Luvanvarainen sijaishuolto - lastenkoti ja nuorisokoti

Luvanvarainen sijaishuolto

Lastenkoti Kaarinassa sekä nuorisokoti Jyväskylässä tarjoavat paikan seitsemälle lapselle tai nuorelle. 
 

    Lastenkoti Kirre Kaarinassa

    Lastenkoti Kirre tarjoaa kodin, hoivan ja huolenpidon seitsemälle kouluikäiselle lapselle. Kirre sijaitsee Kaarinan lapsikylässä kaksikerroksisessa, tilavassa omakotitalossa, joka on alunalkaenkin suunniteltu ja rakennettu kodinomaiseen, useamman lapsen yhteiseen asumiseen. Kirren hoito- ja kasvatustyötä tuetaan henkilöstön säännöllisellä työnohjauksella ja täydennyskoulutuksella, minkä lisäksi työntekijöillä on käytettävissään lapsikylän sosiaalityöntekijän ja psykologin konsultaatio- ja asiantuntijatuki.

     

    Nuorisokoti tukee nuorta monipuolisesti

    Nuorisokoti sijaitsee Jyväskylän lapsikylässä. Nuorisokoti on toiminut vuodesta 1974 tarjoten kodin sijoitetuille nuorille. Työskentelyssä keskeistä on löytää yhteistyössä ratkaisuja nuoren ja perheen tilanteen korjaamiseksi. Jokaisella nuorella on omaohjaaja, joka toimii keskeisenä linkkinä nuoren ja perheen yhteistyön rakentamisessa. Jokaisen nuoren koulunkäyntimahdollisuuksista huolehditaan etsimällä Jyväskylän kattavista koulupalveluista nuoren tarpeisiin vastaava tuki.

    Ydinosaamiseemme kuuluu nuorten yksilöllinen huomioiminen ja nuorten osallisuuden vahvistaminen omassa elämässään.

    Työmme laatu ja vaikuttavuus - lue lisää

    Työmme laatu ja vaikuttavuus

    SOS-Lapsikylä ja sen johto ovat sitoutuneet vastaamaan toiminnan laadusta, arvioinnista ja kehittämisestä. 

    Vapaat paikat palveluissamme -lue lisää

    Vapaat paikat palveluissamme

    Katso ajantasainen tilanne palveluissamme. 

    Ota meihin yhteyttä - katso yhteystiedot

    Paikka- ja palvelutiedustelut

    Haluatko lisätietoa kaikista vapaista paikoistamme ja palveluista? Ota meihin yhteyttä.