Nuorten kannanotto ehdotukseen jälkihuollon ikärajan laskusta

SOS-Lapsikylässä toimivat lastensuojelun kokemusasiantuntijanuoret eli SOS-Kehittäjänuoret haluavat tuoda lisäkommenttinsa SOS-Lapsikylän lausuntoon jälkihuollon ikärajan laskemisesta. Yhdymme täysin SOS-Lapsikylän lausuntoon sekä Eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon (täältä voit tarkastella kaikkia hallitukseen esitykseen annettuja lausuntoja). Lisäksi haluamme tuoda esiin niitä inhimillisiä vaikutuksia, joita jälkihuollon ikärajan laskulla olisi. 

Se, että jälkihuollon ikärajaa laskettaisiin heti sen noustua, on lastensuojelun asiakasnuorille jälleen yksi merkki siitä, kuinka heitä pidetään yhteiskunnan kulueränä, josta tulee säästää. Jälkihuollossa ollessaan nuori käy jälkihuollon työntekijänsä kanssa keskustelun puolivuosittain, jossa sovitaan, jatketaanko jälkihuoltoa vai ei, tarkastellaan tuen tarvetta. Nuori joutuu vakuuttamaan, että tuen tarvetta edelleen on, sitä saadakseen. Tämän jälkeen nuorelta kysytään, jatketaanko samalla tuntimäärällä, jolloin hän jälleen asettuu saman kysymyksen ääreen: hän on yhteiskunnalle kuluerä, pitääkö hänen palveluistaan edelleen maksaa näin paljon, vai riittäisikö vähempi. SOS-Kehittäjänuoret haluavat korostaa, että jälkihuoltoa ei myönnetä kenellekään ilman tarvetta, vaan tuen tarpeesta käydään tosiaan säännöllisiä keskusteluja ja tarvetta arvioi nuoren lisäksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä.  

Vanhempien tuen syvä merkitys voi olla vaikea ymmärtää, jos tuki on ollut aina saatavilla. Nuoret aikuiset käyvät usein vanhempiensa luona juttelemassa, syömässä tai jakamassa arkipäivän asioita. Kun päätät muuttaa, voit saada apua muuttojärjestelyihin, kyydin huonekalukauppaan tai apua sähkösopimuksen solmimiseen. Kun haluat lähteä matkalle, vanhemmat voivat tarjota kyydin, kuljettaa juna-asemalle tai toivottaa jännittävässä tilanteessa hyvää matkaa. Voi olla haastavaa käsittää, millä konkreettisilla tavoilla elämään vaikuttaa vanhempien tuen puuttuminen. 

Jälkihuollossa olevalla nuorella ei monesti ole auttavia aikuisia omasta takaa. Elämän aikuiset ja heidän tapaamisensa voi tuoda arkeen paljon lisäkuormitusta ja psyykkistä lastia. Tekijät, joiden vuoksi lastensuojelun piiriin on tultu, eivät monesti häviä nuoren elämästä ja hänen lähipiiristään, kun nuori aikuistuu. Sen sijaan, että vanhemmat tarjoaisivat tukeaan nuorelle, voi nuori aikuinen päätyä tukemaan omia vanhempiaan. Nuoren tuki vanhemmille voi olla konkreettista, kuten rahan lainaamista tai vanhempien tukemista henkisesti. Yhteys vanhempiin ei tuo aina nuorelle lisää tukea, vaan voi lisätä nuoren omaa tuen tarvetta.    

SOS-Kehittäjänuoret haluavat tuoda esiin sitä, mikä merkitys on sillä, että on yksi turvallinen ihmissuhde turvalliseen aikuiseen. 

SOS-Kehittäjänuoret kokevat epäreiluna, että heidän on ensin pitänyt itsenäistyä aivan viimeistään sinä päivänä, kun he täyttävät 18 vuotta ja sen jälkeen heiltä viedään jo kertaalleen heille luvattu pidennetty itsenäistymisen tuki. Harva kotona asuva nuori saa jouluina tai 17-vuotissyntymäpäivänään lahjaksi vaikkapa pyykkikoria, kun lastensuojelussa asuvat nuoret joutuvat tottumaan siihen, että myös iloisina yhdessäolon hetkinä, muistutetaan käytännöllisin lahjoin siitä, että ”tämä on viimeinen joulusi täällä” tai ”omilleen muuton päivä lähestyy”. Suurimmalla osalla kotona asuvista nuorista ei ole tarkkaa aikarajaa sille, koska heidän pitää muuttaa pois kotoa. Lastensuojelusta itsenäistyvillä on, ja usein aikaraja asettuu keskelle toisen asteen opintoja. Tähän aikaan suuri osa kaikista nuorista kokee stressiä ja jaksaminen voi olla heikoilla. Muutto pois turvallisesta kodista voi olla kriisi, johon tarvitsee vahvaa tukea. Mielestämme yhteiskunta on velkaa nuorille, jotka on ensin huostaanotettu yhteiskunnan toimesta ja sen jälkeen itsenäistetty erittäin varhain, vahvan tuen pidemmälle aikuisuuteen kuin vain 23-vuotiaaksi saakka.  

Jälkihuollon ikärajan laskun seurauksena valtiontalouden kulut tulevat tuskin laskemaan, vaan kulut siirtyvät toisaalle, kuten aikuissosiaalityöhön. Siirtymä palvelusta toiseen on valtava riski nuorelle aikuiselle ja onkin todennäköistä, että tällöin putoaa pois palveluista. On myös hyvin todennäköistä, että aikuissosiaalityössä ei osata vastata lastensuojelusta itsenäistyneen nuoren tarpeisiin, palvelu jää käyttämättä ja riski syrjäytyä kasvaa. Syrjäytymisen kulut ovat huomattavasti suuremmat kuin jälkihuoltoon käytettävät varat. 

Kovan työn ja asiantuntijoiden kuulemisen jälkeen jälkihuollon ikärajaa nostettiin vain kaksi vuotta sitten. Ikärajan laskulla lähetämme jälkihuollossa oleville nuorille viestiä siitä, että heidän tukemisensa ei olekaan niin kovin tärkeää. Tämän kaltainen politiikka on poukkoilevaa ja luo epävarmuutta. Puhumattakaan ahdistuksesta, jota joutuvat kokemaan nuoret, joilla on muutenkin huonommat lähtökohdat itsenäiseen elämään.  

Jälkihuoltoon käytettäviä varoja olisi mahdollista ajatella sijoituksena siihen, että nuori pääsee kiinni itsenäiseen elämään, töihin, kykenee toimivaan parisuhteeseen ja saa tukea siihen, etteivät hänen lapsensa enää tulisi lastensuojelun asiakkaiksi ja ylisukupolvinen lastensuojelun asiakkuus ja huono-osaisuus vähenisivät. On tutkimuksellisestikin vaikea arvioida, miten moni hyvää jälkihuoltoa saaneista entisistä lastensuojelun asiakasta onkin pysynyt töissä, lähtenyt opiskelemaan, saanut opiskelunsa suoritettua, välttänyt rikoskierteen tai välttynyt päihdeongelmalta. Jälkihuolto kannattelee nuorta ja tarjoaa sitä tukea, jota hän ei voi perheeltään saada, mutta mikä yhteiskunnan tulee tarjota sijoituksena näiden nuorten tulevaisuuteen. 

Lisätiedot:

Reetta Pauni, kehittämissuunnittelija reetta.pauni@sos-lapsikyla.fi

Anna Hiltunen, vaikuttamis- ja ohjelmatyön asiantuntija anna.hiltunen@sos-lapsikyla.fi