Investointi lapsiin on investointi tulevaisuuteen – OP Ryhmä ja SOS-Lapsikylä rakentavat yhdessä kestävää huomista
Jos on tavattoman vahva, pitää olla myös tavattoman kiltti. OP Ryhmä toteuttaa tätä Peppi Pitkätossun ajatusta investoimalla lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Yksikin syrjäytymiseltä välttynyt lapsi tuottaa investoinnin moninkertaisena takaisin koko yhteiskunnan hyväksi.
SOS-Lapsikylässä lasten, nuorten ja perheiden heikentynyt tilanne näkyy joka päivä. Apuu-chattiin tulee vuosittain lähes 60 000 yhteydenottoa, joista vain osaan pystytään vastaamaan. Keskusteluissa lapset kertovat kokemastaan ahdistuksesta, kiusaamisesta tai siitä, että heiltä puuttuu elämästään läsnä oleva aikuinen. Myös vanhempien jaksaminen ja perheen taloudellinen tilanne huolettaa. Unelmista totta -harrastustuen hakemusten määrä on viime vuosina moninkertaistunut, sillä harrastukset ovat usein ensimmäisenä karsittavien listalla, kun perheen taloudellinen tilanne heikkenee.
SOS-Lapsikylän kautta apu menee perille kaikista heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille. Parasta palautetta työn vaikuttavuudesta ovat lasten ja nuorten kokema turvallisuuden ja osallisuuden tunne. ”Kiitos, kun pelastitte mun ystävän hengen”, on yksi pysäyttävistä Apuu-chatissa kuulluista kohtaamisista.
”Meidän perusajatuksemme on luoda maailmaa, jossa kaikkien lasten ja nuorten on hyvä elää ja kaikkein heikoimmassakin asemassa oleva lapsi ja nuori saa kasvaa mahdollisuuksiensa mittoihin. Suurin osa käynnistämästämme toiminnasta, kuten Apuu-chat ja Unelmista totta -harrastustuki, syntyy lasten ja nuorten esiin nostamista tarpeista – siitä, mitä he tarvitsisivat elämäänsä ja arkeensa”, kertoo SOS-Lapsikylän ehkäisevän työn johtaja Elina Stenvall.
Stenvallin mukaan on erityisen tärkeää, että myös yritykset ovat turvaamassa lasten oikeuksien toteutumista.
”Yritykset ovat kiinteä ja tärkeä osa yhteiskuntaa, joten on luontevaa, että kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat myös yrityksissä tiedossa. Yritysten vastuu ulottuu lapsiin monista suunnista: millaiset ovat yritysten toimintatavat perheellisille työntekijöille? Miten yritys huomioi omissa arvoketjuissaan lasten aseman erilaisissa yhteiskunnissa?”
”OP Ryhmä ja sen osuuspankkiverkosto on yksi Suomen suurimmista liikunnan ja urheilun tukijoista. Taloudellinen tilanne näkyy monissa perheissä myös lasten ja nuorten mahdollisuuksissa harrastaa, ja siksi SOS-Lapsikylän työn tukeminen luo osaltaan toiveikkaampaa tulevaisuutta”, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.
OP Ryhmä tukee SOS-Lapsikylää 150 000 eurolla. Summa kohdistuu erityisesti valtakunnallisesti toimivaan Apuu-chatiin ja Unelmista totta -harrastustukeen. Apuu-chatin tiimivastaava Reetta Kosonen kertoo, että lahjoitus mahdollistaa chatissa esimerkiksi lisätyövoiman käytön tilanteissa, joissa lapsia jää eniten kohtaamatta iltaisin tai lasten arkeen vaikuttavien kriisien yhteydessä. Myös vapaaehtoisten koulutukseen voidaan käyttää enemmän henkilöstön aikaa – mitä enemmän on vapaaehtoisia, sitä useampia lapsia ehditään kohtaamaan. Tänä vuonna käytyjä keskusteluja on syyskuun alussa jo yli 25 000.
Unelmista totta -harrastustuen ohjelmapäällikkö Päivi Häikiö sanoo, että OP Ryhmän lahjoituksen avulla yli 200 lasta saa harrastustuen vuoden ajaksi. Harrastustuen jakaminen on mahdollista vain lahjoittajien avulla.
”Harrastuksella on monen vanhemman mukaan ratkaiseva vaikutus lapsen hyvinvointiin. Lukuisat apua saaneet kertovat lapsen itsetunnon vahvistuneen ja vanhemman huolen vähentyneen. Parhaimmillaan harrastuksella voi olla syrjäytymiseltä suojaava vaikutus – joukkoon kuuluminen ja kokemus osallisuudesta on hyvinvoinnin perusta”, toteaa Häikiö.
Lue lisää Apuu-chatista tästä ja Unelmista totta -harrastustuesta tästä.
Yhteystiedot:
Reetta Kosonen
Tiimivastaava, Apuu-chat
p. 044 761 4188
reetta.kosonen@sos-lapsikyla.fi
Päivi Häikiö
Ohjelmapäällikkö, Unelmista totta
p. 0447614197
paivi.haikio@sos-lapsikyla.fi
Elina Stenvall
Ehkäisevän työn johtaja
p. 050 584 0279
elina.stenvall@sos-lapsikyla.fi
OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja yli 14 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi