Omannäköistä elämää ja vanhemmuutta – SOScast-vieraina Siiri ja Antti Railio sekä Laura Klemetti

14.12.2023
SOScast

SOScastin uudessa jaksossa vanhemmuudesta ovat keskustelemassa Siiri ja Antti Railio sekä SOS-Lapsikylän E-kumppani Laura Klemetti. Millaista on suurperheen arki ja omannäköinen vanhemmuus?

”Kun liikkuvia palasia on paljon, meillä pitää olla pelivaraa sellaiseen, että pystyy lennosta vaihtamaan suunnitelmaa ja ottamaan koppia asioista”, toteaa Siiri Railio.

Laulaja-lauluntekijä Antti ja lastensuojelussa työskentelevä Siiri pyörittävät suuren uusperheen arkea, johon kuuluu yhteensä seitsemän lasta. Jaksossa he kertovat suurperhearjestaan ja siitä, millaisia oivalluksia he ovat tehneet vanhemmuuteen liittyen. Mikä on heille kaikkein tärkein tekijä arjen sujuvuuden ja lasten kasvatuksen kannalta? Jaksossa keskustelua syntyy myös oman lapsuuden ja kasvatuksen vaikutuksesta vanhempana kasvamiseen.

SOS-Lapsikylän E-kumppani Laura Klemetti toteaa jaksossa, että Suomessa vanhemmuuteen liittyy edelleen vahvasti pärjäämisen ja sinnittelyn kulttuuri.

”Apua uskalletaan hakea yleensä vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo tosi väsyneitä.”

Jakson lopuksi Klemetti antaa kolme ajankohtaista vinkkiä vanhemmille. SOScastin juontajana toimii SOS-Lapsikylän ehkäisevän digityön päällikkö Johanna Virtanen.

Kuuntele koko jakso Spotifyssa!