"Ajattelimme tätä aloittaessamme, että nyt lähdetään elämään täysillä sijaisvanhempien elämää ja näin olemme myös tehneet. Ikinä emme vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään, emmekä aio palata vanhaan", Leila ja Pasi Luukkonen kertovat. Kuva: Henrietta Soininen
Lapset muuttivat Leila ja Pasi Luukkosen elämän.

Lapset muuttivat elämän

Vielä viisi vuotta sitten Leila hoiti vanhuksia ja Pasi oli töissä nuorten työpajalla Kouvolassa. Nyt he asuvat Tampereen Vuoreksen lapsikylässä seitsemän lapsen kanssa. Mitä tapahtui?

"Ei siinä mitään ihmeellistä tapahtunut. Meillä kummallakin on paljon sisaruksia ja olimme aina haaveilleet isosta perheestä. Näimme ilmoituksen, jossa etsittiin sijaisvanhempia ja päätimme hakea mukaan", kertovat Leila, 43, ja Pasi, 47, Luukkonen, jotka ovat toimeksiantosuhteisia SOS-lapsikylän sijaisvanhempia Tampereella. 

Leila oli tehnyt koko ikänsä hoitotyötä ja Pasi puolestaan oli ollut parikymmentä vuotta logistiikka-alalla työnjohtajana, kunnes hyppäsi oravanpyörästä nuorten työpajan ohjaajaksi.

Luukkoset asuivat Kouvolassa, kun he lähtivät mukaan Pride-koulutukseen, joka vaaditaan kaikilta sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä. Koulutuksen jälkeen heille sijoitettiin kolmekuukautinen tyttövauva.

"Minä jäin kotiin hoitamaan lasta ja huomasimme, että tämä on juuri sitä mitä haluamme tehdä."

Tämän jälkeen Luukkoset alkoivat etsiä mahdollisuuksia ottaa enemmän lapsia ja näkivät SOS-Lapsikylän ilmoituksen.

Alku oli kaaosta

Tämän jälkeen alkoikin tapahtua vauhdilla.

"Kävimme elokuun lopussa 2012 tutustumassa Vuorekseen ja jo joulukuun alussa muutimme tänne.  Puoli vuotta myöhemmin meille sijoitettiin nelilapsinen sisarusparvi." 

Nuorin lapsista oli vasta yhdeksän kuukautta. Vanhin oli seitsemän ja siinä välissä olivat kolmevuotiaat kaksoset.

"Kuka tahansa voi kuvitella, miltä se tuntuu, kun perheeseen tulee yht´äkkiä kolme vaippaikäistä lasta lisää. Meillä oli jo ennestään yksi vaippaikäinen eli Kouvolassa sijoitettu lapsi", kertoo Leila.

Tämän lisäksi perheeseen kuuluvat Leilan ja Pasin biologiset tytöt, jotka olivat sisarusparven saapuessa 12- ja 9-vuotiaita.

"Alku oli ihan hirvittävää kaaosta. Lapset olivat kuin pieniä villieläimiä nyrkit pystyssä."

Heillä oli myös nälkä ihan koko ajan, sillä he olivat tottuneet napsimaan kaapeista syötävää miten sattuu. Me kuitenkin päätimme heti, että meillä on ruoka-ajat. No, alkuun niitä piti olla yhdeksän kertaa päivässä, jotta lapset saivat riittävästi ruokaa, Luukkoset muistelevat.

Kuin kuka tahansa perhe

Luukkoset olivat Tampereen lapsikylän toinen perhe muuttaessaan Vuorekseen neljä vuotta sitten. Vuoreksessa asuu nyt kahdeksan sijaisperhettä ja kahdelle ollaan vielä hankkimassa asuntoa. Lisäksi Tampereen lapsikylän yhteisöön kuuluu omissa kodeissaan toimivia sijaisperheitä. 

Perheissä asuu yhdestä viiteen sijoitettua lasta. Uudenlaisessa kylässä sijaiskodit on sijoitettu tavallisiin kerros- ja rivitaloihin ympäri kaupunginosaa. Uudet lapsikylät eivät enää ole kiinteitä kyläyhteisöjä, vaan yhteisöllisyys toteutuu henkisellä tasolla.

Luukkosten asunto on yhdistetty kahdesta neliöstä 170-neliöiseksi asunnoksi. Yläkerrassa on kuusi lastenhuonetta. Kaikilla sijoitetuilla lapsilla on oma huone. Luukkoset maksavat asunnostaan vuokraa, mutta vain osasta asuntoa. 

"Tämä uusi lapsikylämalli sopii meidän arkeemme loistavasti. Ei meistä olisi ollut asumaan kiinteässä kyläyhteisössä, sillä olemme hyvin itsenäisiä ja vähän erakkoluonteita. Täällä saa kuitenkin juuri niin paljon tukea kuin haluaa."

Monilla sijaisvanhemmilla on tänä päivänä myös biologisia lapsia, joiden kanssa on luontevampi asettua asumaan uudentyyliseen lapsikylään.

"Haluamme elää niin normaalia arkea kuin mahdollista. On hyvä asia, että uudessa lapsikylämallissa sijaisperheet eivät erotu naapurustosta mitenkään."

Tarvittaessa tukea

Lapsikylässä kokoontuu vertaistukiryhmä, jossa vanhemmat voivat tavata toisiaan. Luukkoset eivät ole ryhmässä käyneet kuin pari kertaa.

"Emme kaipaa vertaistukea, mutta on toki hienoa, että sitä on tarjolla. Meille riittää, että keskustelemme keskenämme tai tarvittaessa sosiaalityöntekijän kanssa mahdollisista ongelmista."

Tähänkin uusi kylämalli antaa mahdollisuuden. Kylässä voi olla juuri niin yhteisöllinen kuin haluaa. Sijaisvanhemmilla on käytössä kerhotila, sosiaali- ja perhetyöntekijöiden palvelut ja vertaisryhmät, mutta mihinkään ei ole pakko osallistua. Myös lapsille on harrastuskerhoja ja Pasi käykin lasten kanssa liikuntakerhossa.

"Olemme koti-ihmisiä, ei meitä huvita lähteä kotoa yhtään mihinkään, sillä viihdymme omissa oloissamme."

Rakkautta ja rajoja

Jotkut ovat epäilleet, että Luukkoset toimivat sijaisvanhempina vain rahan takia.

"Kun lähtee ostamaan pienimmille kurahaalareita, siinä palaa jo pari sataa euroa yhdellä kauppareissulla. Ja meidän oli pakko hankkia tila-auto, johon kaikki mahtuvat." 

Moni on myös ihmetellyt, miten kukaan voi ottaa kotiinsa asumaan vieraita lapsia. Mutta eiväthän lapset vierailta tunnu, sillä heihin kiintyy kuin omiin lapsiin –  ei toki heti, mutta ajan kanssa. 

Luukkosilla menee nyt oikein hyvin. Kaaos lasten kanssa kesti joitakin kuukausia, sen jälkeen arki on normalisoitunut. Lapset ovat tasapainoisia, avoimia, hassuja, kilttejä – ja toisinaan tottelemattomia, kuten ketkä tahansa lapset.

"Haluamme antaa lapsille rakkautta ja rajoja. Meillä on aika tiukat säännöt täällä. On tietyt ruokailuajat ja kotitehtävät, joista pitää huolehtia."

Kun lapset olivat olleet puoli vuotta Luukkosilla, he matkustivat Leilan äidin luokse. Ruokapöydässä Pasi havahtui outoon tunteeseen:

"Oli hiirenhiljaista, kaikki söivät hyvällä ruokahalulla, mutta ihan hiljaa. Niin ei ollut käynyt vielä kertaakaan, ja tunne oli hieno. Tajusimme, että jotain oli mennyt oikein."

Perheen biologiset tyttäret ovat olleet alusta asti mukana kasvatuksessa. He ovat auttaneet, sietäneet ja kannustaneet.

"Heille kuuluu suuri kiitos kaiken onnistumisesta. Kyllähän se oli tytöille iso juttu, että yht´äkkiä elämä alkoi pyöriä kokonaan sijoitettujen lasten ympärillä. He joutuivat jakamaan ihan kaiken."

Arki on paras palkinto

Biologisten vanhempien kanssa yhteydenpito on säännöllistä, mutta välillä haastavaa. Lapset tapaavat vanhempiaan kerran kuukaudessa ja kerran puolessa vuodessa mietitään yhdessä biologisten vanhempien, SOS-Lapsikylän työntekijöiden ja sijaisvanhempien kanssa lasten tilannetta.

"Kyllähän tässä koko ajan alitajunnassa pelkää, että lapset palautettaisiin biologisille vanhemmille", Pasi toteaa.

"Olen sitä mieltä, että vauvana sijoitettuja lapsia ei pitäisi koskaan palauttaa biologisille vanhemmilleen. Nuorimmat lapsemme, jotka ovat nyt viiden ja neljän, ovat olleet luonamme ihan vauvasta asti.  He eivät muista mitään muuta todellisuutta kuin tämän", Leila sanoo.

Luukkoset eivät ajattele toimeksiantosuhteista sijaisvanhemmuutta työnä, vaan elämäntapana.

Leila lataa akkuja tekemällä koirien kanssa aamuisin pitkiä kahden-kolmen tunnin lenkkejä. Pasi taas käy joka arkiaamu vanhimman tyttären kanssa salilla.

"Heräämme viiden aikoihin ja lähdemme yhdessä salille. Tyttö syö sen jälkeen aamupalan ja menee suoraan kouluun ja minä tulen kotiin. Se on ihan hänen oma valintansa. Minä treenailin nuorempana paljon ja osallistuin voimamieskisoihinkin, mutta sitten tuli vuosien tauko. Nyt on kiva voimailla yhdessä tyttären kanssa.

"Arki on paras palkinto. Se, kun näkee, että olemme onnistuneet. Esimerkiksi 11-vuotiaamme koulu sujui aluksi todella huonosti, hän unohti tehdä läksyt ja sai kokeista huonoja numeroita. Nyt hän on saanut kymppejäkin, tekee aina läksyt ja huonekin on suht siisti. Tällaiset asiat tekevät onnelliseksi."

Luukkoset ovat päättäneet toimia sijaisvanhempina eläkeikäänsä asti. 

"Tämä on niin meidän juttumme. Pystymme näin tekemään jotain konkreettista hyvää. Ja voisimme ottaa lapsia lisääkin, sillä autoon mahtuu vielä kolme lasta. Tosin siinä tapauksessa tarvitsisimme isomman asunnon, Luukkoset naurahtavat."

Teksti: Pirkko Soininen

Pääkaupunkiseudulle valmistuu kaksi uudenlaista lapsikylää

Pääkaupunkiseudulle ollaan perustamassa Tampereen mallin mukaisia integroituja lapsikyliä. Toinen kylä sijoittuu Espoon Niittykumpuun ja toinen Vantaan Kivistöön. Samaan aikaan ollaan luopumassa perinteisestä Tapiolan lapsikylästä. Kumpaankin kylään tulee kahdeksan sijaiskotia.

Espoon Niittykummussa on asunut yksi lapsikyläperhe jo tämän vuoden alusta ja ensi vuonna Niittykumpuun valmistuu kolme kotia. Loput valmistuvat vuoteen 2020 mennessä. Vantaan Kivistöön muuttaa ensimmäinen sijaisperhe ensi helmikuussa ja loput seitsemän kotia valmistuvat samalla aikataululla kuin Espoon kodit.

"Tampereeseen verrattuna meillä on se ero, että Niittykumpuun siirtyy neljä vanhaa sijaisperhettä Tapiolasta. Meillä on myös paljon avohuollon toimintaa, perhekuntoutusta, perhetyötä, tukiviikonlopputoimintaa ja nuorten itsenäistymiseen liittyvää toimintaa ja kaikki tämä on siirrettävä myös Niittykumpuun", kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Sointu Möller.

Samaa sen sijaan on yhteisöllisyys, joka säilytetään myös pääkaupunkiseudulla.

"Tampere on osoittanut, että yhteisöllisyys on mahdollista säilyttää myös uudentyyppisessä lapsikylässä. Toinen rikkaus on ehdottomasti se, että koska toimimme jatkossa muun asujaimiston seassa, saavuttavat tapahtumamme, toimintamme ja tilaisuutemme helpommin muutkin alueella elävät perheet."

Haaste on juuri nyt uusien sijaisperheiden löytäminen.

"Uudenlaisissa kylissä sijaisvanhemmiksi voivat ryhtyä myös sellaiset ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita lasten kanssa tehtävästä työstä ja haluaisivat tehdä sitä päätyökseen, mutta joilla ei ole mahdollisuutta hankkia riittävän suurta asuntoa pääkaupunkiseudulta. SOS-Lapsikylä voi nyt tarjota sijaisvanhemmiksi haluaville sekä asunnon että toimeentulon", rohkaisee Möller.

Lue lisää:

Oletko kiinnostunut sijaisvanhemmuudesta? SOS-Lapsikylän sijaisvanhemmuus

Avoimet työpaikat: Sijaisvanhemmaksi pääkaupunkiseudulle

Päivällä Luukkoset siivoavat, tekevät ruuan valmiiksi ja lepäävät. Kun lapset haetaan päiväkodista kahden jälkeen ja isommat lapset tulevat koulusta, alkaa hulina, joka kestää iltaseitsemään. Silloin nuorimmat lapset käyvät nukkumaan ja viimeinenkin valo sammuu Vuoreksen kodissa iltayhdeksän aikoihin. Kuva: Henrietta Soininen
Lapset muuttivat sijaisvanhempina aloittaneiden Luukkosten elämän.