Pieni Sujal selvisi Nepalin maanjäristyksestä

Kolme vuotta sen jälkeen, kun Sujal vuonna 2015 loukkaantui Nepalin maanjäristyksessä, hän on täysin toipunut ja asuu yhdessä isänsä uuden perheen kanssa.

Nepalin SOS-lapsikyläjärjestö auttoi pitämään huolta Sujalista, kun häntä hoidettiin murtuneen jalan takia. Osana lapsikyläjärjestön hätäapuohjelmaa Sujal pääsi muuttamaan tätinsä luo, kun maanjäristys iski 25. huhtikuuta vuonna 2015. Silloin 2-vuotias Sujal menetti äitinsä, kun perheen koti romahti. Sujalin isä työskenteli tuolloin ulkomailla.

SOS-lapsikyläjärjestö sukulaisten tukena maanjäristyksestä toipumisessa

Nepalin SOS-lapsikyläjärjestö aloitti sukulaishoito-ohjelman maanjäristyksen jälkeen ja tuki sen kautta myös Sujalia tämän asuessa isänsä siskon luona. Lähes 350 lasta on saanut huolenpitoa perheenjäseniltään ohjelman kautta, ja Nepalin SOS-lapsikyläjärjestö on tukenut myös yli 50 lasta, jotka menettivät maajäristyksessä vanhempansa.

Sujalin isä Raju meni uudelleen naimisiin, ja poika asuu nyt äitipuolensä Nirun ja sisarpuolensa Binishan kanssa. ”Olemme vierailleet heidän luonaan, ja heillä menee todella hyvin, he ovat onnellisia”, sanoo Ishwori Prasad Sharma, Nepalin SOS-lapsikyläjärjestön maajohtaja. Raju työskentelee edelleen ulkomailla, ja Nirulla on oma kauppa, joten perhe pystyy nyt huolehtimaan toimeentulostaan. Tammikuusta 2018 lähtien he eivät ole enää olleet mukana sukulaishoito-ohjelmassa.

Sujal käy esikoulua ja asuu Jorpatissa, joka on kaupunki lähellä Katmandua. Hänen veljensä, nyt 14- ja 11-vuotiaat, asuvat lasten isovanhempine luona Sindhupalchokissa, Katmandusta koilliseen.

Koskettavia tapaamisia Sujalin kanssa

Elitsa Dincheva, joka työskentelee markkinoinnin parissa Münchenissä Saksan SOS-lapsikyläjärjestössä, tapasi Sujalin heti maanjäristyksen jälkeen ja on vieraillut hänen luonaan kahdesti sen jälkeen. Elitsa oli lomalla Himalajalla, kun maanjäristys iski Keski-Nepaliin.

Elitsa muistaa, että hänen ensimmäinen kohtaamisensa Sujalin kanssa oli todella liikuttava.

”Tapasin hänet pari päivää järistyksen jälkeen Kayren avustusleirillä – hän oli kaksivuotias ja hänen jalkansa oli murtunut ja paketissa”, Elitsa muistelee ja lisää, että hän lähti Sujalin luota raskain mielin.

Kun Elitsa palasi Nepaliin huhtikuussa 2016, hän vieraili Sujalin luona tämän tädin luona Jorpatissa, ja hän sanoo löytäneensä iloisen pojan täynnä onnea ja energiaa. "Sujal jopa hyppi kuin pieni tiikeri – jalka kokonaan parantuneena. Sillä kertaa lähdin Nepalista paljon paremmalla mielellä, sillä tiesin, että Sujal voi hyvin.”

Elitsa ja Sujal tapasivat toisensa jälleen vuotta myöhemmin. ”Sujal voi mainiosti ja on erittäin energinen lapsi”, kertoi Elitsa viime vuotisesta vierailustaan Sujalin luona.

 

Maanjäristyksen jälkeen SOS-lapsikyläjärjestö perusti lastenhoitotiloja, antoi humanitääristä apua, yhdisti yksin jääneitä lapsia vanhempiensa kanssa ja tarjosi sijaiskoteja niille lapsille, joita ei voitu yhdistää perheisiinsä. Lisäksi perheiden taloudellista toimeentuloa ja lasten sukulaisia on tuettu, perheille on jaettu peittoja ja patjoja sekä tuhoutuneita taloja ja kouluja on jälleenrakennettu ja korjattu.

 

Lue toinenkin tarina työstämme Nepalissa

Nepal ja vuoden 2015 maanjäristys

  • SOS-lapsikyläjärjestö on toiminut Nepalissa vuodesta 1972 lähtien ja lapsikylätoimintaa on 10 paikkakunnalla.
  • 28 300 ihmistä on autettu hätäapuohjelmalla maanjäristyksen jälkeen.
  • 25 lastenhoitotilaa avattu, joihin mahtuu päivittäin 2000 lasta saamaan koulutusta, vapaa-ajanvietettä, psykologista ja emotionaalista tukea.
  • 346 lasta pääsi sukulaishoitoon, jossa lapsi asuu sukulaisensa, vanhemman sisaruksensa tai perheensä ystävien hoivassa.
  • 53 lasta pääsi asumaan SOS-lapsikyliin.
  • 4800 lasta sai lämpimiä vaatteita talvikuukausina.
  • 4300 lasta sai koulupuvut, koulutarvikkeita ja hygieniatarvikkeita, esimerkiksi saippuaa, hammasharjoja ja hammastahnaa.
  • 1400 lapselle tarjottiin kursseja, joilla he pystyivät korvaamaan sen ajan, jonka joutuivat olemaan pois koulusta maanjäristyksen takia.
  • 3 koulua jälleenrakennettu SOS-lapsikyläjärjestön toimesta, ja liikkuvia luokkahuoneita tarjottu 9 koululle, jotka kärsivät maanjäristyksestä.

 

Tutustu millaisia lapsikylät ovat

Millainen lapsikylä on ja keitä siellä asuu?

Lue tarinoita maailmalta

Lue lisää tarinoita maailmalta

tutustu kehitysyhteistyöhankkeisiin

Kehitysyhteistyöhankkeet