Yhteisöllisyys kannattelee lasta ja nuorta

10.1.2025
SOSblogi

Yhteisöllisyys luo tunteen yhteenkuuluvuudesta ja antaa yhteisöön kuuluville kokemuksen merkityksestä, joita yhteisöön kuuluvat ihmiset antavat toisilleen.

Yhteisöllisyys tarkoittaa siis yksilön kokemusta yhteenkuuluvuudesta ja merkityksellisyydestä osana laajempaa sosiaalista kokonaisuutta, ryhmää, jolla on merkitys yksilölle ja yksilöllä on merkitys ryhmälle. Turvallinen yhteisö luo puitteet sosiaalisten suhteiden muodostumiselle ja ylläpitämiselle. Psykologian näkökulmasta yhteisöllisyys tarjoaa perustan ihmisen tarpeelle kuulua johonkin – tarve, joka on Maslow’n tarvehierarkian mukaan yksi keskeisimmistä perustarpeista. Yhteisöllisyys ja ryhmään kuuluminen ovat siis ihmisen luontaisia perustarpeita, joita hän pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan aina toteuttamaan.

Yhteisöllisyys on tärkeää erityisesti lapsille ja nuorille, sillä se auttaa heitä kehittämään vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja, oppimaan tunteiden säätelyä ja rakentamaan omaa identiteettiään. Identiteettiteorian mukaan nuoruus on kriittistä aikaa identiteetin kehityksessä, yhteisöllisyys tarjoaa turvallisen ympäristön ja mahdollisuuksia, jossa nuori voi kokeilla erilaisia rooleja ja muokata omaa identiteettiään. Positiivinen palaute ryhmässä vahvistaa nuoren minäkäsitystä ja luo uskoa yhteiskuntaan, siihen kuulumiseen ja kuulumisen kannattavuuteen.

Mitä yhteisöllisyydellä saavutetaan?

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että vahvat sosiaaliset sidokset ja yhteisöllisyys ovat yhteydessä parempaan henkiseen hyvinvointiin. Erityisesti nuorille, jotka ovat siirtymävaiheessa lapsuudesta aikuisuuteen, yhteisöllisyys tarjoaa turvaa ja tukea. Esimerkiksi sosiaalisen pääoman teoria korostaa yhteisöllisyyden roolia yksilön hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen osallistumisen edistämisessä. Sosiaalinen pääoma rakentuu yhteisön jäsenten välisistä verkostoista, normeista ja luottamuksesta, jotka yhdessä tukevat yksilön hyvinvointia.

Yhteisöllisyys vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsilla ja nuorilla, jotka kokevat vahvaa yhteisöllisyyttä, on matalampi stressitaso, parempi unenlaatu ja vahvempi immuunijärjestelmä. Tämä johtuu osittain siitä, että sosiaalinen tuki ja hyväksyntä muilta auttaa lieventämään stressin vaikutuksia ja antaa yksilölle voimavaroja kohdata elämän haasteita.  Lapsuudessa koettu yhteisöllisyys on myös peruspilari osallisuuden luomisessa. Lapsuudessa ihmiselle kehittyvät psykologiset valmiudet muodostaa luottamuksellisia sosiaalisia suhteita. Ilman luottamusta muihin sekä uskoa mahdollisuuksiin tulla kuulluksi ja vaikuttaa, ei lapselle ja nuorelle muodostu kokemusta osallisuudesta ja osallistumisen kannattavuudesta.

Kuulumisen tunne yhteisössä kannattelee lasta ja nuorta, luo uskoa omiin kykyihin sekä motivoi osallistumaan ja saamaan itsensä kuulluksi.

Mitä jos yhteisöllisyyttä ei ole?

Yhteisöllisyyden puuttuminen saattaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia, erityisesti nuoruusiässä, jolloin yhteisöllisyyden merkitys korostuu. Yhteisöllisyyden puute voi johtaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteisiin, jotka voivat puolestaan lisätä riskiä psyykkisiin ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen. Yksinäisyys on yleistynyt ilmiö erityisesti nuorten keskuudessa, ja se on tunnistettu merkittäväksi riskitekijäksi itsetuhoiselle käyttäytymiselle ja jopa nuorten itsemurhille.

Yhteisöllisyyden puute voi myös vaikuttaa negatiivisesti nuorten koulussa suoriutumiseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Nuoret, jotka eivät koe olevansa osa kouluyhteisöä, ovat alttiimpia koulupudokkuudelle ja syrjäytymiselle. Esimerkiksi suomalaisessa kouluihin suunnatussa tutkimuksessa on havaittu, että heikko yhteisöllisyys lisää koulupudokkuuden riskiä ja laskee oppimistuloksia. Syrjäytyminen nuoruudessa voi myös johtaa pitkäaikaisiin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin, mikä korostaa yhteisöllisyyden merkitystä paitsi yksilön, myös yhteiskunnan näkökulmasta.

Miten yhteisöllisyyttä sitten tuetaan?

Yhteisöllisyyden tukeminen vaatii aktiivisia toimia niin perheiltä, kouluilta kuin laajemmalta yhteiskunnalta ja myös meiltä SOS-Lapsikylässä. Yhteisöllisyys ei voi rakentua ilman muita ihmisiä. Lapsi ja nuori tarvitsee yhteisöllisyyttä kokeakseen ympärilleen ryhmän, jossa hän kokee olevansa turvassa, jossa hän tulee kuulluksi ja arvostetuksi. Ryhmässä ja kohdatessa muita ihmisiä lapsi voi harjoitella ryhmätyötaitoja, oppia sosiaalisia normeja, selkeää kommunikaatiota ja vertaissuhteiden vaatimia taitoja. SOS-Lapsikylän ennaltaehkäisevän työn toiminnot voivat auttaa lapsia ja nuoria löytämään paikkansa yhteisössä ja tarjoavat heille mahdollisuuden osallistua yhteiskuntaan rakentavalla tavalla. Kolmannen sektorin toimijana kykenemme toimimaan joustavasti ja vastaamme nopeasti paikallisiin tarpeisiin ja kehitämme uusia toimintamuotoja, jotka voivat tavoittaa erityisesti ne lapset ja nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä yhteisöjen ulkopuolelle.

Yhteisöllisyys auttaa lasta kasvamaan mahdollisuuksiensa mittoihin

Yhteisöllisyys on keskeinen tekijä lasten ja nuorten kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Sen puuttuminen voi johtaa vakaviin henkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, jotka voivat vaikuttaa yksilön elämään pitkälle aikuisuuteen. Siksi on tärkeää, että kaikki lapsen ympärillä toimivat aikuiset mahdollistavat yhteisöllisyyden kokemuksen, etenkin silloin, jos lapsen luonnollisessa ympäristössä yhteisöllisyyden kokeminen on haastavaa tai se ei mahdollistu. Tämän kautta voimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi ja mahdollisuuksiensa mittoihin.

Lähteet:

Cohen, S., & Wills, T. A. (1985). Stress, social support, and the buffering hypothesis. Psychological Bulletin, 98(2), 310-357. https://lchc.ucsd.edu/MCA/Mail/xmcamail.2012_11.dir/pdfYukILvXsL0.pdf

Erikson, E. H. (1968). Identity: Youth and Crisis. Norton & Company. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1002/bs.3830140201

Hawkley, L. C., & Cacioppo, J. T. (2010). Loneliness matters: A theoretical and empirical review of consequences and mechanisms. Annals of Behavioral Medicine, 40(2), 218-227. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3874845/pdf/nihms538929.pdf

Kalliokoski, T. (2020). Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta (Akateeminen väitöskirja). Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/items/39846ab3-dd64-4d84-9280-bf63fd108cfb

Kiuru, N., Aunola, K., Vuori, J., & Nurmi, J.-E. (2012). The role of peer groups in adolescents’ educational expectations and adjustment. Journal of Youth and Adolescence, 41(2), 168-181. https://www.tandfonline.com/doi/epdf/10.1080/02673843.2020.1828109?needAccess=true

McMillan, D. W., & Chavis, D. M. (1986). Sense of community: A definition and theory. Journal of Community Psychology, 14(1), 6–23. https://www.researchgate.net/publication/235356904_Sense_of_Community_A_Definition_and_Theory

Putnam, R. D. (2000). Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. Simon & Schuster.

Ruchkin, V., Koposov, R., Vermeiren, R., & Schwab-Stone, M. (2003). Suicidal ideations and attempts in juvenile delinquents. Crisis: The Journal of Crisis Intervention and Suicide Prevention, 24(4), 181-187.

Tontti, J. (2008). Julkaisussa: Psykologia. 43, 2, s. 141-143