Haemme perhekuntoutuksen johtajaa Rovaniemelle

SOS-Lapsikylä käynnistää syksyllä 2017 Rovaniemellä intensiivisen perheterapeuttisen perhekuntoutuksen yksikön.

Perheterapeuttinen perhekuntoutus on SOS-Lapsikylän palvelumuoto lastensuojelun asiakasperheille, jossa vanhempien kyky toimia vanhempana on heikentynyt psyykkisen sairastuminen, traumatisoitumisen tai muun ylikuormittumisen vuoksi. Näissä perheissä on lapsen kasvua ja kehitystä haittaavia kiintymyssuhdehäiriöitä ja riski lasten psyykkiseen sairastumiseen.

Intensiivinen perheterapeuttinen perhekuntoutus toimii ympärivuorokautisesti. Uuteen yksikköön palkataan seitsemän työntekijää: johtaja, neljä ohjaajaa ja kaksi yövalvojaa.

Oletko rohkea ja tuloksia aikaan saava tekijä? Entä uskotko sietäväsi käynnistysvaiheen keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta luottaen omiin kykyihisi?

Tehtäviisi kuuluu aluksi toimitilojen järjestäminen, perhekuntoutuksen henkilöstön rekrytoiminen ja toiminnan käynnistäminen. Myöhemmin tehtäväsi laajenee ja kehittyy toiminnan tavoitteiden kasvun myötä.

Edellytämme sinulta

  • ylempää korkeakoulututkintoa
  • kokemusta lastensuojelusta
  • kokemusta esimiestehtävistä

Eduksesi on, jos sinulla on

  • terapiaosaamista
  • kokemusta sekä avo- että sijaishuollosta
  • kokemusta palvelujen markkinoinnista ja myynnistä


Tarjoamme sinulle haasteellisen ja onnistuessasi palkitsevan tehtävän, jossa on mahdollista kasvaa toiminnan kasvaessa. Pääset osaksi kokenutta SOS-lapsikyläyhteisöä ja luomaan vankalle perustalle uutta yksikköä.

Jo saamamme hakemukset touko-kesäkuussa perhekuntoutuksen vastaavaksi huomioidaan valintaprosessissa.

Jos kiinnostuit, laita hakemus palkkatoivomuksineen ja liitteineen 20.8.2017 mennessä oheisesta linkistä https://my.surveypal.com/peku-johtajaksi.

Lisätietoja tehtävästä antavat: Lapin lapsikylän johtaja Seija Saalismaa, 040 178 2722, seija.saalismaasos-lapsikylafi ja aluejohtaja Janne Kankaanniemi 044 761 4195,  janne.kankaanniemisos-lapsikylafi.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Ajokortti on tehtävässä välttämätön.