SOS-Lapsikylä järjestää selviytymistaitojen ryhmiä lapsille ja nuorille

30.5.2023
Uutiset
Kuva, joss on monen eri ihmisen käsiä yhdessä kasassa etualalla. Monella on koruja ja taustalla näkyy sininen taivas.

Sota vaikuttaa lasten hyvinvointiin monilla tavoilla ja altistaa traumaattisille kokemuksille. Siksi lapsia on tärkeää auttaa toipumisessa. Selviytymistaitojen ryhmässä 8–18-vuotiaat lapset saavat tietoa traumaattisen stressin vaikutuksista sekä harjoittelevat keinoja vaikutusten lievittämiseen ja hallintaan.

SOS-Lapsikylä järjesti ensimmäisen selviytymistaitojen ryhmän (engl. Teaching Recovery Techniques) Ukrainasta sotaa paenneille yläkoululaisille huhtikuussa 2023. Menetelmään kuuluvat myös vanhemmille tarkoitetut tapaamiset. Tapaamisissa vanhemmat saavat tietoa ja kuulevat tavoista, joilla he voivat tukea lastaan toipumisessa. Selviytymistaitojen ryhmä on ennaltaehkäisevä mielenterveystyön interventio, jota käytetään sotatraumalle altistumisen lisäksi myös esimerkiksi luonnonkatastrofeja tai suuronnettomuuksia kohdanneiden lasten kanssa. Menetelmää käytetään maailmanlaajuisesti ja monet lapset ja nuoret ovat hyötyneet ryhmätoiminnasta.

Seuraavan ryhmän valmistelut ovat jo käynnissä ja tarkoituksena on, että Pohjois-Suomessa järjestettävä ryhmä alkaa elo-syyskuussa. 

Taitoja kokemusten kanssa elämiseen

Ryhmiä ohjaavat SOS-Lapsikylän ammattilaiset, joilla on vankka kokemus lasten ja nuorten parissa työskentelemisestä sekä ryhmien ohjaamisesta.

”Ryhmissä ei varsinaisesti työstetä traumakokemuksia, vaan opettelemme yhdessä taitoja, joiden avulla kokemusten ja muistojen kanssa voi oppia tulemaan paremmin toimeen. Tarvittaessa ohjaamme lapsia myös muiden palvelujen piiriin”, sanoo kehittämissuunnittelija Tuula Ylänne.

Ryhmiä järjestetään tällä hetkellä ukrainalaisille, mutta tulevaisuudessa on mahdollista tarjota ryhmätoimintaa myös muille kohderyhmille. Ryhmissä työskennellään tarvittaessa tulkin avustuksella.

SOS-Lapsikylälle koulutuksen menetelmään on tarjonnut Itla (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö), joka myös tukee ryhmätoimintaa. Menetelmän on kehittänyt Children and War Foundation (CWA).

Lisätiedot:

Kehittämissuunnittelija Tuula Ylänne
044 299 4107
tuula.ylanne@sos-lapsikyla.fi

Kuva: Colourbox/Dean Drobot