fbpx

Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa rauhassa

Suomalaisissa kouluissa ilmenee kiusaamista jatkuvasti. Noin 10 prosenttia koululaisista kokee kiusaamista viikoittain. Kiusaaminen aiheuttaa ahdistusta ja turvattomuutta ja usein kiusaamisen uhria pelottaa mennä kouluun. Monilla koulukiusatuilla ei ole ketään, kenelle purkaa pahaa oloaan tai edes kertoa kiusaamisesta. SOS-Lapsikylä kerää nyt allekirjoituksia kiusaamisen vastaiseen vetoomukseen, jotta turvattomaan tilanteeseen saataisiin muutos. Vetoomuksella vaaditaan poliittisilta päättäjiltä pikaisia toimenpiteitä. Vetoomus luovutetaan marraskuussa lapsen oikeuksien viikolla opetusministerille.

Apuu-chat on SOS-Lapsikylän valtakunnallinen keskustelualusta 7–15-vuotiaille lapsille, jotka kokevat ahdistusta tai turvattomuutta esimerkiksi kiusaamisen vuoksi. Chatissa lapset voivat keskustella mieltään askarruttavista aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Apuu-chatissa lapsia auttavat SOS-Lapsikylän lastensuojelun ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset. He ohjaavat lapset tarpeen mukaan kotikunnan palveluiden piiriin. Vakavimmissa tapauksissa soitetaan hätäkeskukseen. Chat on avoinna päivittäin klo 9–22 osoitteessa apuu.fi. 

SOS-Lapsikylä pyörittää Apuu-chattia lahjoitusvaroin. Chattiin tulee yhteydenottoja enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. Pelkästään vuonna 2022 yli 60 000 lasta haki apua Apuu-chatin kautta. Yhteydenottoja tulee chattiin joka päivä reilusti yli 160 lapselta, jotka pyytävät apua. Tilanne on tällä hetkellä kestämätön, sillä pystymme vastaamaan vain noin puoleen kaikista yhteydenotoista. Tänäänkin siis yli 80 lasta jää ilman kaipaamaansa apua.  

Yhdenkään lapsen elämä ei odota! – Ryhdy kuukausilahjoittajaksi ja auta meitä varmistamaan, että jokaisen lapsen hätä tulee kuulluksi!

Hätä on tämän näköinen

60 000
yhteyden­ottoa

Vuonna 2022 Apuu-chattiin on tullut 60 000 yhteydenottoa lapsilta. Vuoden 2021 aikana tuli yhteensä 36 000 yhteydenottoa.

yli 40
soittoa hätänumeroon

Viime lokakuusta lähtien olemme joutuneet soittamaan hätänumeroon yli 40 kertaa akuutissa itsemurhatilanteessa.

yli 160
lasta

Joka päivä yli 160 lasta pyytää apua Apuu-chatista. Yli 80 lasta jää ilman apua, koska emme pysty vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin.

10 €:n lahjoitus

Yksi keskustelu Apuu-chatissa lapsen kanssa maksaa noin 10 €.

Lahjoituksesi käytetään tehokkaasti

75%
Lahjoituksestasi käytetään lasten ja nuorten auttamiseen.
25%
Lahjoituksista käytetään hallinnointiin, viestintään ja uusien lahjoittajien hankintaan.