Shruti on matkalla kohti unelmaansa

SHRUTI on rauhallinen 22-vuotias Intian Bhimtalin SOS-lapsikylästä
kotoisin oleva nuori, joka rakastaa matkustamista, uusien asioiden
oppimista, lukemista ja kirjoittamista. Ei siis ole yllättävää, että
Shrutista on tulossa toimittaja.

Bhimtalin SOS-Lapsikylässä kukkuloilla kasvanut Shruti harrasti nuorena aktiivisesti koulun ulkopuolista toimintaa, joka auttoi häntä pääsemään hieman ulos kuorestaan.
– Olen introvertti, joten minun on hieman vaikea olla luontevasti vieraiden ihmisten kanssa, mutta kylän yhteisö ja sen asukkaiden kokemukset ovat auttaneet minua eteenpäin, ja nyt ne auttavat minua, kun lähden raportoimaan juttuja ja puhumaan lähteiden kanssa, Shruti kertoo.
Koska mikään SOS-lapsikylän lähellä sijaitseva yliopisto ei tarjonnut Shrutin haluamaa opintolinjaa, hän haki Jaipurissa sijaitsevaan Banasthali Vidyapeeth -yliopistoon.
– Lapsesta lähtien SOS-lapsikylän työntekijät ja lapsikylä-äitini auttoivat minua valmistautumaan henkisesti ulkomaailmaan ja elämään itsenäisesti. Minulle on aina sanottu, että aikuisena minun on taisteltava itseni puolesta, minun on mentävä kylän ulkopuolelle hakemaan korkeampaa koulutusta ja tavoittelemaan unelmiani. Olin siis alitajuisesti aina valmis ottamaan tämän haasteen vastaan.

KOHTI ITSENÄISTYMISTÄ
Päästyään haluamaansa yliopistoon Shruti muutti Jaipuriin, joka sijaitsee yli 500 kilometrin päässä Bhimtalista. Tämä tarkoitti sitä, ettei hän voinut käydä kotonaan usein, ja hänen oli hankittava uusi ystäväjoukko tai ratkaistava itse ongelmia, kun sellaisia tuli vastaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän muutti pois mukavasta kylästä, joka oli ollut hänen kotinsa siitä lähtien, kun hänet tuotiin sinne vauvana.
– Vaikeinta itsenäistymisessä ja kylätalosta lähtemisessä oli hyvästellä oma perhe, tutut paikat ja ystävät kylässä, sillä tiesin, että asiat eivät koskaan palaa ennalleen. Vaikka nyt olen oppinut tekemään kaiken itsenäisesti, kodin jättäminen ensimmäistä kertaa oli vaikeaa. En ollut koskaan ollut ilman vanhemman ohjausta, poissa lapsikylä-äitini ja sisarusteni luota. Yhtäkkiä heitä ei enää ollutkaan lähellä ja kaikki ihmiset ympärilläni olivat uusia. Siihen sopeutuminen vei aikaa.

KOHTI KANSALLISTA TELEVISIOTA
Askel kerrallaan Shruti sai lisää varmuutta itsenäiseen elämään. Kandidaatin tutkintonsa viimeisellä neljänneksellä Shruti varmisti itselleen myös harjoittelupaikan kaapeliuutiskanavalla lähellä Bhimtalin SOS lapsikylää. Nyt hän voi asua tunnin matkan päässä vanhasta kodistaan ja käydä siellä viikonloppuisin. Harjoittelussaan uutiskanavalla asiat sujuivat Shrutin kannalta hyvin. Koska hän on nopea oppimaan, hän eteni nopeasti. Häntä on pyydetty tekemään jo omia juttuja ja juontamaan aamu-uutisia. Hänen lapsikylä-sisaruksensa ja -äitinsä ovat haltioissaan aina, kun he näkevät Shrutin juontamassa.
– Hän näyttää julkkikselta, kun näemme hänet televisiossa. On vaikea kuvitella, että tämä on sama ujo Shruti, joka oli tuskallisen ujo pienenä, sanoo Shrutin lapsikylä-äiti. Harjoittelun päätyttyä Shruti aikoo hakea
Delhin pääkaupunkiseudun parhaisiin journalistisiin korkeakouluihin. Vaikka hän tietää, että hän kohtaa paljon paineita ja kilpailua
päästäkseen maisterikurssille, Shruti on päättänyt saavuttaa suuren unelmansa ja päästä kansallisen television toimittajaksi.
– SOS-lapsikyläjärjestö on tukenut minua siitä lähtien, kun olin pieni lapsi enkä edes tiennyt, miten unelmoida, joten olen melko varma, että lapsikylä-perheeni tukee minua nytkin riippumatta siitä, kuinka suuren unelman asetan itselleni. Voin kertoa, että olen nyt melko innoissani, sillä minusta tuntuu, että olen todella matkalla kohti unelmani toteuttamista, Shruti hymyilee.

Lasten tilanne Intiassa
Intiassa on yli 447 miljoonaa alle 18-vuotiasta lasta. Viime vuosikymmeninä tapahtuneista parannuksista huolimatta noin puolet intialaisista lapsista joutuu edelleen kohtaamaan monia vaikeuksia. Tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä he ovat tilastollisesti todennäköisemmin
köyhiä, kodittomia tai joutuvat väkivallan uhreiksi. Erityisesti maaseudulla tytöillä ei ole riittäviä mahdollisuuksia saada perusterveydenhuoltoa tai koulutusta.

Teksti ja kuvat: Pearl Sandhu / Suomennos: Anna Savela