Yhdessä, mutta erikseen

SOS-Lapsikylässä Tampereella lapset ovat osa isoa perhettä.

”Omassa lapsuudessani pihat olivat täynnä leikkiviä lapsia. Kun Aapo syntyi, ei meidän talomme hiekkalaatikolla näkynyt ketään. Täällä lapset vilistävät pihalla ja kaikille löytyy leikkikavereita”, pohtii sijaisisä Mika Ahonen.

Täällä on Tampereen Vuoreksessa sijaitseva lapsikylä. Vuores edustaa uudenlaista, yhteisöllistä SOS-Lapsikylän toimintamallia. Sijaisperheet asuvat SOS-Lapsikylän asunnoissa eri puolilla asuinaluetta. Heitä yhdistää lapsikylän toimisto, joka järjestää perheille monenlaista toimintaa ja tarjoaa tukea arjen haasteisiin.

”Perheet saavat tukea esimerkiksi suhteen rakentamisessa lapsen biologiseen läheisiin. Monet lapsikylään sijoitetuista lapsista tapaavat syntymävanhempiaan valvotusti tai tuetusti. Me työntekijät toimimme usein linkkinä sijaisperheen ja biologisen perheen välillä. Lapsellekin on hyvä, että tapaamisissa on mukana tuttu työntekijä”, kertoo sosiaalityöntekijä Anne Niittymäki.

Sijoitetuille lapsille yhteisöllisyys merkitsee sitä, että he alusta asti tutustuvat toisiin sijoitettuihin lapsiin ja sijaisperheisiin.

”On ihan eri juttu olla osa isompaa joukkoa, kuin kokea olevansa ainoa sijoitettu. Koko perheen tapahtumien myötä myös muiden sijaisperheiden aikuiset tulevat lapsille tutuiksi. Näin heistäkin tulee osa lapsen tutuiksi ja turvallisiksi kokemien aikuisten muodostamaa yhteisöä.”

Lapsikylässä onkin vanhanaikaisen kyläkulttuurin elementtejä.

”Me tunnemme kaikki toisemme, vietämme aikaa yhdessä ja autamme toisiamme. Yhteisöllisyyttä pidetään yllä myös sosiaalisen median ryhmissä”, selventävät Niittymäki sekä Mika ja Susanna Ahonen.

Koko Vuores mukana

Yhteys työntekijöihin on yhteisöllisessä perhehoidossa tiivis. Samalla kuitenkin tuetaan perheiden keskinäisen yhteyden rakentumista.

”Lapsikylässä toimii esimerkiksi vertaisryhmiä, mutta olemme naisten kesken järjestäneet tapaamisia myös omin päin”, huomauttaa Susanna Ahonen.

”Usein törmäämme perheisiin ihan sattumaltakin, ja uskon, että meidän on helpompi järjestää aikaa keskusteluille, kun olemme tässä lähellä. Perheet myös setvivät keskenään lasten juttuja, eivätkä ole heti soittamassa meitä apuun”, pohtii Niittymäki.

Yhteisöllisyyttä pyritään rakentamaan laajemminkin.

”Teemme yhteistyötä esimerkiksi koulun ja päiväkodin kanssa. Samoin alueella on muita tahoja, jotka haluavat järjestää jotain yhdessä meidän kanssamme.”

Tällä hetkellä alueella on paljon pieniä lapsia – ensimmäisen luokan aloitti 75 lasta.

”Nyt olisikin oikea hetki miettiä, millaisia palveluja näille tuleville nuorille tulisi kehittää – täällä ei vielä ole heille oikein mitään”, sanoo erityistyöntekijä Sirpa Pyöriä.

Hyvät taustajoukot

Perheillä on omat kiinnostuksen kohteensa eivätkä kaikki ole niin yhteisöllisiä kuin toiset.

”Alkuvaiheessa perheillä voi olla suurempi tarve vertaistukeen tai työntekijöiden tarjoamaan tukeen kuin myöhemmin. Mutta kaikenlainen osallistuminen on sallittua”, Pyöriä ja Niittymäki miettivät.

Ahosille yhteisöllisyys oli merkittävin tekijä ryhtyä juuri SOS-Lapsikylän sijaisvanhemmiksi.

”Hyvillä taustajoukoilla oli merkitystä. Samoin on tärkeää tietää, että saa apua, kun sitä tarvitsee”, Susanna Ahonen painottaa.

Perheeseen kuuluu 2 biologista lasta, 4-vuotias Aapo ja helmikuussa syntynyt Iina sekä 2 sijoitettua lasta.

”Toisten sijaisperheiden kanssa vaihdetaan ajatuksia lastenhoidosta ja jaetaan ilonaiheita. Apua tarvitaan välillä kyytien järjestämiseen, välillä taas kaivataan työkaluja. Aina joku voi auttaa”, kiittää Mika Ahonen.

Perhe on osallistunut kaikkiin tapahtumiin, ”mihin aika riittää”.

”On hienoa, kun joku järjestää valmista ohjelmaa. Joskus riittää se, että toimistolla on pannu kuumana. Olemme olleet mukana esimerkiksi luontoretkillä tai liikuntatapahtumissa”, Ahoset kertovat.

Apua pyydetään ja annetaan

Ahoset muistuttavat, että perheiden on osattava tarpeen tullen pyytää apua. Siinä he itse toimisivat nyt toisin.

”Alussa varsinkin olimme sitä mieltä, että kyllä me pärjäämme. Siksi jouduimme ehkä turhankin koville. Apua taas on mukava antaa toiselle. Sitä en ole vielä pitänyt velvollisuutena. Me perheet olemme lähellä toisiamme, mutta emme silti ihan seinän takana – se on hyvä juttu”, Mika Ahonen tuumii.

”Jos yhteisöllisyys olisi ruvennut ahdistamaan, se olisi jo tässä vaiheessa ruvennut”, lisää Susanna Ahonen.

Tulevien SOS-Lapsikylän perheiden olisi hyvä olla ainakin ulospäin suuntautuneita.

”Täällä eletään yhdessä, mutta erikseen. Jokaisella on mahdollisuus löytää oma tapansa olla yhteisöllinen”, Ahoset muistuttavat.

Teksti ja kuva: Kirsi-Marja Nurminen

Juttu on julkaistu alun perin Perhehoitoliiton Perhehoito-lehdessä 4/2017. Lataa pdf.


Moniammatillisesti ja yhteisöllisesti tuettu perhehoito

Toiminnan taustalla ovat maailmalla tehdyt kokeilut ja perinteisistä lapsikylistä itsenäistyneiden nuorten kokemukset ja toiveet mahdollisimman normaalista kasvuympäristöstä.

SOS-Lapsikylä aloitti Tampereen Vuoreksessa toimintansa vuonna 2012.

Vastaavia lapsikyliä on käynnistymässä Kuopiossa, Espoossa ja Vantaalla tämän vuoden aikana.

Lue lisää: Uudenlaiset lapsikylät