“Tajusin, että saan olla hyvä koulussa, jos teen paljon maaleja”

Laulaja-lauluntekijä Samuli Putro haki koulussa turvaa erilaisista rooleista. Hän ymmärsi jo varhain, ettei voi puuttua kiusaamiseen joutumatta itsekin kohteeksi. 

Lauluntekijä-laulaja Samuli Putro aloitti koulutiensä Raahessa 1970-luvun lopussa. Tuolloin pieni Perämeren rantakaupunki eli teräksestä, ja kaikki tunsivat toisensa. 

Siksi Samulikaan ei ollut aina varma, suhtautuivatko opettajat häneen kannustavasti siksi, että hän on hyvä ainekirjoittaja vai siksi, että hänen oma äitinsä oli opettajana Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa. 

“Pohdin, pyydetäänkö minua lukemaan ainetta luokan eteen siksi, että opettajat ovat äitini kavereita. Se on asia, mistä en ole päässyt eroon vieläkään. Kyseenalaistan melkein aina kaiken, että olenko syntynyt kultalusikka suussa, tai missä nyt lieneekään”, Putro kertoo SOS-Lapsikylän podcastsarjassa Ei jätetä lapsia yksin. 

Kirjailija Elina Hirvosen juontaman sarjan teemana on kannattelu eli se, miten kaikkien aikuisten pitäisi huolehtia ja välittää myös muiden lapsista kuin omistaan. Neljännen jakson aiheena on koulumaailma – ja erityisesti kouluviihtyvyys.  

Samuli Putro kertoo podcastissa, että hänen kouluviihtyvyyteensä liittyi monia kerroksia ja vaiheita, myös murrosikä. 

“Koulu oli minulle tiettyyn rajaan asti helppoa. Siihen sisältyi kuitenkin sellainen asetelma, että jos pärjää koulussa hyvin, niin se laittaa minut johonkin positioon suhteessa niihin, jotka eivät pärjää. Ja useimmiten kovikset, jotka eivät pärjänneet, ärsyyntyivät niistä, jotka pärjäävät,” Putro muistelee. 

Hänen mielikuvansa koulusta liittyvät usein tällaiseen “politikointiin”, erilaisten asemien ja roolien hakemiseen. Hän kertoo ymmärtäneensä jo viidennellä tai kuudennella luokalla, että hänen täytyy pärjätä myös jollain “kovisten” suosimalla alueella pysyäkseen turvavyöhykkeellä. 

“Tajusin, että jos teen jalkapallossa maaleja, saan pärjätä hyvin koulussa. Kukaan ei halua vetää turpaan sitä, joka tekee eniten maaleja”, Putro sanoo.  

Kiusattua puolustava joutuu kiusatuksi

Usein tasapainottelu liittyi kiusaamiseen ja suoranaiseen väkivallan uhkaan. Putron laulu Milloin jätkät tulee kertoo juuri tällaisesta asetelmasta.   

“Yläasteella Raahessa oli eräs jäbä, jonka ulkonäkö antoi helppoja mahdollisuuksia verbaaliselle solvaamiselle, ja sitä tapahtui toistuvasti. Muistan jollain välitunnilla oivalluksen, että nyt se alkaa taas, mutta täytyy pitää oma suu kiinni. En ollut niitä haukkujia, mutta minulla ei myöskään ollut rohkeutta mennä väliin, vaikka tajusin että pitäisi”, Putro sanoo.   

Riskinä oli joutua itse kiusaamisen kohteeksi. 

“Mutta silti olisi hyvä, että uskaltaisi.” 

Kasvatuspsykologian professori Niina Junttila ymmärtää nuorta raahelaispoikaa. Tutkimuksen perusteella on juuri niin, että kiusaajaa puolustava joutuu helposti itse uhriksi. 

“Se joka lähtee puolustamaan, voi olla seuraava, jota lähdetään kiusaamaan”, Junttila kertoo podcastissa. 

“Ellei hän ole ryhmässä itse valta-asemassa, tai juurikin paras maalintekijä tai vastaavaa.”

Tämä dynamiikka tai kauhun tasapaino myös mahdollistaa kiusaamisen jatkumisen.  

“Tämä on yksi niistä isoista asioista, joka pitäisi muuttaa. Siihen ei ole oikeita vastauksia mutta hyvä, että siitä puhutaan ääneen.”

Tutkimuksesta tiedetään myös, että kiusaaja voi olla samaan aikaan kiusattu – ja toisinpäin. 

“Se on yksi ihmisen taistele tai pakene -mekanismeja. Aivot reagoivat kiusaamisen, syrjinnän tai torjunnan tunteisiin niin, että jotain pitää tehdä.”

Vaihtoehdot ovat Junttilan mukaan usein jähmettyminen tai pakeneminen fyysisesti tai henkisesti. Toinen vaihtoehto on taistella vastaan piikit pystyssä, tehdä itsestään kiusaajaa pelottavampi.

“Nuorten kokemuksissa tulee paljon esiin tätä, että on mieluummin pelätty, vihattu tai toimii vastoin omia arvojaan kuin se, ettei ole yhtään mitään,“ Junttila sanoo. 

Samuli Putro muistaa nuoruudestaan myös tilanteita, joissa hän on joutunut puolustamaan itseään jonkinlaisen kunnian nimissä. Tällaisessa ympäristössä navigoinnilla on ollut seurauksensa, joista Putro kertoo jaksossa lisää. 

Nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa kiusaamisesta

Tutkimusten mukaan koulukiusaaminen on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana, ja yhtenä syynä siihen on Junttilan mukaan koulukiusaamisen vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn pyrkivä valtakunnallinen KiVa Koulu -toimenpideohjelma. 

Toisaalta koronavuosien jälkeen hyvä kehitys on pysähtynyt. Myös teknologia on tuonut mukanaan näkymättömämpiä kiusaamisen muotoja, kuten ostrakismin eli ulossulkemisen. 

Opettajien on helppo puuttua asiaan, jos välitunnilla suu soi ja nyrkit heiluvat, mutta sanatonta satuttamista on hankalampi tunnistaa. Eli vaikka sitä, jos yhdelle käännetään aina selkä tai häntä ei koskaan katsota silmiin.   

“Ei se, että tönii, potkaisee tai sanoo pahasti, vaan se, että ei tee yhtään mitään. Se  on kaikkien aikojen käytetyin rangaistusmenetelmä”, Junttila kuvaa. 

Toisessa ääripäässä koulukiusaaminen on raaistunut. 

SOS-Lapsikylä tavoittelee järjestönä sitä, että koulukiusaamisen eri muodot ja tasot tunnistettaisiin paremmin, ja esimerkiksi väkivaltatilanteissa ei puhuttaisi enää kiusaamisesta vaan juuri väkivallasta.  

Niina Junttila sanoo, että myös nuoret tarvitsevat enemmän tietoa kiusaamisesta. 

“Näkyvästä kiusaamisesta on tullut hävettävää, ja harva kehtaa kannustaa koulukavereitaan välitunnilla tappeluun, mutta näkymätön satuttaminen tai toisaalta ääriteot ovat vielä ehkä tunnistamattomia asioita.” 

Vaikka koulukiusaamisesta puhutaan paljon ja sitä pidetään yleisesti tuomittavana, se on edelleen yleistä. Keskimäärin jokaisessa yläkoulun luokassa on lapsi, jota kiusataan.

Ymmärtävätkö kiusaajat ja ne, jotka kiusaamisen mahdollistavat, mitä tekevät? 

Kyllä ja ei. Niina Junttila kertoo, että tutkimuksessa näkyy, miten jotkut kiusanneet toivovat, että joku olisi sanonut, että kiusaat ja se on väärin. 

“Mutta jos ei ole oppinut sosiaalisia taitoja tai on kasvanut ympäristössä, jossa toisia kohdellaan kaltoin, niin se on itselle normaalia”, Junttila sanoo. 

“Nuoret ovat viisaita ja ymmärtävät asioista paljon, mutta se ei poista meidän aikuisten vastuuta ohjata heitä erilaisissa tilanteissa ja kertoa, miten pitäisi toimia.” 

Parasta on pysyä outona

Asiat ovat muuttuneet paljon myös sitten Samuli Putron kouluvuosien. Sukupuoliroolit ovat väljentyneet ja poikienkin vaatekaappiin on tullut tilaa useammille rooleille. Putro ei silti usko, että hänen kaltaisellaan taiteellisella, esiintymishaluisella ja koulussa hyvin pärjäävällä pojalla olisi tämän päivän Raahessa yhtään helpompaa. 

“Ikävä kyllä”, Putro sanoo. 

“Perusasetelmat eivät valtavasti muutu. Lähestulkoon kaikilla ihmisillä on varsinkin murrosiässä erilaisuuden kokemus. Se aiheuttaa yrityksen samankaltaistaa itseään muiden kanssa. Se taas on väkivaltaista itseä kohtaan. Minulle ei kuitenkaan tapahtunut mitään pysyvää pahaa eikä ymmärrys siitä, mikä minä olen tai haluaisin olla, kadonnut kouluaikana.”

Vahvaan oman identiteetin säilymiseen vaikutti Putron mukaan se, että hän sai myös toistuvasti hyvää palautetta. Niin opettajilta kuin muualta kouluympäristöstä. 

“Kuutta tyyppiä, joiden mielestä olin rasittava, vastassa oli kuusi tyyppiä, joiden mielestä osasin tehdä hienon kappaleen. Kun niitä puoltoääniä tulee koko ajan, niin ymmärtää, ettei se toinen porukka välttämättä olekaan oikeassa.”     

Niina Junttila ilahtuu ajatuksesta. 

“Tuo on älyttömän hienosti sanottu. Lapsi tai nuori voi kokea tosi ikäviä asioita, mutta aina on mahdollisuus korjaaviin kokemuksiin. Jokainen hetki on puoltoääni sille, että sä olet hyvä tyyppi. Parasta on, että pystyy säilyttämään omituisen itsensä, omat päämääränsä, tavoitteensa ja persoonansa. Toivoisin sitä ihan kaikille.”

Kuuntele jakso tästä!