Organisaatio

SOS-Lapsikylän kokonaisuuden muodostavat SOS-lapsikyläsäätiö ja SOS-Lapsikylä ry. SOS-lapsikyläsäätiö vastaa lapsikylätoiminnasta Suomessa ja kansainvälisesti, kun taas SOS-Lapsikylä ry toimii kansalaisjärjestönä ja tukee myös SOS-lapsikyläsäätiötä.

SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Lapsikylätoimintaa on yli 130 maassa.

Toimintamme

SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Tarjoamme yhteisöllistä perhehoitoa sekä räätälöityä tukea perheille. Toimimme myös kehittämiskumppanina kunnille ja maakunnille lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi keräämme varoja lasten ja perheiden tukemiseksi Suomessa ja maailmalla.

Autamme perheitä varhaisen tuen sekä avo- ja sijaishuollon palveluin. SOS-Lapsikylä auttaa kansainvälisesti muun muassa kummilapsitoiminnan, kehitysyhteistyöhankkeiden ja katastrofiavun kautta.

Henkilöstömme

SOS-Lapsikylän toimitusjohtaja on Marja Pajulahti. SOS-lapsikyläsäätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Tuija Brax ja SOS-Lapsikylä ry:n puheenjohtajana Pekka Koskinen. SOS-Lapsikylän henkilöstöön kuuluu noin 270 työntekijää. Henkilöstön yhteystiedot

  • SOS-lapsikyläsäätiö

    Puheenjohtaja
    Tuija Brax

    Varapuheenjohtaja
    Seppo Kemppinen

    Jäsenet
    Paula Aarnio
    Maria Ekroth
    Kari Helaniemi
    Ilkka Kylmälä
    Harry Lunabba
    Anne Turpeinen

  • SOS-Lapsikylä ry

    Puheenjohtaja:
    Pekka Koskinen

    Varapuheenjohtaja:
    Kai Laitinen

    Jäsenet:
    Paula Kuusipalo
    Jukka Olli
    Sarianna Reinikainen

    Varajäsenet:
    Anna-Maria Isola
    Seppo Kemppinen
    Oskari Savisalo

Liity SOS-Lapsikylä ry:n jäseneksi!

Voit liittyä SOS-Lapsikylä ry:n jäseneksi lähettämällä viestin sidosryhmäjohtaja Tuomo Valvelle: tuomo.valve(at)sos-lapsikyla.fi

Emme tavoittele voittoa

Suomessa hoiva-alalla liikkuu suuria rahasummia, ja se on houkutellut markkinoille voittoa tavoittelevia pääomasijoittajia. SOS-Lapsikylän toiminnan tulot ohjataan perheiden ja lasten hyvinvoinnin lisäämiseen. Emme tavoittele emmekä jaa voittoa yksityisille henkilöille. 

Lapsikylätoiminnan tuotoista valtaosa koostuu kuntien maksamista lastensuojelupalvelujen hoitomaksuista. Tämän lisäksi tuottoja tulee varainhankinnasta sekä mm. sijoitus- ja rahoitustoiminnasta ja avustuksista.

Koska lastensuojelutyö on hyvin henkilöstövaltaista, henkilöstökulut muodostavat yli puolet SOS-lapsikylätoiminnan kuluista. Muut kulut muodostuvat pääosin käyttömaksuista ja sijaiskotien hoitomenoista. 

SOS-Lapsikylän historiaa

Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö perustettiin Itävallassa 1949. Suomeen SOS-lapsikyläaatteen toi opiskelija Kaija Laitinen, joka oli tutustunut lapsikylätoimintaan opiskellessaan Keski-Euroopassa vuonna 1959. Kuultuaan tuttavansa kautta SOS-lapsikylätoiminnasta sosiaalineuvos Albin Gebhardt sai kimmokkeen lapsikylätyön aloittamiseen Suomessa vuonna 1962.

”Maailma on täynnä pelkoa, ahdistusta ja tuskaa. Kansojen välillä on vihan ja ennakkoluulojen muureja. Uutisia verenvuodatuksesta tulee joka päivä eri tahoilta maailmaa. Ajatelkaa, kuinka paljon juuri tässä maailmassa, jossa me elämme, on tilaa rakkaudelle!”
– Albin Gebhardt v. 1962

Suomen SOS-lapsikylätoiminnan vaiheet

Suomen ensimmäinen lapsikylä perustettiin Espoon Tapiolaan vuonna 1966. Voit nähdä nykyiset toimipisteemme kartalla: Lapsikylät

1962 SOS-lapsikylätoiminta alkoi Suomessa, SOS-Lapsikylä ry perustettiin
1966 Espoo (Tapiola)
1972 Punkaharju
1974 Vaajakoski (Jyväskylä)
1979 Ylitornio
1982 Vihanti
2003 Kaarina
2012 Tampere
2017 Kuopio
2017 Vantaa
2017 Rovaniemi

Henkilöstön yhteystiedot

Yhteystiedot

Tutustu vuosikertomukseemme

SOS-Lapsikylän vuosi 2017

Visiomme:

Jokainen lapsi kasvaa perheessä rakastettuna, arvostettuna ja turvassa.

Missiomme:

SOS-Lapsikylä auttaa lasta ja nuorta kasvamaan perheessä Suomessa ja maailmalla.

Arvomme:

  • ROHKEUS

    Me toimimme:

    Kehitämme innovatiivisesti toimintaamme.
    Uskallamme kyseenalaistaa, oppia ja toimia lasten ja nuorten parhaaksi.

  • SITOUTUMINEN

    Pidämme lupauksemme:

    Rakennamme lapsille ja nuorille hyvää elämää.
    Arvostamme kestäviä suhteita yhteistyökumppaneihimme.

  • LUOTTAMUS

    Uskomme toisiimme:

    Kunnioitamme toistemme osaamista ja edistämme avointa vuorovaikutusta.

  • VASTUULLISUUS

    Olemme luotettavia kumppaneita:

    Suurin vastuumme on taata lasten ja nuorten hyvinvointi ja hyvä huolenpito. Toimimme vastuullisesti kuntien, lahjoittajien ja muiden yhteistyökumppaneidemme kanssa.

  • VAIKUTTAVUUS

    Lisäämme hyvinvointia:

    Saamme aikaan haluttuja muutoksia ja tuotamme arvoa asiakkaille.

Kansainvälisen järjestön vuosikertomus

Lue, mitä kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö sai aikaan vuonna 2017