Lapsioikeuslakimies pohtii: Suljetut laitokset, lapsen suojelun viimeinen vaihtoehto

Kuuntelin poliisin 8.2.2024 järjestämää tiedotustilaisuutta sekavin ajatuksin ja tuntein. Poliisi esitti siinä suljettuja laitoksia keinona estää alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen ryöstörikosten määriä. ”Suljettu laitos” kalskahtaa korvaani kylmänä ja kovana, kun samassa lauseessa puhutaan alle 15-vuotiaasta lapsesta. Asiasta on toki ollut aiemminkin puhetta, ja silloin näkemykseni on ollut ehdoton ei.

Ristiriitaiset ajatukseni kulkivat tiedotustilaisuutta kuunnellessani aluksi pitkälle historiaan vuoden 1937 lastensuojelulakiin, joka oli paitsi oirekeskeinen myös syyllistä hakeva. Lastensuojelun tarpeessa olivat jo tuolloin niin sanottujen turvattomien lasten lisäksi koulusopeutumattomat lapset tai epäsosiaalisesti käyttäytyvät lapset. Vuoteen 1984 voimassa ollut laki nimesi oireiden lisäksi myös syylliset, joita ovat joko vanhemmat tai lapsi itse. Epäsosiaalisesti käyttäytyvällä lapsella tarkoitettiin esimerkiksi lasta, joka on tehnyt rankaistavan teon tai tavattu juopuneena ja joka voitiin siksi sijoittaa valtion koulukotiin. Lastensuojelun toimenpiteeseen sisältyi seuraamusajattelu, jonka mukaan syyllistä – päihteitä käyttävää tai epäsosiaalista lasta – on rangaistava.

Pikkuhiljaa palasin nykyhetkeen, ja kohtasin todellisuuden. Hyviä ideoita ja pehmeämpiä vaihtoehtoja rikoksilla ja päihteillä oireilevien lasten tilanteen korjaamiseksi ei enää ole. Nyt ehdoton ei suljetuille laitoksille on vaihtunut ja vaihtumassa varovaiseen kyllään.

Lapsen sijoitus suljettuun laitokseen ei voi olla rangaistus

Lapsen sijoituksen rangaistusluontoisuuteen emme tietenkään voi 2020-luvun oikeusvaltiossa palata monestakaan eri syystä. Valitettava tosiasia tässä hetkessä on kuitenkin se, että nykymuotoisella laitoshuollolla ei kyetä vastaamaan vaikeimmin päihteillä, rikoksilla ja väkivallalla oireilevien lasten tarpeisiin. Syynä tähän eivät kuitenkaan ole yksin laitokseen sijoitetun lapsen perus- ja ihmisoikeuksia suojaavat säännökset lastensuojelulaissa, kuten usein kuulee väitettävän, vaan myös se, että haastavimmin käyttäytyvien lasten tarpeet ovat radikaalilla tavalla muuttuneet ja muuttumassa. Lainsäädäntöä on muutettava siten, että se vastaa paremmin ajankohtaisen tilanteen vaatimuksiin lasten tarpeista lähtien ja mahdollistaa intensiivisemmän, pitempikestoisen ja vaikuttavan työskentelyn sijoitetun lapsen kanssa.  

Historian havinasta johtuen suljetuille laitoksille annetun varovaisen kyllän ehtona on se, että asiaa valmisteltaessa painopiste on nimenomaan lapsen suojelemisessa, eikä esimerkiksi yhteiskunnan suojelemisessa pahantapaisilta lapsilta tai aikuisten työskentelyn helpottamisessa. Sijoitus suljettuun laitokseen tulee arvioida aina kunkin lapsen yksilöllisen edun näkökulmasta laaja-alaisesti toimenpiteen hyötyjä ja haittoja lapsen näkökulmasta arvioiden. On myös muistettava, että lapsella on aina oikeus erityiseen suojeluun, tukeen ja turvaan. Sijoituksen tulee olla kuntouttava ja hoidollinen.  

Panostus varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen

Emme kuitenkaan voi yhteiskuntana tyytyä tilanteen ratkaisuna pelkästään muuttamaan lainsäädäntöä siten, että voimme sulkea lapsia entistä tiukempiin suljettuihin laitoksiin heidän itsensä ja yhteiskunnan suojelemiseksi rikollisilta teoilta. Meidän on yhteiskuntana kyettävä puuttumaan tehokkaasti tilanteeseen ennen kuin lapsi alkaa oireilla rikoksilla tai käyttää päihteitä ongelmallisella tavalla.

Monien muiden asiantuntijoiden tavoin olen puhunut varhaisesta puuttumisesta ja vaikuttavasta ennaltaehkäisevästä tuesta lapsille ja perheille koko työurani ajan – neljännesvuosisadan. Teen sen vielä kerran ja tulen jatkossakin niin tekemään. Varhainen, tosiasiallisesti tehokas ja vaikuttava tuki lapsille ja perheille loistaa nimittäin arjessa poissaolollaan. Se löytyy yleensä juhlapuheesta, hallituksen esityksistä, selvityksistä tai mietinnöistä.

Suomella ei ole alhaisen syntyvyyden maana varaa menettää yhtään tulevaisuutta suljettuun lastensuojelun laitosyksikköön. Lapsi ei yleensä ala rötöstellä tai käyttää päihteitä yllättäen, vaan se tapahtuu pikkuhiljaa. Kierre on katkaistava ennen kuin se kunnolla edes alkaa. Meidän on vihdoin ryhdyttävä sanoista tekoihin.

Meidän on keskitettävä enemmän voimavaroja aikaan ennen lastensuojelun asiakkuuden alkua. Aikaan, jolloin lapsen ja lapsiperheen ongelmien tai pulmien ilmentyminen on vasta ammattilaisen tai muun lapsen kanssa toimivan aikuisen aavistus. Aikaan, jolloin nupullaan olevien ongelmien tai pulmien kärjistyminen on vielä mahdollista torjua.

Lapsuus suljetussa laitoksessa ei ole yhdenkään lapsen edun mukaista, ja siksi meidän tulee yhteiskuntana toimia vihdoin ja viimein etupainotteisesti ja tehokkaasti. Maassamme vallitsevaa yksin pärjäämisen kulttuuria on ravisteltava siten, ettei avun pyytäminen ja sen saaminen ole häpeä, vaan osoitus vanhemman vastuullisuudesta. Kyse on arvoista ja asenteista. Lapsen ja hänen etunsa asettamisesta etusijalle.