Tuomassa toivoa paremmasta tulevaisuudesta Syyrian ja Libanonin lapsille Bekaan laaksossa

Syyrian sodan alettua maaliskuussa 2011 Libanonista on tullut koti yli miljoonalle syyrialaiselle pakolaiselle, ja arviolta ainakin puoli miljoonaa muuta pakolaista on Libanonissa rekisteröimättä. Pakolaisista yli puolet on lapsia.

YK:n raportin mukaan 76 % Libanonissa elävistä syyrialaisista pakolaisista elää köyhyysrajan alapuolella, eli alle neljällä USA:n dollarilla päivässä. Tilanne altistaa lapset erilaisille riskeille, kuten koulun keskeyttämiselle, lapsiavioliitoille, radikalisoitumiselle, terveysongelmille ja aliravitsemukselle.

Syyrian kriisi on vaikuttanut paitsi Libanonissa oleviin pakolaisiin, mutta myös Libanonin kantokykyyn. Sekä syyrialaisten että libanonilaisten lasten ja perheiden tarpeisiin vastaaminen on ollut hankalaa erityisesti vähenevien resurssien takia. Kuuden miljoonan ihmisen Libanonissa on yksi maailman suurimmista pakolaisväestöistä.

Tilanteen takia Libanonin SOS-lapsikyläjärjestö aloitti ohjelman parantaakseen Syyrian pakolaisten ja paikallisten yhteisöjen oloja. Maaliskuussa 2017 aloitettiin perheiden tukemisen hätäapuohjelma Bekaan laaksossa, jossa on suurin virallinen rajanylityspiste Syyriasta ja jossa asuu suurin määrä pakolaisia, lähes 360 000. Projektin tavoitteena on auttaa 330 syyrialaista ja libanonilaista perhettä.

Bekaan laakso on upea maanviljelyyn keskittyvä alue. Lukuisat syyrialaiset pakolaisleirit ovat vahva kontrasti ympäröivään maisemaan verrattuna. Tarinat, joita sieltä on kerätty, kertovat kamppailusta ja toivosta.

”Poikani ja tyttäreni ovat koulussa”, sanoo Ghada, kolmen lapsen libanonilainen äiti, joka meni naimisiin syyrialaisen miehen kanssa ja pakeni Libanoniin, kun hänen miehensä katosi Syyriassa.

”Nuorempi poikani on vielä liian nuori kouluun. Aloitin työt kaksi kuukautta sitten, mutta palkka ei ole tarpeeksi suuri. Minun täytyy aina lainata rahaa selvitäkseni. Maksan tästä teltasta 200 USA:n dollaria vuokraa.”

Ghada kertoo, että hän ei saa mitään tukea perheeltään. Hän ei myöskään saa humanitaaristä apua muilta järjestöiltä, koska hän ei ole rekisteröitynyt pakolaiseksi. Hän ei voi todistaa, että hänen lapsensa ovat syyrialaisia, koska heidän henkilöllisyystodistuksensa tuhoutuivat.

”Tyttäreni pärjää koulussa todella hyvin. Hän haluaa joko lakimieheksi tai tuomariksi”, sanoo Ghada.

SOS-lapsikyläjärjestö tarjoaa Ghadan lapsille kuljetuksen kouluun ja avustaa häntä kuukausittain perheen auttamiseksi.

Perheiden pitäminen yhdessä

Perheiden tukemisen hätäapuohjelma Bekaassa pyrkii estämään syyrialaisten pakolaisten ja libanonilaisten perheiden hajoamisen. Se tarjoaa sekä lyhyt- että pitkäaikaista apua perheille: tukea lasten koulunkäyntiin, terveydenhuoltoa, psyykkistä ja sosiaalista tukea, apua toimeentulon hankkimiseen, ruokaa ja muuta tavaraa sekä apua vuokriin.

”Ahmed on nyt kolmannella luokalla”, sanoo Zahra, syyrialainen pakolainen, joka asuu Bekaassa.

”Hän on loistava oppilas, vaikkei voinutkaan kolmeen vuoteen käydä koulua. 12-vuotias tyttäreni rakastaa ompelemista ja kutomista, ja hän aloittaa ammatillisen koulutuksen pian.”

SOS-lapsikyläjärjestö tukee Zahran perhettä kuukausittaisella avustuksella sekä koulukuljetuksilla.

Reda on libanonilainen neljän lapsen yksinhuoltajaisä, joka asuu kahden siskonsa kanssa vanhempiensa talossa. Redalla on puhevika sekä munuaisvaivoja. Hänen siskoillaan on oma kauppa, jolla he pystyvät auttamaan perhettä ja auttavat lasten koulutuksessa ja hoidossa.

”SOS-lapsikyläjärjestö auttoi perhettä avaaman kaupan, ja tarjoaa koulukuljetuksen sekä terveydenhoitoa lapsille”, sanoo Samar, perheiden tukemisen ohjelman koordinaattori Ksarnabassa.

Taitojen kehittämistä

SOS-lapsikyläjärjestö pyrkii jatkamaan Perheiden tukemisen hätäapuohjelmaa vuonna 2018 voidakseen auttaa yhä useampaa perhettä. Järjestö valmistelee myös uutta projektia, Koulutus kriisin keskellä (Education in Emergency), jossa avataan VTeC-keskus (Vocational Training, eLearning, Life Skills centre).

Keskus tukee lapsia, jotka eivät käy koulua, sekä yli 14-vuotiaita nuoria kehittymään elämässään. Keskuksessa tarjotaan teknillistä koulutusta, elämäntaitokursseja, psykologista tukea ja digitaalista lukutaitoa 10-14-vuotiaille lapsille. Lisäksi siellä on tila pienille lapsille, jotta heidän äitinsä voivat käydä kursseja. Keskus perustetaan Ksarnabaan, mistä se pyrkii tavoittamaan sekä syyrialaisia pakolaisia että libanonilaisia, heikossa asemassa olevia perheitä.

Syyrian sota

  • Vuonna 2011 alkaneen sodan uhreja on jo yli 350 000.
  • Syyriassa SOS-lapsikyläjärjestön hätäapuohjelmat sijoittuvat Aleppoon, Damaskokseen ja Tartusiin.
  • SOS-lapsikyläjärjestö auttaa lapsia ja perheitä Syyrian lisäksi mm. naapurimaissa Libanonissa ja Jordaniassa.
  • Sodan aikana lapsikyläjärjestö on tarjonnut lapsiystävällisiä tiloja, tukea terveydenhoitoon ja koulutukseen, väliaikaista huolenpitoa ja humanitaarista apua.
  • Viimeisen viiden vuoden aikana SOS-lapsikyläjärjestö on auttanut arviolta 93 000 lasta ja 52 000 perhettä.
Tutustu millaisia lapsikylät ovat

Millainen lapsikylä on ja keitä siellä asuu?

Lue tarinoita maailmalta

Lue lisää tarinoita maailmalta

tutustu kehitysyhteistyöhankkeisiin

Kehitysyhteistyöhankkeet