Lapsioikeuslakimies pohdiskelee: Hallinto-oikeuden suulliset käsittelyt osana lastensuojelun prosessia

Olen työskennellyt Lastensuojelun lakimiespalvelun lakimiehenä vuodesta 1998 alkaen ja istunut satoja, ellen tuhansia kertoja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä lastensuojeluviranomaisen avustajana tai asiamiehenä. Itseasiassa Lastensuojelun lakimiespalvelun syntyhistoria linkittyy juurikin suullisiin käsittelyihin, joita hallinto-oikeuksissa alettiin tuolloin Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoitteen mukaisesti enenevässä määrin järjestää. Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimuksen mukaisesti asianosaisille tuli nimittäin tarjota tilaisuus kertoa omat näkemyksensä suoraan asian ratkaisevalle hallinto-oikeudelle. 

Urani alussa suulliset käsittelyt koskivat säännönmukaisesti valitusasioita. Vuodesta 2008 alkaen hallinto-oikeudet ovat ratkaisseet valitusasioiden lisäksi myös johtavan viranhaltijan hakemuksesta ns. vastentahtoiset huostaanottoasiat ensiasteena, eli asiat, joissa huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi ovat vastustaneet huostaanottoa tai sijaishuoltoon sijoittamista. Näitä on noin 20 % kaikista huostaanotoista, muut perustuvat asianosaisten suostumukseen.

Lastensuojelun lakimiehen kiveen kirjoitetut ja oikeusturva-ajattelun myötä muuttuneet ohjenuorat

Palkitsevinta pitkässä urassa on mielestäni se, että asiat eivät enää ole täysin mustavalkoisia, vaan myös harmaan sävyt alkavat näkyä. Tämä pätee myös siihen, miten ajatukseni hallinto-oikeuksien suullisista käsittelyistä on aikojen kuluessa muuttunut ja muotoutunut.

Keskeisimmät asiat ovat kuitenkin pysyneet samana.  Lastensuojeluasiassa ei nimittäin mielestäni ole vastapuolia vaan kaksi tai useampi osapuoli, joilla on erilainen näkemys lapsen edusta. Hallinto-oikeuden tehtävänä on nähdäkseni löytää lapsen etua parhaiten toteuttava oikeudenmukainen tasapainoa eri intressien välillä. En ole koskaan myöskään voittanut tai hävinnyt yhtään lastensuojeluasiaa, vaikka hallinto-oikeudet ovat aika ajoin päätyneet toisenlaiseen arvioon asiassa kuin minä. Jos hallinto-oikeus on perustellut päätöksensä hyvin ja selkeästi, olen pääsääntöisesti myös itse vakuuttunut ratkaisun oikeellisuudesta ja lapsen edun mukaisuudesta. 

Se, miten miellän suullisen käsittelyn merkityksen viranomaisen näkökulmasta, on sen sijaan muuttunut. Olen vahvasti sitä mieltä, että viranomaisen näytön on muodostuttava asiakirjoista, joihin asianosaiset ovat saaneet tutustua ennen suullista käsittelyä. Tätä edellyttää lähtökohtaisesti jo asianosaisten oikeusturvan toteutuminen, ja toki myös se, että hallinto-oikeusprosessi on lähtökohtaisesti kirjallista.  Suullinen käsittely järjestetään ennen kaikkea asianosaisten oikeusturvan tehostamiseksi, koska heillä, toisin kuin viranomaisella, ei ole mahdollisuutta hankkia laajaa asiakirjaselvitystä oman näkemyksensä tueksi.

Saliin ei nähdäkseni myöskään voi mennä ”ampumaan kärpästä tykillä” ja leegiolla todistajia, jotka tarpeettomasti toistavat suullisessa käsittelyssä asiakirjoista jo ilmeneviä seikkoja hallinto-oikeusprosessin luonne huomioiden.  Jos viranomainen kutsuu todistajia suulliseen käsittelyyn täydentääkseen kirjallista näyttöä, on syytä pohtia, onko asian valmistelu ollut puutteellinen ja onko näyttöä mahdollista täydentää kirjallisesti ennen suullista käsittelyä.

Asianosaisten oikeusturvan näkökulmasta on nähdäkseni myös erittäin ongelmallista, jos he kuulevat vasta suullisessa käsittelyssä ensimmäisen kerran lastensuojeluviranomaisen tai todistajan kertomana asioita, joilla on merkitystä huostaanottoa koskevassa asiassa. Jokaisen oikeusturva on perustuslailla suojattu, ja julkisen vallan velvollisuutena on varmistaa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lainsäätäjän ohjeen mukaisesti julkisen vallan tulee paitsi itse pidättäytyä puuttumasta perus- ja ihmisoikeuksiin myös edistää niitä aktiivisesti.   

Lastensuojelulaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki ohjaavat toimintaa oikeussalissa  

Hallinto-oikeusprosessi on kiinteä osa lastensuojelun prosessia, ja siksi siinä on nähdäkseni noudatettava lastensuojelulain keskeisen periaatteen mukaisesti hienovaraisuutta ja kunnioitettava lastensuojelun asiakaslapsen ja hänen vanhempiensa ihmisarvoa sosiaalihuollon asiakaslain edellyttämin tavoin. Viranomaista avustavan lakimiehen on toki puhuttava asioista asioiden oikeilla nimillä, mutta mielestäni suora puhe ei ole vastoin hienovaraisuuden periaatetta, kun pyrkimyksenä on kertoa huostaanoton syyt selkeästi ja ymmärrettävästi.

Henkilökohtaisesti olen oppinut luottamaan siihen, että hallinto-oikeuksien kokoonpanot kykenevät tekemään lapsen edun mukaisia ratkaisuja hyvin perusteltujen viranomaisten hakemusten ja päätösten sekä ratkaisun laillisia edellytyksiä osoittavien liiteasiakirjojen perusteella. Samalla hallinto-oikeus pystyy tasapainottamaan viranomaisten ja asianosaisten välistä valtasuhdetta ottamalla huomioon myös asiaan osallisten prosessissa esittämän kirjallisen ja suullisen selityksen. 

Lapsen lastensuojelun asiakkuus on kokonaisuus, joka on alkanut ennen hallinto-oikeusprosessia ja jatkuu vielä sen jälkeenkin. Hallinto-oikeuden suullinen käsittely ei siksi saa haitata lastensuojeluviranomaisen tai sijaishuoltopaikan mahdollisuutta tehdä yhteistyötä lapsen ja vanhemman kanssa vielä käsittelyn jälkeenkin. Suullisesta käsittelystä ei etenkään saa aiheutua asianosaisille lisätraumaa.