Määräpäänä parempi tulevaisuus

Nuorisotyöttömyys ajaa monet gambialaiset nuoret vaaralliselle matkalle kohti heidän toivomaansa ”parempaa tulevaisuutta”. 27-vuotiaan gambialaisen Mariaman tarina osoittaa, että epävirallisia reittejä pitkin tapahtuvalle maahanmuutolle on myös vaihtoehto, kunhan nuorille on tarjolla heidän tarvitsemaansa tukea ja mahdollisuuksia.
Kun gambialainen Mariama valmistui koulusta vuonna 2016, tulevaisuus näytti epävarmalta. Työmahdollisuuksia oli tarjolla vähän, eikä työttömyys ollut vaihtoehto, sillä Mariaman perhe tarvitsi tyttärensä panosta riittävän toimeentulon turvaamiseksi.
Nuorisotyöttömyys on yksi Gambian suurimmista sosiaalisista haasteista – vuoden 2018 työvoimatutkimuksen mukaan 41,5 prosenttia nuorista on työttömänä.
– Olin turhautunut, joten turvauduin maasta lähtemiseen. Ajattelin, että jos pääsisin ulkomaille, voisin tehdä jotain hyödyllistä ja auttaa perhettäni, Mariama kertoo.
Vuosina 2014–2017 gambialaiset olivat Eurostatin mukaan yksi suurimmista Eurooppaan saapuvista siirtolaisryhmistä, ja tuhansia gambialaisia matkusti Välimeren yli paremman tulevaisuuden toivossa. Gambiassa reittiä kutsutaan nimellä “Back Way” – matka kulkee yleensä Saharan aavikoiden ja Libyan kautta Välimerelle, josta määränpäänä on Eurooppa.
Mariama tiesi matkan olevan kallis ja vaarallinen, mutta hänen halunsa tarjota parempi tulevaisuus perheelleen oli suurempi kuin matkaan liittyvä pelko.
Odotukset vaihtuivat pettymykseen
Mariama lähti matkalleen täynnä suuria toiveita, mutta neljän kuukauden jälkeen matka päättyi pettymykseen. Hän oli tässä ajassa päässyt Nigeriin, mutta siellä hänen rahansa loppuivat kesken. Mariama oli kuukausia kestäneen matkustamisen, epävarmojen olosuhteiden sekä henkisen ja fyysisen stressin uuvuttama ja joutui palaamaan takaisin Gambiaan ilman haaveilemaansa taloudellista turvaa.
– Olin uupunut, ja kaikki rahat, jotka minulla oli lähtiessäni, olivat menneet, Mariama sanoo.
– Jotkut kanssani olleet ihmiset onnistuivat jatkamaan Libyan suuntaan, mutta minulla ei ole aavistustakaan, ovatko he koskaan saapuneet perille.
Uusia tuulia ja toivoa paremmasta
Paluun jälkeisen kuukaudet olivat Mariamalle haastavia:
– Elämä tuntui raskaalta, laihduin 10 kiloa, enkä tunnistanut enää itseäni.
Eräänä päivänä Mariama kuitenkin näki nuorten osaamiskeskuksen ilmoituksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta opiskella räätäliksi. Mariama pääsi opiskelemaan ja aloitti puolen vuoden opinnot 2021 tammikuussa.

Mariaman sai opintoihinsa tukea Suomen ulkoministeriön rahoittamasta SOS-Lapsikylän kehitysyhteistyöhankkeesta. Vuonna 2019 käynnistyneessä nelivuotisessa hankkeessa tuetaan 600 haavoittuvassa asemassa olevaa nuorta Gambian maaseudulla. Nuoria tuetaan ammatilliseen koulutukseen pääsyssä ja heille tarjotaan uraohjausta, yrittäjyyskoulutusta ja mentorointia. Lisäksi nuorten kanssa kartoitetaan harjoittelu- ja työssäoppimismahdollisuuksia ja heitä tuetaan elämäntaitojen kehittämisessä.
Mariama on iloinen uudesta suunnasta, joka hänen elämällään on – siitäkin huolimatta, että opiskelu on vaatinut häneltä suuria ponnisteluja.
– Heräsin aamuviideltä ja kävelin puolitoista tuntia bussille päästäkseni ajoissa kouluun, Mariama kertoo.
Tällä hetkellä Mariama tekee kahden vuoden työssäoppimisjaksoa räätäliliikkeessä.
Vaikeiden kokemustensa jälkeen Mariama on saanut valtavasti itseluottamusta onnistumisistaan ja hän uskaltaa unelmoida.
– Isälläni on ollut vaikeuksia ostaa siskolleni vaatteita, mutta nyt minä teen hänen vaatteensa, Mariama sanoo ylpeänä.
– Olen luottavainen, että avaan tulevaisuudessa oman räätäliliikkeen ja että teen sen täällä, kotimaassani Gambiassa.
Englanninkielinen teksti ja kuvat: Jessica Tradati
Haastattelu, tekstin editointi & käännös: Sara Sintonen