Rohkeasti lapsen puolesta -mitali Māra Bitelle  

16.5.2024
Uutiset

SOS-Lapsikylä ry palkitsee vuosittain lasten puolesta uraa uurtaneita. Yksi vuoden kahdesta 2023 Rohkeasti lapsen puolesta -mitalista myönnettiin SOS-Lapsikylä Latvian kunniajäsen Māra Bitelle. 

Suomen SOS-Lapsikylä ry on valinnut Rohkeasti lapsen puolesta -mitalin saajat kunnianosoituksena periksiantamattomasta työstä lasten hyvinvoinnin eteen. Vuoden 2023 mitalin saajia on kaksi, ja ensimmäinen niistä on luovutettu Māra Bitelle

Māra Bite on ollut perustamassa SOS-lapsikylää Latviaan ja vienyt siellä SOS-lapsikylätoimintaa vaikuttavasti ja rohkeasti eteenpäin. Vuodesta 1995 lähtien Māra Bite on ajanut aktiivisesti ja suurella sydämellä SOS-lapsikylätoimintaa Latviassa. Māra Biten usko SOS-lapsikylän mahdollisuuksiin johti SOS-lapsikylän perustamiseen Latviaan vuonna 1997. Bite toimi yhdistyksen puheenjohtajana alusta saakka aina vuoteen 2018 asti. Lähes 21 vuotta kestäneen kauden aikana Latviaan avattiin kaksi lapsikylää, kaksi nuorisotaloa ja SOS-tukikeskus perheille. 

SOS-lapsikylä Lativan kunniajäsen Māra Bite ja puheenjohtaja Kārlis Danevičs.

Tänä päivänä Māra Bite on SOS-lapsikylä Latvian kunniajäsen ja edelleen aktiivisesti mukana kehittämässä yhdistyksen toimintaa. 

Rohkeasti lapsen puolesta -mitali myönnetään vuosittain enintään kolmelle yksityishenkilölle tai yhteisölle, jotka ovat rohkealla toiminnallaan mahdollistaneet lapsille paremman elämän. SOS-Lapsikylä ry:n mitalitoimikunta käsittelee avoimesti kerätyt ehdotukset, ja lopulliset valinnat tekee yhdistyksen hallitus.