle lapselle oman työkirjan, jonka kautta hän voi kertoa itsestään tulevalle tukiperheelle ja valmistautua tukiperheeseen menemiseen. Pyrimme sitouttamaan tukiperheet toimintaan pitkäkestoisesti ja tukemme perheille on ammattitaitoista.

    Tukiperheemme raportoivat tapaamisista sopimuksen mukaisesti. Työntekijämme taas ovat tukiperheiden tukena ja osallistuvat mm. lapsen neuvotteluihin.

    Olemme vahvasti laajentamassa tukiperhetoimintaamme valtakunnallisesti. Ole yhteydessä oman alueesi nimettyyn henkilöön ja kysy lisää tukiperhetoiminnasta.

     

    Tukiperheiden valmennus ja tuki

    Ammatilliseksi tukiperheeksi valmennetaan perheitä, joilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus ja hyvät valmiudet erityistä tukea tarvitsevien lasten tukemiseen ja ohjaukseen.

    Tukiperheeksi voidaan hyväksyä perhe, joka kokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva toimimaan tukiperheenä. Edellytämme tukiperheeltä kykyä ja tahtoa sitoutua tukivanhemmuuteen, valmiutta suojella ja hoivata lasta, tehdä yhteistyötä lasten läheisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa sekä sitoutua SOS-Lapsikylän toimintaperiaatteisiin.

    SOS-Lapsikylä valmentaa tukiperheet tehtäväänsä ja tukee heitä myös tukiperheenä toimimisessa.

    SOS-Lapsikylän kautta tukiperhe saa:

    • Tukiperhevalmennuksen
    • Hoitopalkkion ja kulukorvauksen
    • Mahdollisuuden osallistua SOS-Lapsikylän ja erilaisten yhteistyökumppaneiden järjestämiin yhteisiin tapahtumiin.

     

    Tiedustele tarjolla olevista tukiperhe- ja tukihenkilöpalveluista:

    Espoo ja Vantaa

    Sanna Strömdahl
    sanna.stromdahl(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 761 4186

    Katri Finne
    katri.finne(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 762 7120

    Paula Lähdekallio-Ylitalo
    p. 044 788 3121
    paula.lahdekallio-ylitalo(at)sos-lapsikyla.fi

    Jyväskylä
     

    Kuopio
    Jaana Kivinen, va. lapsikylän johtaja
    p. 044 756 2017
    jaana.kivinen(at)sos-lapsikyla.fi

    Rovaniemi
    Taru Luiro
    taru.luiro(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 790 7771

    Kaarina
    Katja Seppälä
    katja.seppala(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 761 4164

    Oulu ja Vihanti
    Miia Sääskö
    miia.saasko(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 761 4111

    Punkaharju
    Milla Koikkalainen
    milla.koikkalainen(at)sos-lapsikyla.fi
    p. 044 761 4127

    Tampere
    Satu Hakanen
    p. 044 700 7755
    satu.hakanen(at)sos-lapsikyla.fi

     

    SOS-Lapsikylän paikka- ja palvelutiedustelut:
    paikkatiedustelu@sos-lapsikyla.fi

     

    Työmme laatu ja vaikuttavuus - lue lisää

    Työmme laatu ja vaikuttavuus

    SOS-Lapsikylä ja sen johto ovat sitoutuneet vastaamaan toiminnan laadusta, arvioinnista ja kehittämisestä. 

    Vapaat paikat palveluissamme -lue lisää

    Vapaat paikat palveluissamme

    Katso ajantasainen tilanne palveluissamme. 

    Ota meihin yhteyttä - katso yhteystiedot

    Paikka- ja palvelutiedustelut

    Haluatko lisätietoa kaikista vapaista paikoistamme ja palveluista? Ota meihin yhteyttä.