LäksyApuussa kuunnellaan nuoria tarkalla korvalla

27.12.2022
SOSblogi
Kuva, jossa etualalla tummahiuksinen poika ruutupaidassa katsoo alaspäin. Kuvassa näky myös nuoren tummahiuksisen naisen selkä seka taustalla toinen nuori miest lyhythihaisessa paidassa. Tausta on valkoinen,

SOS-Lapsikylän LäksyApuun toimintaa on kehitetty syksyn aikana palvelumuotoilun keinoin. Pyrimme ymmärtämään asiakasta paremmin ja tuottamaan laadukkaampia palveluita.

SOS-Lapsikylällä haluamme räätälöidä palveluitamme kohderyhmälle sopiviksi ja helppokäyttöisiksi sekä luoda uudenlaisia, innovatiivisia ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin. Palvelumuotoilulla palveluita voidaan kehittää ihmislähtöisesti, niin että asiakas on aktiivisesti mukana. Palvelumuotoilu sisältää prosesseja ja työkaluja kuin myös ajattelumallin, jossa korostuu asiakaslähtöisyys, empatia ja luovuus.

Meille SOS-Lapsikylässä kohderyhmän kuuleminen on palveluiden kehittämisen ytimessä.  Kun asiakas on mukana suunnittelussa, voimme tuottaa palveluja, jotka paremmin vastaavat heidän tarpeitaan.  Asiakkailta voi myös nousta tarve kokonaan uudelle palvelulle.

Korona-aikaan monet etäkoulua käyvät kertoivat Apuu-chatissamme tarvitsevansa tukea koulutehtäviin. Tämän pohjalta ruvettiin suunnittelemaan uudenlaista palvelua, joka tukisi nuorten koulunkäyntiä. LäksyApuu on digitaalinen ja valtakunnallinen palvelu, jossa nuoret saavat kahdenkeskistä ja anonyymia tukea koulunkäyntiin.

Asiakkaat mukana kehittämässä alusta saakka

LäksyApuussa asiakkaat otettiin mukaan toiminnan kehittämiseen jo palvelun suunnittelusta lähtien. Nuorten näkemyksiä kuultiin työpajoissa ja palvelukonseptia muokattiin nuorten toiveiden perusteella. Nuoret toivoivat apua koulutehtäviin sunnuntaisin, jolloin läksypaniikki saattaa iskeä viikonlopun päätteeksi. Tämän toiveen huomioiden palvelemme myös sunnuntaisin. Nuorten toiveita huomioitiin myös palvelun verkkosivun visuaalisessa ilmeessä, joka pyrittiin pitämään yksinkertaisena ja helppokäyttöisenä.

Palvelun avauduttua nuoria on vieraillut mysteerishoppaajina chatissamme. Kohderyhmää edustavat mysteerishoppajat käyttävät palvelua kuin kuka tahansa muu asiakas ja jakavat kokemuksestaan palautetta. He arvioivat esimerkiksi verkkosivua, aukioloaikoja ja itse palvelukokemusta. Mysteerishoppajien palautteen perusteella visualisoimme asiakaspolkuja, joissa arvioitiin LäksyApuun asiakaskokemusta aina chattiin tulosta siitä poistumiseen saakka. Näitä kokemuksia käytetään palvelun jatkokehittämiseen. Pyrimme esimerkiksi tekemään verkkosivusta mahdollisimman helposti löytyvän sitä netin hakukoneilla etsiville.

Lähes kaikki suosittelisivat LäksyApuuta kavereilleen

Käynnissä on ollut myös asiakaskysely LäksyApuussa vierailleille nuorille. Kyselyn avulla kerättiin tietoa aukioloaikojen sopivuudesta, kohderyhmää tavoittavista markkinointikanavista sekä palvelun suositteluindeksistä. Kyselyyn vastanneista 97 % suosittelisi LäksyApuuta kaverilleen, joka tarvitsee apua koulutehtävissä.

Tämä tuntuu hienolta todisteelta siitä, että olemme onnistuneet tarjoamaan nuorille heidän tarvitsemaansa apua ja kohtaamaan heidät heidän toivomallaan tavalla.  

LäksyApuu on siellä missä nuoret ovat

Panostamme läsnäoloon nuorten suosimilla sosiaalisen median kanavilla. Kohderyhmältä tulleen palautteen avulla osaamme kohdentaa tiedottamista oikeille kanaville. Asiakaskyselyn perusteella TikTok tavoittaa parhaiten kohderyhmää. Myös koulua pidettiin tärkeänä tiedonlähteenä, joten aktiivisen TikTok-tilin lisäksi tiedotamme palvelusta myös nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Asiakaspalautteissa ja sosiaalisen median kommenteissa moni nuori on toivonut läksyapua nuoremmille oppilaille. Kohderyhmän toiveesta olemme nyt päättäneet laajentaa palveluamme myös alakoulun kuudesluokkalaisille. Innolla odotamme mahdollisuutta auttaa nuorempiakin oppilaita heidän koulupulmiensa kanssa ja kuulla heidän kokemuksiaan LäksyApuusta. Samalla painotamme entistä vahvemmin työn ennaltaehkäisevää näkökulmaa.

Ehkäisemme koulupudokkuutta

LäksyApuu pyrkii tavoittamaan nuoret, joilla on vaara pudota koulutuspolulta. Haluamme auttaa niitä, jotka eivät syystä tai toisesta saa riittävää tukea ja kannustusta koulunkäyntiin.​ Autamme nuoria läksyissä ja muissa koulutehtävissä, ja meidän kanssamme voi tulla myös juttelemaan koulunkäynnistä yleisesti.

Kohtaamme osallistujat ilman ennakko-oletuksia ja olemme läsnä. Autamme nuorta löytämään itselleen sopivat ja omia tavoitetta tukevat keinot ratkaista haasteita. Tavoitteemme on kannustaa ja vahvistaa nuorten kokemusta itsestään oppijana. ​

Palvelemme suomeksi ja ruotsiksi. Kohderyhmämme ovat 6–9-luokkalaiset ja olemme auki sunnuntaista torstaihin klo 14-18 osoitteessa laksyapuu.fi ja laxhjalpen.fi

LäksyApuu-palvelua tukee merkittävästi pääyhteistyökumppanimme Paulig
Toiminta on myös saanut suuren avustuksen säätiöltä Brita Maria Renlunds minne. 

Kuva: Colourbox

Kirjoittaja

Emmi Reenkola profiilikuva
Kehittämissuunnittelija
044-320 3406