SOS-Lapsikylä ja Nuorten Akatemia edistävät lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta uudessa ESR-koordinaatiohankkeessa

13.6.2023
Uutiset

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatiohanke on osa Euroopan sosiaalirahaston Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa. Hankkeessa koordinoidaan ja tuetaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla rahoitettavia hankkeita, jotka liittyvät lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen ja tasa-arvoon.  Lisäksi hankkeessa kehitetään vaikutusten arviointia.

Huhtikuussa käynnistyneessä koordinaatiohankkeessa annetaan tukea hankkeille niiden haku- ja toteutusvaiheessa. Lisäksi tavoitteena on kehittää ja vahvistaa vaikuttavuuden arviointiin soveltuvia työkaluja erityisesti lasten ja nuorten osallisuuden, tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden huomioimiseksi. Hankkeessa saaduista tuloksista viestitään myös eri viranomaisille, kuten kunnille, hyvinvointialueille ja ministeriöille.  

Koordinaation hankepäällikkönä SOS-Lapsikylässä on aloittanut Elina Weckström ja kehittämissuunnittelijoina Nina Forsström, Venla Eirola sekä elokuussa aloittava Reetta Kalliomeri. Nuorten Akatemian puolella hanketta luotsaavat kumppanuuspäällikkö Urpo Uusitalo ja hankekoordinaattori Venla Sunikka. Hankkeen viestinnän toteutuksesta vastaa Nuorten Akatemian viestintäpäällikkö Henna Sihvonen.

“Tulemme hyödyntämään hankkeessa sekä SOS-Lapsikylän että Nuorten Akatemian lasten, nuorten ja perheiden osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen sekä vaikutusten arviointiin liittyvää asiantuntemusta. Lisäksi haemme uusilla kumppanuuksilla osaamista erityisesti varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen liittyen. Teemme myös yhteistyötä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juuri aloittaneen koordinaatiohankkeen kanssa”, Weckström ja Uusitalo kertovat.

Miten mukaan?

Syksyn 2023 aikana koordinaatiohanke järjestää hakuinfoja yhteistyössä muun muassa ELY-keskusten kanssa. Lisäksi järjestämme rahoituksesta kiinnostuneille toimijoille hakutyöpajoja, jotka keskittyvät lasten, nuorten ja perheiden osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja vaikutusten arviointiin.

Löydät meidät Kuntamarkkinoilta 13.-14.9.2023, joissa annamme mielellämme ajankohtaista tietoa koordinaatiohankkeen hakuihin liittyen. Syyskuun 2023 aikana avautuvat myös hankkeen omat verkkosivut.

Mikä on ESR-koordinaatiohanke?

  • Koordinaatiohankkeen päätoteuttajana toimii SOS-Lapsikylä ja osatoteuttajana Nuorten Akatemia.
  • Koordinoinnilla tuetaan Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjan 4 (työllistävä, osaava ja osallistava Suomi) erityistavoitteen 4.3 valtakunnallisia ja alueellisia ESR+ -hankkeita.

Lisätietoja:

SOS-Lapsikylä
Hankepäällikkö Elina Weckström
elina.weckstrom@sos-lapsikyla.fi
p. 050 306 5588

Nuorten Akatemia
Kumppanuuspäällikkö Urpo Uusitalo
urpo.uusitalo@nuortenakatemia.fi
p. 040 099 5546