Turvallinen arki on mielenterveyden perusta 

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen korostaa turvallisen arjen ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin perustana sekä sen ylläpitäjinä. Usein pienet asiat ja arjen rutiinit ovat parasta turvallisuuden rakentamisessa. Järjestöillä, vapaaehtoisilla ja työn tukijoilla on iso rooli esimerkiksi ennaltaehkäisevän toiminnan järjestämisessä. 

Lasten ja nuorten henkisestä pahoinvoinnista ja mielenterveyshäiriöiden lisääntymisestä puhutaan paljon julkisuudessa. Elinympäristömme muutokset, perheiden heikentynyt taloudellinen tilanne ja globaalit huolenaiheet tuovat paineita lasten ja nuorten elämään. Pahimmassa tapauksessa ne horjuttavat psyykkistä hyvinvointia. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toteaa ilmiön olevan maailmanlaajuinen. 

Samalla hän muistuttaa, että sadassa vuodessa on tapahtunut paljon hyvää lasten elämässä ja lastensuojelussa. Esimerkiksi vielä 1930-luvulla lapset kohtasivat väkivaltaa, jota pidettiin hyväksyttävänä. Tätä taustaa vasten neuvolat, kouluterveydenhuolto ja muut tukipalvelut ovat muuttaneet tilannetta radikaalisti. Iso muutos on myös se, että vanhemmat tietävät entistä paremmin, miten lasta voi turvallisesti kasvattaa. Myös lapset osaavat kertoa tuntemuksistaan ja pyytää apua. 

Yleisesti katsoen lapsilla menee meillä nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin, kun monia terveyteen liittyviä ongelmia on selätetty vaikkapa rokotuksilla. 

– Suurin osa lapsistamme ja nuoristamme voi hyvin ja he pärjäävät elämässään hienosti, Pekkarinen sanoo. 

Polarisaatio muokkaa kasvuympäristöä

Elämme kuitenkin haasteellista ja ristiriitaistakin aikaa, joka vaikuttaa lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen ja mielenterveyteen. Lasten kasvuympäristöä leimaavat esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat, köyhyys sekä ylisukupolvinen turvattomuus ja syrjäytyminen. 

–  Moni asia yhteiskunnassamme ja lasten kasvuympäristössä on polarisoitunut, kun ääripäät korostuvat. Menestyvien rinnalla on pieni osa väestöä, joille kasaantuu ongelmia. Tämä ero kasvaa valitettavasti koko ajan.  

Nämä perheet ja lapset tarvitsevat erityistä tukea niin lastensuojelun kuin psykiatriankin palvelujen puolelta. Pekkarisen mielestä ammattilaisten yhteistyötä tulisi lisätä, koska tietoja vaihtamalla moni perhe voisi pärjätä kevyemmällä tuella. Iso merkitys on myös sillä, että oma yhteisö kannattelee.  

Erityistuen tarve tulee kuitenkin tunnistaa ja avun tulee olla tasapuolisesti saatavilla. 

Pekkarinen on ilokseen havainnut, että minäkeskeisessä yhteiskunnassamme ihmiset ovat alkaneet tehdä asioita enemmän yhdessä. Näillä pienilläkin yhteisöllisyyden lisäämiseen tähtäävillä toimilla on suuri vaikutus kasvuympäristön turvallisuuden vakiinnuttamiseen. Viranomaisten ja terveydenhuollon ohessa tarvitaan yhteisön tukea.  

– Yhteisöllisyyteen pitäisi saada enemmän voimavaroja. Olen pettynyt kovaan ilmapiiriimme, jossa oletusarvona on se, että aina pitää tulla toimeen vain omillaan. Kaikilla ei ole omaa tukiverkostoa, joten palvelurakenteen tulee olla toimiva ja avun saatavilla, Pekkarinen toteaa. 

Avohuollon palveluilla voidaan saada aikaan paljon. Sosiaalihuollossa esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö toimivat ennaltaehkäisevänä työnä. Pekkarisen mielestä keinovalikoiman tulisi olla mahdollisimman laaja ja ammattilaisten yhteistyön tiivistä.  

Neurokirjojen ominaisuudet kasvussa

Millainen on lasten ja nuorten mielenterveyden ja psyykkisen hyvinvoinnin tilanne? 

– Jos kysyy lapsilta ja nuorilta henkisen hyvinvoinnin tilannetta, he kertovat ahdistuksen lisääntymisestä ja sosiaalisten suhteiden jännittyneisyydestä sekä yksinäisyyden kokemuksista. Lastenpsykiatrit taas vastaavat, ettei lasten ja nuorten vakavien mielenterveyshäiriöiden määrä ole kasvanut. Tällöin tarkoitetaan esimerkiksi psykoosisairauksia. Neurokirjojen ominaisuuksia kuvaavat diagnoosit ovat kuitenkin kasvussa. Näillä tarkoitetaan esimerkiksi ADHD- ja autismikirjon diagnooseja, Pekkarinen kertoo. 

Lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvä oireilu on siis lisääntynyt, vaikka itse häiriöt eivät. Oireilun kasvu selittyy osittain sillä, että oireet tunnistetaan nykyään paremmin ja lapset ja heidän vanhempansa osaavat kertoa niistä esimerkiksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Pekkarinen on tyytyväinen siitä, että apua osataan hakea. Erityisesti apua tarvitaan, jos nuorella tai hänen perheellään on päihdeongelmia ja väkivallan kokemuksia. 

– Myös syömishäiriöitä diagnosoidaan aiempaa enemmän, sillä perheet tunnistavat ne aikaisempaa paremmin. Syömishäiriössä on kyse vakavasta, henkeä uhkaavasta käytöksestä, johon on apua kuitenkin saatavissa. 

Pekkarinen pitää oireilun lisääntymistä vakavana asiana, mutta siinä on myös toivoa mukana, koska oireiden hoitamiseen on yleensä keinoja ja ratkaisuja olemassa.  

Ahdistuneisuus ja masennus lisääntyvät

Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin turvaamisessa riittää haasteita. Lasten ja nuorten ahdistuneisuus ja masentuneisuus sekä sosioemotionaaliset ongelmat ovat yleisiä syömishäiriöiden ja käytöshäiriöiden lisäksi. Noin 20 prosenttia ikäluokasta saa jossain lapsuutensa vaiheessa psykiatrisen tai neurokehityksellisestä häiriöstä kertovat diagnoosin. Näihin kuuluvat esimerkiksi motoriset häiriöt ja oppimisvaikeudet. Masennusoireiden ja ADHD:n lääkityksen käyttö on monikertaistunut niin tytöillä kuin pojillakin.  

– Ongelmat kasaantuvat ja polarisaatio näkyy myös mielenterveyspalvelujen ja lastensuojelun tarpeessa. Kodin ulkopuolelle lastensuojelusyistä sijoitetuista lapsista lähes 70 prosentilla on jokin psykiatrinen tai neurokehityksellinen diagnoosi, kun muista lapsista diagnoosi on 17 prosentilla. Usein lastensuojelun tarpeessa olevilla lapsilla ja nuorilla on useita diagnooseja yhtäaikaisesti, Pekkarinen laskee. 

Vaikeuksien tunnistaminen aikaisessa vaiheessa on tärkeää, koska mielenterveysongelmat kasaantuvat huono-osaisimpien lasten ryhmään. Pekkarisen mielestä oireet tunnistetaan jo kohtuullisen hyvin. Hän kuitenkin kysyy, eikö jotain voisi tehdä jo aikaisemmin. Miksi tilanne päästetään diagnoosien tasolle? 

– Mietin sitä, miksi näkyvillä oleviin oireisiin ei puututa ajoissa. Meillä on hieno palvelujärjestelmä, mutta onko se liian ylivirittynyt ja iso, jolloin perheitä pomputellaan lastensuojelun ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon välillä, eikä kukaan ota vastuuta. On havaittavissa, että vaikeudet pääsevät kehittymään. Lapsen tilanne voi ajan myötä pahentua niin, että hän tarvitsee psykiatrista hoitoa, vaikka aikaisemmassa vaiheessa tilanteeseen olisi voitu puuttua psykososiaalisen tuen avulla. Jos lapsi ja perhe saisivat ajoissa moniammatillista apua, ei ehkä tarvittaisi tukea näin paljon. 

Pekkarinen odottaa sote-uudistukselta parannusta tähän, kun 300 tapaa toimia on nyt vaihtunut 20 tavaksi toimia. Pekkarinen toivoo rakenteiden selkiytyvän, jotta varhaisessa vaiheessa saadulla tuella voidaan vaikuttaa perheen ja lapsen tilanteeseen ja korjata sitä. 

Arjen rutiinit ja yhdessäolo perustana 

Henkisen hyvinvoinnin perusta on kodin ja lähipiirin turvallisuudessa. Vaikka esimerkiksi maailmalta tulevat uutiset luovat epävarmuutta muiden asioiden ohessa, tulisi meidän jaksaa elää hyvää, tavallista elämää tämän kaiken keskellä. Pekkarinen toteaa, että arjen rytmin säilyttäminen on yksi henkisen hyvinvoinnin tukijaloista. 

– Lapsen hyvinvoinnin lähtökohtana on perheen, lähipiirin ja ystävien yhdessäolo ja läheisyys. Lähipiirin ihminen voi olla vaikka bussikuski, jonka päivittäin näkee ja tervehtii. Arjen rytmiin riittää se, että lapsi saa riittävästi unta, ruokaa, liikuntaa sekä sosiaalisia kontakteja ja mielekästä tekemistä. Turvalliseen ja tasapainoiseen arkeen liittyvät myös elämään kuuluvat tunteet kuten suru, ilo ja viha. Niitä tulee aikuisten käydä lasten kanssa läpi. Läheisyys ja rutiinit auttavat usein lasta enemmän kuin psykiatrinen lääkitys ja terapia, Pekkarinen tiivistää. 

Lahjoituksilla on iso merkitys 

Lasten ja nuorten hyvinvointia tukevilla järjestöillä on Pekkarisen mielestä keskeinen ja korvaamaton tehtävä juuri ennaltaehkäisevässä lasten, nuorten ja perheiden jaksamisen tukemisessa.  

– Palvelujärjestelmämme ei tulisi toimeen ilman järjestöjen tekemää työtä. Suomi on yhdistysten luvattu maa, joten meiltä onneksi löytyy halua auttaa. En osaa ajatella hyvinvointiyhteiskuntaa ilman järjestöjen tekemää työtä. Ne järjestävät yhdessä ja erikseen monia tarpeellisia ja toimivia palveluja. Sekaisin Chat on hyvä esimerkki usean organisaation ja vapaaehtoisten yhteistyöstä nuorten hyvinvoinnin tukemisessa, Pekkarinen kertoo. 

Järjestöjen merkitys on suuri myös tutkimuksen ja selvitysten tekemisessä sekä vaikuttajatyössä. Pekkarinen korostaa avustustyön valvontaa sekä sitä, että järjestöille lapsen etu on ensisijainen, eikä voitontavoittelu. 

– Järjestöissä on paljon erityisosaamista, jota ei muualla ole. Ne tarjoavat myös sellaista ennaltaehkäisevää työtä, jota julkinen sektori ei tuota. 

Lahjoittajien ja vapaaehtoistyöntekijöiden rooli on Pekkarisen mielestä äärimmäisen tärkeä ja hän toivoo, ettei talouden kiristynyt tilanne vaikuta haluun auttaa heikommassa asemassa olevia lähimmäisiä. 

Mikä on lapsiasiavaltuutettu? 

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Lapsiasiavaltuutettu varmistaa, että lasten asema ja oikeudet otetaan huomioon lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Lapsiasiavaltuutettu vetoaa esimerkiksi päättäjiin, jotta alaikäisten mielenterveyspalvelut ja niihin usein linkittyvät päihdetyönpalvelut saadaan riittävälle tasolle. Käytännön toimien lisäksi tarvitaan myös tutkimustyötä ja etenkin monitieteistä tutkimusta, joiden avulla voidaan ennakoiden tarttua ongelmiin.  

Teksti: Johanna Pelto-Timperi

Kuva: Lapsiasiavaltuutetun toimisto