Vanhempien häpeä ja pelko tulisi lastensuojelussa kohdata avoimesti

On tärkeä ymmärtää, että lastensuojelun asiakkuus ei ole koskaan moite vanhempaa kohtaan, eikä sitä tule sellaisena ottaa. Mielestäni mikään ei ole niin rohkeaa ja vastuullista vanhemmuutta kuin avun ja tuen vastaanottaminen siksi, että pystyy paremmin turvaamaan oman lapsensa kehityksen ja hyvinvoinnin. Suurinta rohkeutta ja vastuunkantoa on kyky jakaa vanhemmuus sijaishuoltopaikan aikuisen kanssa, jos omat voimavarat tai elämäntilanne eivät mahdollista asumista lapsen kanssa samassa taloudessa.

Häpeä, huonommuuden tunne ja pelko. Nuo kolme vanhempien kokemuksissa toistuvaa sanaa jäivät pyörimään päähäni sen jälkeen, kun olin osallistunut Kasper ry:n Vanhempien ääni lastensuojeluun-osallisuushankkeen Kokemukset teoiksi-päätösseminaariin. Seminaarissa käsiteltiin lastensuojelun asiakkuuden omakohtaisesti kokeneiden vanhempien kokemuksia ja heidän mahdollisuuksiaan osallistua palvelujen kehittämiseen omalla panoksellaan.

Osallisuushankkeen yhteistyökumppaneiden lisäksi seminaareissa pääsivät ääneen luonnollisesti myös vanhemmat. Jäin pohtimaan vanhempien ikäviä kokemuksia vielä tilaisuuden jälkeen lastensuojelulain tarkoituksen ja tavoitteiden näkökulmasta. Lastensuojelulain keskeisen periaatteen mukaisesti lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia edistetään ensisijaisesti tukemalla vanhempaa lapsen kasvatustehtävässä.

Myös vanhemman ihmisarvoa tulee suojata

Lainsäätäjä on ohjeistanut, että ristiriitatilanteissakin yhteiskunnan väliintulon tulisi olla perheenjäsenten kehitystä edistävä, objektiivinen ja myönteinen. Lastensuojelussa on aina toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja siten, ettei lapsen tai vanhemman ihmisarvoa loukata. Vanhemman häpeän, huonommuuden tunne ja pelko on tärkeä kohdata ja käsitellä lastensuojelussa, jotta vanhemmuuden tueksi tarkoitetut palvelut ja tukitoimenpiteet voivat ylipäätään olla vaikuttavia ja yhteistyö luottamukseen perustuvaa.

Vanhemmuus on hyvin henkilökohtainen ja herkkä yksityiselämän osa-alue. Siihen liittyvä häpeän tunne saattaa lamauttaa tai aiheuttaa päinvastaisen joskus jopa hyökkäävän reaktion. Nähdäkseni häpeän, huonommuuden tunteen ja pelon päälle on vaikea lähteä rakentamaan lapsen edun mukaisen huolenpidon toteutumisen kannalta tarpeellista myönteistä muutosta vanhemmuudessa. Varsinkin, kun vaikuttava muutostyöskentely edellyttää toimivaa, luottamukseen perustuvaa yhteistyötä lapsen, vanhemman ja lastensuojelun työntekijän välillä.

Häpeää tulisi työstää vanhemman kanssa

Häpeä on tunne, johon voidaan vaikuttaa puheeksi ottamalla. Siksi sitä on tärkeä työstää yhdessä vanhemman kanssa lastensuojelua toteutettaessa.

Häpeää on usein vaikea tunnistaa tai tunnustaa. Siksi lastensuojelun sosiaalityöntekijän on varattava vanhemman tunteiden kohtaamiseen ja käsittelyyn riittävästi aikaa. Vanhempaa on tarvittaessa autettava selkeällä kielellä – ammattislangia ja sivistyssanoja välttäen – sanoittamaan tunne ja tuettava sen kohtaamisessa. Vaikeiden tunteiden käsittely vaatii yleensä useamman kohtaamisen ja aina ymmärrystä ammattilaisen puolelta. Jos vanhempi sitä toivoo, tarvittaessa hänelle on järjestettävä lastensuojeluasiasta sivullinen tukihenkilö tai muu ammattilainen, jonka kanssa vanhempi voi käsitellä häpeän ja huonommuuden tunteitaan ilman kytköstä lapsen lastensuojeluasiaan.

Suora puhe, ongelmien käsittely oikeilla nimillä, toimiva vuorovaikutus, keskinäinen kunnioitus ja ymmärrys lastensuojelun työntekijän ja vanhemman välillä voi parhaimmillaan hälventää häpeää ja pelkoja lisäten luottamusta. Arvostava kohtaaminen vanhemman osallisuuden tunteen vahvistamiseksi ja häpeän tunteen tunnistamiseksi ja häivyttämiseksi vaatii lastensuojelun sosiaalityöntekijältä osaamista, ammattitaitoa ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.

Perheen yhtenäisyyttä vaalitaan

Yleisesti ajatellaan, että oma perhe on luonnollinen kasvuympäristö lasten kasvulle, hyvinvoinnille ja suojelulle. Tästä lähtee myös lapsen oikeuksien sopimus, joka kansallisen lainsäädäntömme tavoin velvoittaa julkisen vallan tukemaan perhettä ja asettaa ensisijaisen vastuun lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista vanhemmalla tai vanhemmille.

Perheet, vanhemmat ja lapset yksilöllisine tarpeineen ovat erilaisia. Jokaisella perheellä, lapsella ja vanhemmalla on omat vahvuutensa ja haasteensa. Vanhemman kyky- ja mahdollisuudet vastata oman lapsensa yksilöllisiin tarpeisiin eivät aina riitä. Syitä on monia. Perheen erottamisen estäminen ja perheen yhtenäisyyden säilyttäminen tukemalla lasta ja vanhempaa kasvatustehtävässä ovat lasten kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi ja lapsen suojelemiseksi tarkoitetun järjestelmämme keskeisiä elementtejä. Tämä osoittaa mielestäni kiistatta, ettei yhteiskunta edes odota tai edellytä täydellistä vanhemmuutta keneltäkään.

Huostaanotto on suurin pelko

Lastensuojelun asiakkuutta ei haluta tai sitä pelätään siksi, että lapsi saatetaan ottaa huostaan. Vaikka lastensuojelun tärkeänä tehtävänä on turvata perheen yhtenäisyyttä ja tukea vanhemman kykyä ja mahdollisuuksia lapsen kasvatustehtävä sitä ei voida koskaan tehdä lapsen suotuisan kehityksen kustannuksella. Lapselle on järjestettävä sijaishuolto viipymättä, kun se on lapsen edun mukaista. Sijaishuollon aikana on kuitenkin aina otettava huomioon lapsen edun edellyttämin tavoin tavoite perheen jälleenyhdistämistä.

On tärkeä ymmärtää, että lastensuojelun asiakkuus ei ole koskaan moite vanhempaa kohtaan, eikä sitä tule sellaisena ottaa. Mielestäni mikään ei ole niin rohkeaa ja vastuullista vanhemmuutta kuin avun ja tuen vastaanottaminen siksi, että pystyy paremmin turvaamaan oman lapsensa kehityksen ja hyvinvoinnin. Suurinta rohkeutta ja vastuunkantoa on kyky jakaa vanhemmuus sijaishuoltopaikan aikuisen kanssa, jos omat voimavarat tai elämäntilanne eivät mahdollista asumista lapsen kanssa samassa taloudessa.

Lastensuojelun asiakkuuteen liittyvän häpeän häivyttäminen on tärkeää paitsi lastensuojelun tuen tarpeessa olevien lasten myös heidän vanhempiensa kannalta.